Puintikelejä

Ollut muutama upean lämmin päivä. Saatiin puinnit eilen purkkiin tältä syksyltä. Keskiviikkona vehnät ja eilen herne-kaurat kuivuriin ja siinähän ne oli. Nyt pitäisi vielä saada oljet paalattua ja sen jälkeen voi nautiskella lämpimistä päivistä :) Ainakin hetken!

Syksyn tuntua

Mikä onkaan ihanampi tuoksu kun vastapuita vilja! Tai aamun ihana kirpeys! Syksyssä on niin paljon tuoksuja ja sellaisia raikkaita, ihania hajuja ja sävyjä. Meillä yritetään vähän aloitella herne-kauran puintia. On kuitenkin satanut viikon aikana nyt niin rajusti että saa nähdä. Nyt se on kuitenkin luvannut hieman poutaisampaa, joka tarkottaisi että saataisiin toivottavasti olkiakin paalattua talvea varten! Saa nähdä miltä vaikuttaa, vanha isäntä lähti vähän puintia kokeilemaan.

Mutta on tää aikamoista, tuo sademäärä!Tämän hetkinen laidunpelto mennyt ihan kuraan. Mutta ei sille voi mitään. Jos tulee tuollainen määrä vettä niin se vain on niin että tällaisilla savimailla sellaiset alueet, mitä eläimet jatkuvasti käyttävät, kuten vesipisteiden ja ruokintahäkkien ympäristöt, hieman kuraantuvat. Tässä tapauksessa hieman enemmänkin. Ja en halua nyt kaikkia peltoja pilata, joten eläimet siirretään vielä yhdelle laitumelle ennen talvilaidunta kun nyt vaan vähän kuivuisi. Eikä tämä onneksi eläimiä näytä haittaavan, lähinnä se ihmisen silmään on vähän kurjaa. Pellolla ja metsässä on kuitenkin paljon hyviä suojaisia ja kuivia paikkoja, mutta nuo naudat näyttävät tykkäävän maata vaikka vähän kurassakin, kyllähän se viilentää.

Ojassakin on hyvä viilentyä :)

Uskon, että eläimet itse tietävät missä niiden on hyvä olla, kun tilaa ja erilaisia paikkoja kuitenkin tarjolla on :)

Paimentamista

Käytiin sunnuntaina harjoittelemassa vähän paimentamista. Meillähän on 8,5 kk ikäinen australianpaimenkoira, jonka otimme tilalle toivoen että siitä joku päivä olisi apua esim. eläinten siirroissa, karkulaisten takaisin aitaan saamisessa ja porttivahtina. Tällä hetkellä koira on lähinnä pelännyt nautojamme, kanoja sen sijaan on välillä ihan oikeaoppisestikin yrittänyt paimentaa. Pikkuhiljaa on rohkeutta kuitenkin kertynyt myös siihen, että haikkuja tullaan jo rauhassa ja kunnolla katsomaan. Paimennus on kuitenkin minulle itselle vielä aika tuntematon juttu, joten menimme Kennel Tuulensaaren Anna Rokan paimennusoppiin.

Kokeiltiin paimennusta muutaman kerran lammaslaumassa aidatulla alueella. Aluksi koiramme hieman pelkäsi paimennussauvaa ja ihmetteli tilannetta. Se oli kuitenkin aika rauhallinen, joten uskallettiin päästää se aika pian ihan vapaaksi, jolloin se alkoi ihan hienosti tekemään kaarteita ja pitämään laumaa kasassa. Välillä ote vähän herpaantui ja tuli sellainen leikki-asento että olisi kiva päästä leikkimään, mutta komennuksella meni taas ruotuun.

 

Itse olin vähän hukassa vielä, en pysynyt ihan koko ajan messissä että missä minun pitäisi seistä. Sitten kun Anna paimensi koiramme kanssa niin se meni todella hienosti ja koira totteli hyvin. Anna myös osasi käyttää sitä paimensauvaa, joka minulla lähinnä vaikutti kävelykepiltä. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen noin tunnin paimennusharjoitukseen ja tuli sellainen suuri innostus, että ehkä tästä jotain tuleekin, minusta ja tuosta koirasta! Nyt täytyisi vain saada vielä tuo isäntä suostuteltua että meille muuttaisi muutama lammas että saadaan alkaa paimenpojan kanssa sitten kunnolla reenaamaan! Hyvä tästä vielä tulee :)

Tipusia

Meille kuoriutui torstai-iltaan mennessä 9 pientä ja aivan liian söpöä tyrnäväläisen maatiaiskanan tipua kanan alta. Oli se vaan jännä päivä kun en meinannut malttaa antaa rauhaa tipuille kuoriutua kun olisi koko ajan ollut kiva käydä katsomassa ovatko kaikki munat jo kuoriutuneet. Noh, maltoin kuitenkin onneksi aika hyvin antaa niille rauhan. Tein pesän eteen verkosta suojan, etteivät muut kanat tai harakat ym. pääsisi kuoriutumista häiritsemään ja illalla kun 9/10 munasta oli kuoriutunut ja muut kanat menneet orsille, siirsin tiput äiteineen pahvilaatikossa tipulaan, jonka olin siistinyt ja laittanut valmiiksi.

Tipula käsittää puusta tehdyn sisätilan, jossa on pesä ja sitten kanaverkolla aidatun pienen tarhan, jossa tipujen on hyvä ja turvallista varttua nuorikoiksi. Sisätilan lattia on puruilla peitetty ja pesässä on purua ja heinää. Näitä lisäilen aina tarpeen mukaan. Ruokaa ja juomaa on sekä sisällä että ulkona. Ulkotarhassa on kiipeilykivi, puupölkkyjä istumapaikkoina sekä nurmea maana. Tämän lisäksi olen sinne laittanut paljon oksia suojaksi sekä muutaman multaisan kylpypaikan.

Perjantaina äitikana alkoi opettaa tipusille ulkoilua ja syömistä. Ensimmäiset ateriat olivat kaurahiutaleita, porkkanaa, ohraa, kesäkurpitsaa ja raejuustoa. Valitettavasti viimeisestä munasta ei tipua kuoriutunut, kehitys oli mennyt kesken. Sen lisäksi meille kävi erittäin ikävä juttu, sillä yksi tipuista oli jotenkin vedetty tarhan ulkopuolelle ja nokittu kuoliaaksi :( En tiedä miten se oli tapahtunut, mutta epäilen kukkonuorikoita tai harakoita. Puuh. Kyllä itketti. Onneksi muut tiput ovat hyvin selviytyneet ja itse ravaan koko ajan tarkistamassa että kaikki on ok. Kaikkea näköjään voi sattua, todella surullista.

Viikko tulee kohta tipuilla ikää täyteen ja siellä syödään ruohoa, porkkanaa, puuroa, perunaa ja tipurehua. Pieniä kiviä on myös tarjolla, jotta saavat kivipiiran toimimaan. Kovin vilkkaita ja hauskoja tiput ovat, menevät kovaa vauhtia emon perässä pitkin tarhaa. Tämä emo on nyt vuoden ikäinen kana, joka kuoriutui viime elokuussa ensimmäisestä meidän tilalla kuoriutuneesta poikueesta. Aika hienoa. Tiput ovat ihanan värisiä: yksi musta, yksi ihan kellertävä, maaoravanvärinen ja sitten viisi aika harmahtavaa tipua, mahtavaa! Nyt sitten jännätään tuleeko kanoja vai kukkoja :) Edellisen satsin kahdeksasta tipusta kun kuusi oli kukkoja ja kaksi kanoja. Toivotaan että nyt olisi toisinpäin!

Monille on yllätys, että kaikki tiput eivät olekaan kuoriutuessaan keltaisia! Maatiaiskanoissa voi olla vaikka minkä värisiä tipuja, mikä on minusta ihanaa! Saa nähdä minkä värisiä näistä tipuista sitten lopulta tulee :)

Suosi suomalaista

Palasin taas muutama päivä sitten lukemaan Nyt-liitteessä helmikuussa ilmestynyttä juttua, jossa toimittaja yritti elää kuukauden ainoastaan suomalaisella ruoalla. Juttu on erittäin herättävä ja tuli mieleeni jällleen, kun yksi päivä taas seisoin kaupan hyllyjen välissä yrittäen etsiä tuotteiden alkuperämaita. Kyllä löytyy, että tuote on vaikka pakattu Suomessa, mutta esimerkiksi mistä maasta tuotteeseen tullut vilja on tuotettu onkin sitten eri asia. Se on mielestäni väärin! Ja tuntuu, että kuluttajaa vedätetään välillä ihan täysillä. 

Varsinkin leipien ja viljatuotteiden, kuten pastojen, makaronien, puurojen ym., kohdalla alkuperämaata ei meinaa löytää mistään! Ja ruisleipä voikin olla vain vaikka 51% ruista ja muu onkin sitten vehnää. Lihoissa tilanne on onneksi hyvä myös kaupoissa, vaikka itse suurin osa lihasta tulee ostettua suoraan tiloilta. Leikkeleet tulee kuitenkin ostettua kaupoista ja niissä onneksi löytyy Hyvää Suomesta-merkki helposti. Mutta kun lukee merkin nettisivuilta tietoa merkistä, selviää ettei sekään aina takaa 100% Suomessa tuotettua ruokaa:

"Hyvää Suomesta -merkki on suomalaisten pakattujen elintarvikkeiden alkuperämerkki. Tuttu tuotemerkki tai valmistajan nimi ei välttämättä kerro ruuan alkuperästä. Kun haluat ruokaa omasta maasta, valitse tuotteita, jotka on varustettu Hyvää Suomesta -merkillä.

Hyvää Suomesta -merkillä varustettu elintarvike on valmistettu Suomessa suomalaisista raaka-aineista. Kaikki liha, kala, kananmuna ja maito ovat 100 % suomalaisia. Kun kaikki lopputuotteeseen käytetyt raaka-aineet lasketaan yhteen, on suomalaisuusasteen oltava vähintään 75 %. Käytännössä kaikkien tuotteiden raaka-aineiden kotimaisuusasteen keskiarvo on tällä hetkellä noin 95 %.

Merkki on tuotekohtainen ja vapaaehtoinen.  Hyvää Suomesta -merkin omistaa ja sitä hallinnoi Ruokatieto Yhdistys ry. Merkin käyttäjät ovat yhdistyksen jäseniä ja rahoittavat toiminnan jäsenmaksuillaan."

Kuva täältä

Ja se, että on tosissaan vapaaehtoinen, joten kaupoissa on varmasti paljon suomalaisia tuotteita, jotka ei ole merkillä merkattu. Tämä tekee kyllä kaupassa käynnistä omalla tavallaan haastavaa. Itse haluaisin suosia suomalaista - tietenkin. Tämän takia yritän ostaa paljon tuotteita suoraan tiloilta tai ruokapiirin kautta. Onneksi on jo kertynyt aika hyvä piiri, mistä voi lihaa ostaa. Pakkanen tulee aina kerralla täytettyä kun käy tiloilta ostamassa jauhelihaa ja muita herkkuja, yleensä highlandin tai herefordin lihaa ja mahdollisuuksien mukaan aina luomuna! Ja sitten syksyisin tulee saatua sitä luonnon luomua eli riistaa pakkaseen. Juuri alkuviikosta mies teki todella herkullista kyyhkyskastiketta, nam.

Kuva täältä

Alkuperäiseen juttuun palatakseni niin hankalaksi se menee, jos yrittää ainoastaan suomalaisella elää, koska ei täältä esimerkiksi saa suolaa. Hedelmät olisi varmasti itselle yksi vaikeammista paloista, varsinkin talvella, kun silloin ei saa oikein suomalaisia hedelmiäkään mistään. Päätavoitteeksi olen kuitenkin ottanut, että luomuna niin paljon kun mahdollista - liha aina suomalaista! - pientuottajien tukeminen - tietoisuus ostoksia tehdessä! Niillä pääsee jo hieman eteenpäin.

Aitoja makuja-nettisivuilta löytyy mukavasti lähiruoka- ja luomutiloja, kannattaa katsoa! Haikunlihaa voi etsiä Suomen Highland Cattle Clubin sivuilta, josta löytyy suoramyyntitiloja!
 http://www.aitojamakuja.fi/
http://www.highlandcattle.fi

Nyt-lehden jutun voi löytää täältä, suosittelen lämpimästi lukemaan!

Sataa sataa ropisee

Meillä satoi noin 30 tuntia putkeen. Onneksi meillä ei ole sademäärämittaria, muuten voisi masentaa :) Nämä sateet olisivat saaneet tulla puolitoista kuukautta sitten, jolloin ne olisivat auttaneet viljojen ja nurmen kasvua. Tällä hetkellä laidunnuspelto, jolla haikut ovat, on mennyt aika kuraiseen kuntoon ihan vain viime aikojen sateiden takia. Myöskin sadonkorjuu varmaan viivästyy, sen verran tuota vettä tuli ja on kai se luvannut sadetta vielä loppuviikollekin.

 

Hyvin syksyinen fiilis muutenkin. Aamut ovat jo selvästi viileämpiä ja raikkaampia ja kyllä sade tuo omaa syksyistä tunnelmaansa. Itse rakastan syksyä, mutta rankkasateet aiheuttavat kuraisia peltoja, jotka taas eivät ole niin mukavia. Eivät ne näytä eläimiä haittaavan oikeasti, mutta minusta on ikävää jos ne joutuvat vähänkin mudassa kulkemaan. Valitettavasti sille ei vain voi mitään!

Mutta sienet kasvaa ainakin näiden sateiden ansiosta ja puolukoitakin löytyy jo mukavasti. Ilma on raikas, metsät kauniita ja aamut kuulaita.

Sydämen tykytyksiä

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen laitumella katsonut, että joku eläimistä on kuollut, kun makaa aivan reporankana pitkin peltoa. Muistan ensimmäisen kerran kun lehmät ja vasikat olivat muuttaneet meille syystalvesta ja menin aamulla laitumelle ja yksi vasikoista makasi aivan kyljellään katoksessa. Minulta pääsi sellainen äänekäs hengenveto ja meinasin alkaa itkemään kun katsoin että sehän on kuollut! No, vasikka pelästyi hengähdystäni ja hyppäsi jaloilleen sikeästä unesta! Se oli vain ottanut rennosti, niinkuin ne todella usein ottavat. Jotenkin vain aina, jokainen kerta, minulla silti käy muutama ylimääräinen sydämen tykytys että onko sittenkin käynyt jotain! Monesti sitten vahingossa pelästytän nukkuvan eläimen kun varovasti menen luokse kyynel silmässä vain toteamaan että hengissä se on, sikeässä unessa :)

 

Odotan kuitenkin kauhulla sitä hetkeä kun oikeasti jotain tapahtuu. Eläimien kanssa nimittäin aina on mukana se pelko, että jotain sattuu - ja jokaisella se tulee jossain vaiheessa eteen! Tähän asti täytyy vain olla onnellinen, ett kaikki on mennyt näinkin hyvin. Poikimiset onnistuivat todella hyvin eikä pahempia tapaturmia ole sattunut, vaikka tappeluitakin on ollut. Ja ettei myöskään itselle ole käynyt mitään pahempaa kuin muutamia kertoja saanut vahingossa jonkin pienen potkun jalkaan, vähän sarvesta tai tallotut varpaat - onneksi on turvakengät! Eniten pelkään sitä, kun vaikka poikiminen menee pieleen enkä osaakaan auttaa ja sekä emä että vasikka voivat kuolla. Tai jos vasikka ei osaisikaan imeä, joku eläin puhaltuisi, sarvi katkeaisi, jalka menisi poikki, eläimet tappelisivat kunnolla ja jollekin kävisi jotain. Tai tulisi jokin outo tauti tai ihan vain tapaturma. Että eläin kuolisi tai se jouduttaisiin lopettamaan. Jotain tulee jossain vaiheessa tapahtumaan, se on vain fakta. Täytyy kuitenkin yrittää tehdä kaikkensa ettei niin kävisi.

"Keen eye keeps the cattle" on lause jonka kuulee usein. Minua lähinnä pelottaa se, etten tajuakaan jos jotain on vialla. Kovasti eläimien luona käyn, tarkkailen ja usein huomaan jos jokin on oudosti. Mutta se, osaanko toimia oikein, on kyseenalaista. Kun kokemusta ei vielä oikein ole, täytyy vain yrittää luottaa vaistoon. Tällä hetkellä pahimmat draamat ovat olleet lähinnä loiset, jotka viime syksynä vaivasivat karjaa ja nyt kärpäset, jotka vaivaavat vasikoiden silmiä tehden silmäkulmiin ikäviä valkoisia patteja sekä emojen utareiden haavoissa pyörivät kärpäset. Kovasti olen niitä yrittänyt hoitaa veden ja salvojen avulla. Karkailut tietysti aiheuttamat myös pieniä sydänkohtauksia sekä äskettäin kun nuori hieho oli saanut jotenkin veräjän vieterikahvan päänsä ympärille. Onneksi näistäkin on selvitty suht kunnialla.

Kun on eläimiä, oli sitten ihan lemmikkejä tai tuotantoeläimiä, niistä on aina huoli, olit sitten ihan kotona tai varsinkin jos olet lomalla. On niin monta tekijää, mitä voi tapahtua.

Jos urheilija ei tervettä päivää nää niin välillä tuntuu myös, että kun on paljon eläimiä niin aina jollakin on jotain. Jos ei haikulla niin sitten kanalla tai koiralla. Onneksi ei aina mitään isoa, mutta jotain pientä. Hyvä eläinlääkäri onkin tärkeä. Koko ajan saa olla vähän varpaillaan, että varmasti huomaa jos jokin on pielessä. Eläinten kanssa on myös vähän hankalaa, koska ne osaavat aika hyvin piilottaa kipunsa. Täytyy siis olla onnellinen kaikista hyvistä ja onnistuneista asioista ja kun asiat ovat hyvin ja eläimet terveitä, sillä nopeasti tilanne voi muuttua.

Välillä luen kauhulla mitä muualla on tapahtunut että olisinko minä osannut toimia jos se olisi sattunut meillä. Voi olla että kun ensimmäinen kunnon vastoinkäyminen tapahtuu niin olen jo lopettamassa koko eläintoimintaa, niin paljon noihin emoihin kyllä kiintyy. Olen myös kova itsesyyttelijä, joten saa nähdä. Mutta tämä on vain elämää - tapaturmia ja onnettomuuksia tapahtuu. Täytyy vain yrittää olla skarppina, pitää eläimet hyvinvoivina ja tehdä kaikkensa niiden eteen ja toivoa että se riittää. Joskus se ei riitä, mutta silloin on vain yritettävä jatkaa eteenpäin. Elämä on.

Muu

Mervi Heikkilän Mansikki ja moni muu - runokirja on aivan ihastuttava! Ihania lehmäaiheisia runoja. Olen ihan myyty :) Yksi suosikkirunoistani on ehdottomasti seuraava, vaikka se ehkä paremmin sopiikin kevääseen, mutta minuun vetoaa aina!

"Oi rairuoho,

timotei,

apila.

Oi nurminata,

puntarpää,

voikukka...

On pakko haaveilla,

tuumi lehmä,

kuiva heinä huulessa,

haistoi kesän

tuoksuvan tuulessa."

Metsästyskauden avaus

Syksyn metsästyskausi alkaa aina perinteisesti kyyhkysjahdista, joka alkaa 10.8. Jahti tapahtuu metsästysseuran yhteisjahtina ja kokoontuminen on siinä aamuyöstä klo 4-5 aikaan, sillä sepelkyyhkyjen aamulento alkaa kuuden maissa. Itse olen metsästänyt nyt hieman yli kymmenen vuotta ja minulle sopii parhaiten koiralla tapahtuva metsästys, sillä olen hirmu huono passissa istuja. En millään jaksa keskittyä. Sorsajahdista, mikä onkin sitten seuraavaksi luvassa 20.8., olen kyllä aina pitänyt, mutta parhainta on kanakoiralla tapahtuva lintujahti. Muutenkin metsästys on parhainta koiran kanssa - metsästyskoirista näkee kuinka ne nauttivat siitä, että saavat tehdä sitä mihin ne on luotu!

Tämä syksy onkin siinä mielessä hieman masentava, että menetimme keväällä vasta kolme vuotiaan upean ja ihanan, erittäin lupaavan irlanninsetterimme. Poika kuoli hyvin yllättäen. Yhtäkkiä nousi vain kova kuume ja koira meni erittäin voimattomaksi ja apaattiseksi. Koiraamme yritettiin hoitaa yliopistollisessa eläinsairaalassa kovasti, mutta lopulta ei ollut muuta mahdollisuutta kun päästää rakas koiramme kivuista. Todennäköisesti koiralla oli autoimmuunitauti ja sen keho ei tuottanut valkosoluja, jolloin keho alkoi yksitellen tuhoamaan elimiä. Lopulta sydän ei enää kestänyt. Koskaan en ole ketään surrut yhtä paljon ja varsinkin nyt taas syksyllä kyllä sattuu sydämeen kun tämä oli aina meidän koiran parasta aikaa. Sen takia tässä metsästyskaudessa ja syksyssä on hyvinkin haikea tunnelma.

Onneksi meidän setteri kuitenkin saa metsästää nyt paremmilla metsästysmailla niin paljon kun vain tykkää, ilman kipuja <3 Valitettavasti me voimme vain kaivata ja ikävöidä maailman upeinta koiraa, mutta onneksi myös muistella niitä ihania ja hienoja yhteisiä hetkiä.

"Nyt olen vapaa
ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä."

Onnistumisia

On aina mukavaa kun jokin asia onnistuu. Niin monesti ajattelee että jokin asia menisi suht hyvin ja helposti ja lopulta päädytään lähes katastrofiin. Eilen kuitenkinonnistuimme mainiosti laidunsiirrossa!

Eläimetkin ovat alkaneet nyt tottua niihin! Viimeksi kun siirrettiin osa ei uskaltanut ollenkaan tulla avoimesta veräjästä uudelle laitumelle ja osa emoista unohti vasikat vanhalle laitumelle eivätkä ne ainakaan yksin tulleet sieltä pois. Nyt oltiin varauduttu siihenkin, sillä siirto meni talvilaitumen poikki, joten talvilaidun katkaistiin keskeltä aitanauhalla että kaikki ehtisivät ensin tähän osaan. No, ei sitä väliaitaa olisi sitten tarvittu, niin vauhdikkaasti koko lauma juoksi veräjästä talvilaitumelle kun vähän seleenikippoa heilutteli :) Hiehot on kyllä niin hyvin oppineet niihin kippoihin, että tulevat samantien ja lehmät tulivat sitten muun lauman perässä. Sen jälkeen sitten keskinauha auki ja loppumatka meni vauhdikkaasti kesälaitumelle. Esteri meinasi jäädä jälkeen, mutta tuli sitten innokkaasti kyllä loppumatkan, kun tajusi että muut ovat jo laitumella! Oli niin hieno fiilis siirron jälkeen! Saa nähdä meneekö enää koskaan noin mukavasti :) Ainoastaan miinuksena hurja kaatosade, joka yllätti meidät täysin. Taisi olla haitaksi vaan isäntäväelle, eläimet näyttivät niin tyytyväisesti mussuttavan tuoretta heinää uudella lohkolla!

On myös ollut kiva kuulla, että meiltä toiselle tilalle muuttaneet kolme sonnipoikaa ovat sopeutuneet uuteen laumaan hienosti ja elelevät nyt tyytyväisinä herkullisten laitumien äärellä ja muiden sonnien joukossa. Muutaman viikon päästä meiltä muuttaa sitten uudelle aloittavalle tilalle kaksi nuorta hiehoa saaden oman lauman etteivät joudu kahdestaan meillä elelemään kun eivät voi olla samassa laumassa sonnin kanssa. Hieno juttu :)