Puskista

Sain monen päivän uurastuksen päätteeksi kaikki viinimarja- ja karviaispuskat tyhjennettyä. Keräsin osan ihan pakasterasioihin suoraan ja pistin pakkaseen, lopuista olisi tarkoitus tehdä mehua. Erityisesti punaviinimarjamehu on omaa herkkuani! Mustaviinimarjat ovat parhaimpia sellaisenaan tai mehuna kun on kipeä, mutta punaherukkamehua voisin juoda loputtomiin! Seuraavaksi pitäisi vielä kerätä puskien lehtiä ja tehdä "ihmemehua" kuten mummoni sitä kutsui. Paremmin tunnettu kai lehtimehuna. Anopilta pitää kysyä ohje, mutta oli aika helppo. Viinimarjapuskien lehtiä, vettä ja viinihappoa muutamaksi päiväksi ämpäriin muhimaan ja sitten siivilöidään lehdet pois ja makeutetaan sokerilla. Todella hyvää!

Mehuja ei olla vielä keretty tekemään, joten marjat meni pakkaseen odottamaan mehustusta. Viime vuonna ensimmäistä kertaa tein mehuja anopin kera ja saa tulla vielä tänäkin vuonna avustamaan. Saadaan siitä sitten mehuja kummallekin sukupolvelle :)

Tein myös erilaisia herkkuja marjoista. Alkukesästä innostuin todella paljon raparperista. Tuli tehtyä raparperikiisseliä, raparperimuffinseja sekä erilaisia piirakoita. Nyt tuli kokeiltua mustaherukkavispipuuroa, joka oli aivan älyttömän hyvää! Tehty ihan mannapuuropussin vispipuuro-ohjeen mukaan, puolukat vain vaihdettu viinimarjoiksi. En ikinä sihvilöi marjojen kuoria pois, tein sitten puolukoista tai herukoista, ne kuuluu mielestäni vispipuuroon. Maistui älyttömän hyvälle! Täytyy tehdä joskus talvella uudestaan ja herkutella menneen kesän herkuilla :)

Tuli myös kokeiltua viinimarjamuffinsseja sekä karviaispiirakkaa. Karviaiset ovat kyllä parhaimpia ihan pelkilteen, tuli ehkä liian hapan omaan makuuni tästä piirakasta, mutta ajattelin testata ohjetta sitten omenilla uudestaan, sillä muuten piirakka oli kyllä kaikin tavoin onnistunutta, vaniljajäätelön kera tietenkin! Millään en malttaisi odotella että omenat kypsyy, rakastan suomalaisia omenoita!

Tuon herukkapiirakan ohje löytyy täältä! Kauniinnäköinenkin siitä tuli :)

Joku kerta pitäisi opetella vielä tekemään hilloja, niitä ei ole oikein tullut tehtyä. Asia kerrallaan!

Tuoretta nurmea

Päätimme sittenkin siirtää eläimet jo uudelle laidunlohkolle. Lähemmin kun sitä tarkastelimme, se olikin aika hyvin kasvanut ja hyvännäköistä, tiheää tuoretta nurmea. Eläimet siis pääsivät perjantaina uudelle vanhalle laitumelle mutustelemaan apilaa - ja hyvinhän se tuntui maistuvan! Nyt pidämme niitä siinä alkuviikkoon, jonka jälkeen siirrämme ne talvilaitumen kautta vielä yhdelle kesälaitumelle. Katsotaan kauanko se kestää että siirrämmekö siitä suoraan talvilaitumelle vai vielä kerran tälle kesälaitumelle, jos se nyt ei ehtisi vielä tulla kokonaan syödyksi :)

Myös meidän yksivuotiaat pikkuhiehot muuttivat elementtiaitaan, sillä he muuttavat muutamien viikkojen päästä uuteen kotiin. Ne olivat nyt talvilaitumella, joten teimme elementeistä niille oman aitauksen, josta ne on helppo (tai helpompi kun isolta laitumelta!) lastata kuljetusautoon. Tämän lisäksi pystymme nyt siirtämään emolauman talvilaitumen poikki seuraavalle lohkolle sekä aloittaa talviaitauksen uudelleen aitaamisen.

Ensi viikolla pitäisi myös kuoriutua uusia tipuja. Kymmenen munaa on kanan alla haudottavana. Edelliset tiput ovat nyt jo 2 kk iässä ja pääsivät aikuisten joukkoon temmeltämään. Maatiaiskanat aloittavat yleensä muninnan siinä 4-5 kk iässä, joten siihen on vielä hetki. Ja niitä kanojakin tuli vain kaksi :)

Laitumet

Kun aloittaa jonkun asian ihan alusta/tyhjästä, niin koko ajan oppii - ja usein vähän kantapään kautta. Esimerkiksi laidunpaine ja laidunlohkojen käyttö on jotenkin yllättänyt minut ihan totaalisesti. Että kuinka nopeasti nuo eläimet oikeasti käyttävät laitumia hyväksi! Ja kuinka hidasta aitaaminen on :)

Viime kesän pärjäsimme yhdellä laitumella, kun eläimiä oli vain 9 kpl ja jaoimme laitumen kahteen osaan. Laidunala oli peltoa noin 1,5 hehtaaria ja puolisen hehtaaria metsää. Tämä sama laidun toimi myös talvilaitumena ja nyt se on tarkoitus olla aina talvilaidun. Sitä on vähän laajennettu pihalle päin ja  tehty katos sekä ajettu soraa hyväksi pohjaksi.

Tänä keväänä alkoikin sitten suurin aitausprojekti, josta jo aikaisemmin kerroin. Aitaaminen vei yllättävän kauan aikaa, nurmet ehtivät kasvaa vähän yli emmekä saaneet kunnolla hyödynnettyä lohkoja. Koska kesä on vielä ollut hyvin kuiva, niin kertaalleen käytetyt laitumet ovat kasvaneet todella hitaasti uudestaan nurmea. 20 eläintä söi 1,5 hehtaarin pellon viikossa ihan tyhjäksi ja siinä oli vielä muutama hehtaari metsääkin lisänä. 7 hehtaaria laiduntakin on mennyt aika haipakkaan. Se on ollut kahdessa osassa, mutta toinen puoli ehti kasvaa vähän turhan pitkäksi ja kun pelto oli lähes kokonaan apilaa, se tallaantui suurilta osin. Olemme tuoneet sitten pellolle lisäruokaa niittosilppurin avulla ja myös paaleja on syötetty.

Nyt on luvattu vähän sateita, että toivomme että nurmet vielä vähän kasvaisivat niin saisimme vielä elokuun, jopa syyskuun syötettyä pääsääntöisesti nurmia. Talvilaidunta yritämme vielä säästää mahdollisimman myöhäiseen ajankohtaan, jotta se ei viime syksyiseen tapaan kuraantuisi kovinkaan pahasti. Nyt ei tosin ole ollut niin märkä kesä kuin viimeksi, mutta eihän syksystä taas tiedä. Talvilaidun pitäisi vielä aidata uusiksi ja jo vuodenvaihteen jälkeisiä vieroituksia on mietittävä, sillä meidän pitäisi sitäkin varten vielä aidata metsälaidun. Huh!

Jos ensi vuonna sitten vähän helpottaisi, kun suurin osa laitumista olisi jo aidattu. On myös mukavaa että laitumet ovat vierekkäin, joten laidunsiirrot käyvät suht kätevästi. Tosin kun eläinmäärä kasvaa niin lisälaitumia täytyy tehdä kauemmas, jotta saadaan sonnipojat vähän muualle kun mammojen viereen.

Viime kesänä ei oikein edes osattu ajatella että pitäisi aidata enemmän peltoja jo valmiiksi niin pääsisi helpommalla. Ensi kesänä pystytään varmasti käyttämään jo aidattuja laitumia myös vähän järkevämmin, koska pääaidat ovat valmiina niin pystymme jakamaan laitumia vaikka muovitolpilla ja nauhalla sitten pienemmiksi lohkoiksi, jolloin laitumia voidaan vaihtaa tiheämmin eikä laidunpaine tule liian kovaksi. Mutta aikamoista logistiikkaa tämä vaatii, se on yllättänyt!

Kaikkea sitä oppii koko ajan!

Puintikauden avaus

Avasimme puintikauden tavallista aikaisemmin, koska meillä oli kuminaa kasvamassa. Kumina on viime vuonna kylvetty, mutta se ei ensimmäisenä vuonna tuota satoa vaan toisena ja kolmantena vuonna. Helpottaa omilta osin noita syksyjen ruuhkia kun puintiaika on aika aikaisin (ja me olimme vielä vähän myöhässä!).

Kumina on haastava maustekasvi, mutta mielenkiintoinen. En edes oikein tiedä miten päädyttiin kuminan viljelyyn, mutta ihan mielenkiintoinen kokeilu, mutta ei varmaan tätä kolmea vuotta pidemmälle jatketa. Näin luomussa ainakin tuo kuminakoi ja sitten saunakukka on aika hankala, tänäkin vuonna toinen pelto jouduttiin ilmoittamaan niiden takia satovahingoksi.

Ensimmäistä kertaa kun puitiin nyt kyseistä kasvia niin oli aika hakemista ensiksi säätöjen kanssa, kun kumina oli ehtinyt jo vähän liiankin kypsäksi että rapisi vain. Sen lisäksi siemen on todella pientä. Säädöt saatiin kuitenkin kohdilleen, mutta sitten puimuri alkoi mennä koko ajan tukkoon pitkien korsien takia. Puuh. Meni sitten ihan kunnolla jumiin eikä ensimmäisenä iltana sitä saatu aukaistua. Onneksi säät suosi, joten seuraavana päivänä vanhan isännän avulla saatiin puimurin tukkeumat pois ja pelto puitua loppuun.

Mitään hurjaa satoa ei saatu, mutta ei kyllä odotettukaan. Kosteus oli erittäin alhainen, joten saatiin kumina suoraan siiloon talteen. Puintikausi siis avattu, mutta nyt luulen että saadaankin jonkin aikaa odotella ennen seuraavien lajikkeiden puintia. Herne-kauraa ja vehnää olisi vielä pelloilla. Odotellaan :)

Heinäkuun päätös

Heinäkuu loppui keskiviikkona upeaan auringonlaskuun. 

Ei voinut kun ihastella pellolla kaunista taivasta ja ihania eläimiä.

Ja nyt on jo elokuu!

Aitahommia

Kun alettiin väsäämään ensimmäistä aitaa vuosi sitten keväällä, voin rehellisesti sanoa ettei meillä ollut mitään ideaa mitä olemme tekemässä! Tolpat osattiin laittaa pystyyn ja aitatarvikkeita ostaa ja lueskella vähän netistä että mitä sitä nyt kannattaisi tehdä. Sitten kun otettiin akkukone käteen ja käveltiin pellolle laittamaan eristimiä tolppiin niin alettiin miettimään että tuleeko eristimet aidan sisä- vai ulkopuolelle! Ei ollut pienintäkään käsitystä. Tämä käytiin sitten tarkistamassa läheisen lypsytilan laitumista, että sisäpuolellehan ne :) Paljon on siitä edistytty!!

Meillä on tehty nyt tämän puolentoista vuoden aikana, kun olemme haikkuja kasvattaneet, niin kolmenlaista aitaa ja täytyy sanoa, että high-tensile on ehdottomasti paras. Ja helppokin se on tehdä, sitten kun pääsee kärryille, miten kaikkia jousia, kiristimiä ym. käytetään.

Ensimmäinen aitamme tehtiin ihan vain 20 mm aitanauhalla (kaksi aitanauhaa), mikä kylläkin oli ihan hyvä aita eikä eläimet siitä mihinkään karanneet. Ainoastaan keväällä syntyneet vasikat kulkivat alimman aitanauhan ali tuosta vain :) Aita kuitenkin kesti vain sen vuoden, tänä vuonna se pitää jo uusia ja high-tensileksi muutetaan sekin. Ongelmaksi muodostui se, että ensinnäkin olimme laittaneet tolpat liian vähän maan sisään, aitanauhat alkoivat lepattaa ja löystyä lumen ja tuulen takia, nauhat katkeilevat helposti, jos eläimet vaikka vahingossakin sohivat sitä sarvilla ja kahden aitanauhan taktiikalla on vaikea saada sopivia välejä nauhalle niin ettei ylös tai alas jää liikaa tilaa.

Toinen aita tehtiin tänä keväänä kolmella langalla: ylimpänä 10 mm aitanauha huomionauhana ja kaksi alempaa normaaligalvanoitua aitalankaa 1,4 mm. Tämä aita toimi ihan hyvin, mutta tuokin lanka katkeilee jos siihen eläin kovasti sarvella sohaisee. Muuten ihan toimiva ja kolmella langalla saa sopivat, tasaiset välit nauhoille. Olemme laittaneet langat noin väleillä 45 cm - 65 cm - 90 cm

Nyt sitten isoin, pysyvä kesälaidun tehtiin Prim Aidalta ostetuilla high tensile aitalangoilla, 2,5 mm, kolme lankaa. Aitatolpatkin tehtiin itse ja kaikin puolin tuli hyvä aita. Lueskeltiin vinkkejä high-tensilen tekemiseen ja käytiin kuvaamassa valmista aitaa, että pystyimme ensimmäisiä liitoksia ja jousituksia tehdessä tarkastelemaan miten se nyt menikään. Huonoja puolia high-tensilessä ei kovinkaan ole, kun vaan oppii niitä tekemään. Monta vaihettahan siinä on ja jos ei osta "apuvälineitä" kuten kelaa pitkille aitanauhoille tai aitauspihtejä, täytyy alkuvalmisteluihin vähän panostaa. Mutta aitatolppaväli toimii aika pitkänäkin ja pitkistä keloista on hyvä vetää langat pitkille suorille. Metsiin olemme käyttäneet tällä hetkellä kahta 10 mm aitanauhaa, koska metsä on sen verran haastava ja siellä tuo on kyllä ainakin meillä toiminut. Ajateltiin sinne vaihtaa high tensile kun lemmut ovat ensin karsineet sitä ja tehneet siitä helpomman aidata.

Olemme saaneet tässä oppia, että yleensä ei kannata päästä sillä halvimmalla ja helpoimmalla keinolla, oli kyseessä sitten oikeastaan mikä vaan. Aitauksessa kannattaa panostaa laadukkaisiin materiaaleihin, koska niitä ei yleensä tarvitse uusia ainakaan kovin usein. Ensimmäinen aitamme, mikä kesti kyllä siinä mielessä ihan hyvin ettei elukat karkailleet, on ihan hyvä, mutta ei sitä voisi toista talvea peräkkäin pitää aitana jos ei uusisi montaa asiaa. Siksi tehdään samalla kun sitä nyt piakkoin alamme uusimaan niin high-tensileksi vaikka se kallimpaa onkin, mutta jos joutuu joka vuosi uusimaan samat aidat niin ei sekään halvaksi tule :)

Elementtiaitoja on myös hyvä olla olemassa, niillä on helppo eristää esimerkiksi vieroitettuja eläimiä tai ostettuja/myytyjä eläimiä. Meillä on 10 kpl tällä hetkellä, mutta täytynee ostaa hieman enemmän. Haikut kunnioittavat sähköaitaa kyllä todella hyvin, että eivät ne aidoista mene läpi jos ei oikeasti tule jotain hämminkiä laitumella. Tämän vuoksi metsissä pidämme aitanauhaa ja jos laitumia tarvitsee jakaa pienimmiksi osiksi, teemme sen aitanauhalla ja muovikepeillä.

Pikkuhiljaa sitä oppii kun tekee! Aitaaminen alkaa jo vähän sujumaan, vaikkei se mitään suurta juhlaa vieläkään ole! Mutta kyllä se tästä!

Sään armoilla

Kun asuimme kaupungissa niin eipä sitä tullut kovin kummoisesti suhtauduttua säähän ja sään vaihteluihin. Lähinnä se vaikutti siihen miten pukeutuu kun lähtee töihin tai jos oli vapaapäivä niin harmitti jos juurikin silloin satoi. Tai jos satoi lunta niin rasitti kun piti kolata se erittäin lyhyt rivitalopihan käytävä. Nyt on vähän eri juttu, välillä tuntuu että koko elämä pyörii sen ympärillä millainen sää on :) Maatilalla on nimittäin vähän eri juttu!

Talvella lumentulo vaikuttaa lumenauraushommiin, kun sitä sataa niin pitää olla hyvinkin pian auraamassa tiet ja pihat puhtaiksi. Jos on kovasti pakkasta niin täytyy katsella että paalit ei ole jäässä, vedet ei ole jäässä, että kanalassakin on sopiva lämpötila. Kun kevät alkaa tulla niin lumet sulaa, mikä aiheuttaa kuraa ja kaikki on aivan kaamean näköistä. Stressaa että mikä on lämpötila ja sää kun vasikat syntyy! Sitten aletaankin jo odottelemaan, koska pellot olisi tarpeeksi kuivia, että pääsisi aloittamaan peltotyöt. Siinä sitä sitten seurataan säätiedotuksia suu mutrulla että mitä sieltä lupaillaan ja kävellään potkimassa pellon multia. Sitten yritätkin ajoittaa muokkaukset ja kylvöt juuri hyvään väliin, että olisi sopivan kosteaa, mutta lämmintä. Sitten onkin viimeistään ne poikimiset, aina jos sataa mietit että mitenköhän ne vasikat pärjää ja eikai nyt tule liikaa vettä ettei siemenetkin tukehdu saman tien.

Kesä tulee, alkaa vähän kuivua, viljat kasvaa. Sitten päivitellään että onpa tänä vuonna kuiva/märkä kesä. Valehtelematta ikinä ei tule sopivasti vettä tai sopivasti aurinkoa! Sitten kohta onkin jo heinäntekoaika ja sehän vasta mukavaa onkin! Koko ajan saa kytätä säätiedotuksia että uskaltaako sitä alkaa kuivaheinää tekemään, kun se vaatisi hyvinkin sen 5 päivää kuivaa. Ja kun säätiedotus vaihtuu koko ajan! Välillä onnistut ajoittamaan oikein, välillä et. Elämä on! Sitten kesä seurataan että miten nyt mikäkin vilja kasvaa, tuleeko kasvitauteja, miten kasvaa mustikat, vadelmat ja mansikat, tuleeko sieniä. Tuleeko satovahinkoja, milloin päästään puimaan. Aletaan rassailemaan puimureita ja muita koneita ja yleisesti kaikki hajoaa aina silloin kun niitä tarvitsisi ;)

Syksyllä yritetään päästä puimaan viljat oikeaan aikaan, saada hyvä sato ja päästä kuivauskustannuksissa kohtuudella. Sitten aletaakin taas odottaa että millainen talvi tulee, hukutaanko taas lumeen ja miten eläimet pärjää, onko tarpeeksi ruokaa talveksi ja kuivikkeita saatu kesän aikana ja aletaan jo miettimään että mihis aikaan ne poikimiset nyt ens keväänä onkaan...

Tällaista tää on :) Sään armoilla mennään! Onneksi se aurinko paistaa välillä sinne risukasaankin!

Eläinten käyttäytyminen 2

Varmaan jokaisella on myös niitä eläimiä, joista ei saa otetta ei niin millään, vaikka kuinka yrittää tehdä kaikki asiat niinkuin muidenkin kanssa. Meillä on yksi lehmä, joka tulee kyllä haistelemaan ja syömään herkkuja kädestä, mutta johon ei suin surminkaan saa koskea. Loislääkitykset ym. on onnistuttu juuri ja juuri laittamaan. Tämä lehmä on myös lauman alin ja tänä kesänä ei saanut vasikkaakaan, vaikka oli sonnin kanssa viime kesästä syksyyn asti ollut. Meillä on toinenkin hieman haastava lehmä, joka on rauhallinen ja jota saa harjailla, mutta ei kauheasti välitä siitä. Se ei myöskään anna koskea utareisiinsa! Keväällä kun tiesin että poikimiset lähestyy lehmillä, niin aloin jo aikaisin koskettelemaan lehmien utareita ja nämä kaksi eivät antaneet ollenkaan koskettaa utareita. Se on ikävää jos näille sitten tulee jotain ongelmia/vaikeuksia niin eläimiä silloin on vaikea hoitaa. Nämä eläimet tulivat meille 3 vuotiaina, joten ovat jo aika kaavoihin kankeutuneita, mutta yritän kovasti jatkaa kesytystä.

Nyt juuri muutamalla emolla on hieman haavoja utareissa, joita kovasti tässä hoitelen. Toinen on juuri tämä mainittu "ei-saa-koskea-utareisiin"-lehmä, joka tekee tilanteesta hieman hankalan, mutta toisen utareita saa ronkkia ja lypsää miten tykkää. Sellaisten eläinten kanssa on helppo työskennellä, vaikka ovatkin vapaana pellolla. 

Vasikoista kaksi on jo aivan kesyjä, yksi antaa paijailla kun se itse tulee luokse ja neljäs on vielä vaan mamman helmoissa. Meillä on paljon käynyt vierailijoita tänä kesänä ja on hauskaa huomata, että ne on aina ne samat eläimet, jotka tulevat aidan viereen ihmisiä katsomaan. Ja vaikka ehkä muitakin kiinnostaisi niin kun ne tahtoo olla ne lauman ylimmät, jotka sitten pitävät koko aidan viertä hallussaan eivätkä päästä muita siihen, varsinkin jos tarjolla jotain herkkuja.

 

Kiitämme kovasti jo nyt kaikkia tilallamme vierailleita ihmisiä! On ollut paljon ystäviä ja tuttuja, mutta myös uusia tuttavuuksia. Monet ovat käyneet lasten kanssa, mutta sitten on ollut muita haikkujen kasvattajia ja muutamia kasvattajiksi aikovia. Todella hienoa että haikut - ja kanat - kiinnostaa :)

Eläinten käyttäytyminen

Välillä sitä unohtuu vain seisoskelemaan laitumelle, kun jää seuraamaan eläimien elämää. Siinä oppii eläimistä, niiden keskinäisistä suhteista ja käyttäytymisestä todella paljon. Eläinten tarkkailuun ja niiden kanssa olemiseen käytetty aika ei ikinä ole hukkaan heitettyä. Sillä luodaan pohja sille, miten eläimet suhtautuvat sinuun ja ihmisiin ylipäätään - mikäs sen tärkeämpää.

Meille muutti ensimmäiseksi 9 hiehoa, jotka olivat pääsääntöisesti melko arkoja ja villejä. Onneksi meitä oli neuvottu ottamaan eläimet ensin elementtiaitaukseen, jossa niitä oli ensiksi hyvä kesyttää ja totuttaa ihmisiin. Yhdeksässä hiehossa oli hyvin erilaisia luonteita, oli muutama rohkea, muutama erittäin arka ja sitten oli yksi villitsijä ja muut olivat sellaisia lauman keskivaiheilla olevia yksilöitä, jotka menivät lauman mukana. Laumaeläimissä on se hyvä puoli, että yleisesti jos on muutamakin rohkea niin lopulta suurin osa lähtee siihen mukaan, tulevat haistelemaan ja rapsuteltavaksi. Huono puoli taas on se, että kun lauma villiintyy tai päättää lähteä juoksemaan, niin silloin ne lähtevät kaikki.

Meillä seitsemän hiehoa kesyyntyi nopeasti ja aika helpostikin ihan rapsutteltu ja halailu kesyiksi kun niiden kanssa vaan vietti aikaa ja vähän herkuilla totutteli. Kaksi hiehoista oli melko arkoja ja niiden kanssa sai tehdä vähän pidemmän aikaa töitä. Eläin ei kesyynny ennen kuin se on saanut haistella ihmisen päästä varpaisiin rauhassa ja silloin ei saa tehdä yhtään äkkiliikettä. Lopulta kun sen arimmankin hiehon luo sai mennä ilman että se saa hepulia ja pääsi rapsuttelemaan niin kyllä siinä tippa tuli linssiin.

Tärkeintä on sellainen pitkäjänteinen työ. Että liikkuu laitumella usein, rapsuttelee, juttelee, antaa haistella ja koskettelee eläimiä. Että olet niinkuin osa laumaa. Aina on erilaisia luonteita ja osa vaan yleisesti on enemmän ihmisten perään kuin toiset, mutta tärkeintä on se että ne silti ovat ihmiseen tottuneita ja yleisesti helposti käsiteltäviä. Tosin tässä on huomannut, että vaikka joku olisi rapsuteltava ja rauhallinen niin kun se pitäisi laittaa esimerkiksi kuljetusautoon ja ympärillä on uusia ihmisiä niin rauhallinenkin eläin voi muuttua rauhattomaksi. Tai jos on paljon häiriötekijöitä, kuten messuilla ihmisiä, niin eläin saattaa muuttua levottomaksi vaikka olisi muuten kuin enkeli. Täytyy vain yrittää tulkita eläintä. Ja täytyy aina muistaa että eläin on kuitenkin aina eläin ja joskus se voi pelästyä jotain mitä ihminen ei osaisi edes ajatella. Erilaiset vaatteet niin meidänkään haikut eivät aina tunnista minua, onneksi äänestä sitten lopulta tunnistavat. Eläimiin vaikuttavat niin kiimat kuin muu laumakin ja siksi niihin täytyy suhtautua kunnioituksella, sillä vaikka kuinka tuntisi omat eläimensä, aina voi jotain tapahtua sen pelästyessä tai vastaavassa tilanteessa. Haikuilla on todella vahva laumahieratkia, mitä on hyvä tuntea, koska vaikka ne eivät tahalteen tekisi ihmiselle pahaa niin kun alempi arvoinen väistää ylempiarvoista tai ylempi tönäisee alempaa niin siihen voi jäädä väliin jos ei ole skarppina.

Nyt kun ensimmäiset vasikat ovat tilalle syntyneet niin huomaa kuinka paljon emon käytös vaikuttaa vasikkaan. Esterin vasikka Alfred on alusta asti ollut sellainen halinalle kuin äitinsäkin ja Aragorn on myös ollut helposti lähestyttävä samoin kuin emonsa. Arthur on pikkuhiljaa alkanut lämmetä ja kesyyntyä, mutta hänen emonsa on esimerkiksi sellainen, jonka utareisiin en missään vaiheessa ole saanut koskea vaikka muuten rapsutella olen saanut. Enna, joka on viimisimmän vasikan, Areksen, emo, on kyllä rapsuteltava ja rauhallinen, mutta sillä on todella vahva emovietti, jonka takia Ares on hyvinkin varuillaan eikä päästä ihmistä kovinkaan lähelle. Niin ne emot kouluttavat vasikoitaan, vaikka itsekin olen jokaisen poikimisen jälkeen heti ollut siinä vasikoita kesyttämässä, mutta silti esim. tämän Aresin kanssa on vielä hankalaa. Kärsivällistä työtä siis edessä edelleen :)

Nyt kun laumaan on liittynyt myös sonni niin välillä olen vain suu auki tuijottanut sitä kiimakäyttäytymistä. Kuinka hiehot pyörii sonnin ympärillä, hyppivät selkään ja tökkivät sarvilla. Ja kun sonni huomaa, että joku on erityisen kiinnostava niin sonni ei päästä tätä eläintä hetkeksikään pois silmistä! Ja kova on yritys sonnilla vikitellä, mutta aina ei varsinkaan lehmät innostu vaan juoksevat alta pois kun sonni yrittää hypätä selkään. Ja sonni päästelee mitä mielenkiintoisimpia äännähdyksiä kun yrittää vietellä lemmuja. Aikamoista!

Kanoja on myös hauska seurata. On todella hellyyttävää kun emokana opettaa vastakuoriutuneita tipuja syömiseen, kuopimiseen, peseytymiseen ym. kanan elämään. Tai kun kukko pitää huolta kanaparvestaan ja ohjaa niitä suojaisiin paikkoihin. Niillä on ihan omat äännähdykset, mistä kuulee onko niillä jokin hätä että pitää jotain varoa vai että täällä on herkkuruokaa, tulkaa syömään. On myös mukava kun työhuoneesta näkee suoraan sekä tiplaan että haikkujen talvilaitumelle. Tosin työt välillä kärsivät, kun unohtuu vain tuijottelemaan ikkunasta ulos :)

Omavaraisuuden onni

Tämä vaihe kesästä on kyllä yksi parhaimmista: kun on vielä ihan kesä, mutta satoa alkaa tulemaan omalta maalta ja metsästä. Aamulla voit hakea leivän päälle omalta kasvimaalta salaatit, kurkut ja tomaatit ja kerätä musta- ja punaviinimarjoja luonnonjogurtin päälle omista puskista. Nam! Samalla voi kerätä luonnonkukista kauniin kimpun koristamaan keittiötä.

Päivällä kun teet laidunkierrosta, voit viereiseltä omalta herne-kaurapellolta maistella välipalaksi vähän herneitä ja päivälliselle käydä keräämässä omat uudet perunat maasta sekä salaattiaineet sipuleita myöden. Sopii erinomaisesti tutulta tilalta ostettujen highland-pihvien seuraksi. Metsästäjänä pakkasesta löytyy myös paljon riistalihaa, mikä on erinomaisen makuista, niin hirvi, jänis kuin fasaanikin. Ja välillä saa nauttia myös omaa kukkopoikaa. Hetken päästä se highland-lihakin on toivottavasti omaa!

Illalla voi käydä nauttimassa metsän antimista ja kerätä niin vattuja kun mustikoitakin niin omaan suuhun kun talven varalle pakkaseen. Iltapalaksi voi nauttia vaikka omien kanojen munia keitettynä tai vaikka paistettuna.

Kohta kesä kääntyy jo syksyyn, mutta silloinkin on vielä paljon herkkuja mistä nauttia omasta maasta: viljat puidaan, kasvimaalta löytyy kesäkurpitsaa, porkkanaa, punajuurta ja nauriita, metsästä löytyy sieniä ja puolukoita ja alkava metsästyskausi täyttää jälleen pakastimen talven varalle riistalla.

Nautinnollista :)