Kuva täältä |
Ensi viikolla olemmekin menossa siskojeni kanssa ihanalle Torpin Tallille islanninhevosvaellukselle. En malttaisi odottaa! Viime viikolla kävin yhden tuttuni issikkatallilla katselemassa paikkoja. Ei meille oikeasti ole hevosta tulossa, ainakaan nyt. Mutta koska tiedän ja tunnen itseni ja innostukseni niin joskus sellainen voikin olla. Instagram on tällä hetkellä pahin viholliseni, koska seuraan siellä niin montaa amerikkalaista ja australialaista ranchia, jossa ajetaan karjaa hevosilla niin upeissa maisemissa ettei mitään rajaa. Siitä tämä innostus alunperin lähti. Eniten haluaisin nyt matkustamaan, haluaisin rancheille ja haluaisin vaeltamaan ja haluaisin olla upeissa jylhissä maisemissa ja nukkua teltassa ja ottaa valokuvia ja ratsastaa ja kiivetä vuorille! Onkohan mulla orastava kolmenkympinkriisi. Todennäköisesti. Ja sitten jos varaisin matkan ja olisin lähdössä niin sitten itkisin koko reissun koti-ikävää ja kuinka maailma varmaan sortuu kotona sillä aikaa. Tunnen itseni jo liian hyvin näköjään...
Kuvat täältä |
Olen harvoin tyytyväinen, valitettavasti. Tuntuu että aina tarvisi jotain lisää. Lisää haikkuja, lisää eläimiä, lisää sisältöä elämään jne. Ihan kun hommia ei olisi jo nyt tarpeeksi. Tuntuu etten tehnyt tarpeeksi ennen maatilaa etten matkustellut ja riekkunut tarpeeksi ja nyt ei ole enää samalla tavalla mahdollisuuksia, joten haalin lisää niitä, jotka "estävät". Vaikka kyllähän sitä vieläkin voisi matkustaa ja lähteä, mutta ei samalla tavalla, ei yhtä helposti. En tiedä. Vaihtelevia mielialoja ja hetkiä ja varsinkin kun on niin paljon tekemistä, tuntuu että muualla olisi helpompaa.
No, sitten kun tuo tyttö kasvaa niin jätetään isäntä kotiin ja lähdetään tytön kanssa Islantiin islanninhevosvaellukselle, Amerikkaan ranchille ajamaan karjaa, Australiaan lammastilalle, Skotlantiin haikkutiloja kiertelemään, viinitilalle Italiaan, vaeltamaan Norjaan, katsomaan valaita Alaskaan jne. Yeah right :) Saahan sitä haaveilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä olet?