Supernainen

Ihmeiden aika ei ole ohi, sain tytön nukkumaan jo klo 21.40. ja vielä omaan sänkyynsä. Harvinaista meillä sillä usein nukkumaanmeno venyy puoleen yöhön jolloin tulee otettua tyttö suoraan viereen kun ei meinaa itsekään enää pysyä hereillä. En ole otannut kylläkään tuosta stressiä niinkuin en muustakaan äitiyteen liittyvästä. Meillä on niin erilainen elämä kuin ihan perusperheellä kun lasta täytyy kuljettaa mukana töissä että ei ihme että meillä lapsi nukkuu paljon päikkäreitä ja valvoo myöhään. Tiedän että en varmasti ole mikään malliäiti ja teen paljon töitä, mutta onni siinä on se että lapsi voi olla kanssani mukana mutta silloin tietysti työnteko ei ole niin yksinkertaista. Sitä omaa aikaakaan ei tahdo olla, joten tällaiset illat on ihan luksusta.

Pitäisi ottaa mallia näistä emoista omaan äitiyteen, sen verran huippuäitejä ovat.Osaisipa itsekin!

Olen ollut viime aikoina melko alamaissa. Pääsin viime viikolla kuitenkin vapaalle sillä lähdimme kaveriporukalla mökille. Silloin tuli oltua tämän voiden toinen kokonainen vuorokausi poissa farmilta, yleensä tulee aina hoidettua ainakin aamu tai ilta-askareet jos jossain tulee käytyä. Loma tuli todelliseen tarpeeseen, ihan kaikesta. Siellä vasta huomasikin kuinka poikki olen oikeasti ollut. Maatilan ja lapsen ja parisuhteen yhteensovittaminen ei ole helppoa ja eniten se vaatii veronsa minusta ja parisuhteesta. Työt ja lapsi on hoidettava tilanteesta riippumatta. Sain kuitenkin vähän voimaa lomasta ja niinpä nyt on ollut taas vähän helpompaa. Olen ollut myös vähän paremmalla tuulella, mikä sekin on jo suuri voitto, kaikille.On tullut ryvettyä vähän alamaissa kun on ollut niin paljon hommia tai vaikkei ole niin ihan perusaskareetkin tuottaa välillä vaikeuksia kun on lapsi. Että ehtii kaiken tehdä päikkäreiden aikana. Ja sitten kun näkee iloisia nuoria naisia ja kuinka he ovat nättejä ja iloisia niin tulee kriisi kun itse on ruma, vanha ja ränsistynyt, surullinen ja alamaissa. Olen kriiseillyt ja stressaillut enkä enää ole nauranut masennukselle tai burn outille. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että tuo muutama päivä poissa kotoa, arjesta, eläinten ja lasten luota teki kyllä ihmeitä.

Tähän äitiyteen asennoituminen on minulle ollut jotenkin kamalan vaikeaa. Rakastan lastani ja jos hänelle kävisi jotain kuolisin. Minusta on kuitenkin vaikeaa kun en ole enää minä vaan olen äiti. En pysty tekemään samoja asioita kuin ennen ja joka väittää että lapsen kanssa voi tehdä kaikkea, valehtelee. Tai voi toki, mutta mikään ei siinä tapauksessa ole kovin helppoa tai mukavaa. En enää hallitse omaa elämääni enkä voi vain lähteä käymään jossain jos haluan. Siihen on ollut vaikea suhtautua. Varsinkin kun tuntuu ettei miehen elämä ole muuttunut mitenkään vaan hän voi edelleen mennä ja matkustella miten tykkää, käydä kaljalla kavereiden kanssa.  Joskus vain tuntuu että minä olen ainut joka elää ja pyörittää tätä arkea. Joka päivä ja koko ajan.

Ei ole liioiteltua kun lapsen saadessa aina puhutaan että kannattaa muistaa ottaa omaa aikaa ja aikaa parisuhteelle. Pitäisi kyllä, jos vain kerkiäisi. Tämä ilta on ollut jo hyvää omaa aikaa eikä se parisuhdekaan vielä ihan rappiolla ole, vaikkei se nyt ihan kukoistuksessakaan ole. Ehkä taas joku päivä. Mutta jos minä saan päättää niin lapset oli tässä ja minä keskityn eläinten hoitoon. Mieli onneksi tahtoo muuttua aika useinkin :)

Tämä kappale koskettaa minua ja syvältä

Airot mun käsissä veneessä istun
Kun oikeella vedän mä oikeelle liikun
Kunpa elämä toimisi näin
Veis' mut minne haluun
Eikä myrskyjä päin


Kun pyydän omenaa saan päärynän
Vaik' tummista tykkään
Niin vaalee oli hän
Piti lukuja jatkaa mut koulu palo pois
Myyjän sijaan täs' venees' nyt tohtori ois


Mut just tällä hetkellä
Ei taivaal' oo pilven häivää
Ja mä oon veneretkellä
Keskellä tyyntä päivää

 
Onkohan kalat koskaan surullisii?
Kyllästyykö nekin
Näihin makeisiin vesiin?
Piti munki juosta ja valloittaa maat
Mutta kompastuin huntuun
Ja sukkanauhaan

 
Silti just tällä hetkellä
Ei taivaal' oo pilven häivää
Ja mä oon veneretkellä
Keskellä tyyntä päivää
On vapaita linnutkin
Käsivarsilla tuulen hennon
Jos se kantaisi minutkin
Niiden mukaan lähtisin, vannon

 
Mut katoaa kaipuu ja kutsu mereltä
Eikä säästy mun sandaalit tulvavedeltä
Kun tulppa haljennut on veneestäin
Ja niinhän se äyskäri rannalle jäi

Chisu-Veneretkellä

Kääntöpuoli

Minusta on hienoa että esimerkiksi Facebookissa pystyy seuraamaan niin monen maatilan ja eläintilan elämää. Monet päivittelevät ahkertastikin tilan arkipäivästä ja mitä hommia milloinkin ollaan tekemässä. Myös monissa ryhmissä kuten Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta ja Maatalouden arkea pääsevät tuottajat jakamaan arkeaan ja normityötään ja eläinten olojaan ihan peruskuluttajalle. Itsekin päivitän ahkerasti Facebook-sivujani ja blogiakin. Sosiaalisessa mediassa on myös omat kompastuskivensä joihin huomaan itsekin välillä jäävän kiinni.

Ylämaankarja valloittaa ulkonäöllään, tottakai, kuka ei hurmaantuisi pitkäkarvaisista ja isosarvisista lemmuista tai pörröisistä, sympaattisista vasikoista. On kuitenkin mielestäni hieman huolestuttavaa että ihmiset unohtavat ylämaankarjan olevan lihakarjaa. Ne ovat tuotantoeläimiä. Karvat nousi ihan pystyyn kuin jossakin kuvaketjussa joku oli kommentoinut että eikö ylämaankarjasta voisi jalostaa pienempi kokoista versiota, jonka voisi ottaa sitten lemmikiksi. Huh. Varmasti vitsillä heitetty, mutta ei naurattanut minua. Ylämaankarjassa yksi parhaimmista puolista on se, ettei sitä ole yritetty jalostaa yli. Se on hyvinkin pitkälti samanlainen kun alkuaikoinaan. Jokainen kasvattaja toki jalostaa karjaansa ja onhan niille kokoakin tullut, mutta esimerkiksi ruokinta on edelleen karkearehuvoittoinen eivätkä ne tarvitse väkirehuja.

Ylämaannauta ei ole lemmikki, vaan vaativa tuotantoeläin. Se tarvitsee paljon ruokaa, juomaa ja toki ihmiskontaktia että se pysyy kesynä. Se tarvitsee laumaa, suojaa, sorkkahoitoa, eläinlääkäriä. Toki se sopii maisemanhoitotöihin ja niitä voi ottaa vain kolmekin kappaletta, mutta suurin osa Suomessa ja ulkomaillakin olevista karjoista käytetään lihantuotantoon ja emolehmätuotantoon. Emolehmät tuottavat kerran vuodessa vasikan, joka kasvatetaan lihaksi tai jalostuseläimeksi. Emolehmät voivat elää noin 20 vuotiaiksi jos vain pysyvät terveinä. Jos jollakin on varaa ja tilaa ja hyvät oltavat ottaa 3-4 ylämaannautaa lemmiksi niin mikäs siinä, mutta silloinkin olisi hyvä tutustua kunnolla rotuun.

Itsekin tulee jaettua Facebook-sivuilla söpöjä kuvia naudoista, niistä saa niin mainioita kuvia ja pääasiassahan se arki on niiden kanssa rauhallista ja minusta niitä on ihana kuvailla. Mutta yritän myös kertoa sitä arkea ja todellisuutta millaista se elämä niiden kanssa ja maatilalla on ja miten kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Vasikat ovat supersöpöjä, mutta ne kasvavat nopeasti. Puolivuotiaina ovat jo kovin eri näköisiä kun söpöinä pörröpäinä, saati sitten puolentoista vuoden ikäisinä. On hyvä että eläimistä jaetaan kuvia ja tietoa rodusta jaetaan, ja siinä meillä kasvattajilla ja rodun parissa työskentelevillä on suuri vastuu. Haikut ovat söpöjä, ne ovat ystävällisiä ja säyseitä eläimiä, mutta ne ovat myös tuotantoeläimiä, lihakarjaa. Ne ovat 500-1000 kiloisia eläimiä, jotka osaavat myös olla tuittupäitä. Ne tarvitsevat paljon ruokaa, kivennäisiä ja välillä myös eläinlääkäriä. Kustannuksia tulee vuosittain paljonkin. Ne eivät ole lemmikkejä, vaikka ovatkin pörröisiä ja karvaisia kavereita. Pienistä vasikoista kasvaa isoja eläimiä. Söpöstä sonnista kasvaa usein lihasonni, jos se ei pääse siitossonniksi. Se on hyvä muistaa.

Tuo sosiaalinen media on kyllä ihmeellinen asia. Kirjoitin Ratia Ranch  Facebook-sivuillamme kirjoituksen alle viikko sitten eläinten oloista, kuluttajan vastuusta ja maatalouden aliarvostuksesta. Kyseistä juttua on jaettu melkein 300 kertaa ja sen on nähnyt 23 000 ihmistä. Aika hurjaa, en ajatellut että se niin leviäisi. Olen kyseisen jutun takia saanut paljon paskaa niskaani ihmisiltä, jonka mielestä lihakarjan kasvatus on väärin ja minua on ihan henkilökohtaisesti loukattu haukkumalla. Ne on ne kääntöpuolet. Mutta varmasti jutun jakaneet ovat kuitenkin olleet samaa mieltä ja positiivistakin palautetta on tullut. Ihmisillä on omat asiat, jotka ovat itselleen lähellä sydäntä ja niiden takia haluaa taistella. Minä taistelen elinkeinoni, eläinteni ja niiden hyvinvoinnin puolesta. Jonkun mielestä on moraalisesti väärin rakastaa eläimiään ja laittaa niitä teuraaksi. Ja että eettistä lihaa ei ole olemassa koska teurastaminen ja lihansyönti on väärin. Olen täysin eri mieltä. Minun eläimeni syntyvät tilalla,saavat elää n.8 kk ikään emon alla laumassa ja sen jälkeen lajitovereiden laumassa. Laumat laiduntavat ympäri vuoden tilavilla laitumilla ja voivat toteuttaa luontaista käyttäytymistään. Emot saavat elää niin kauan kun pysyvät terveinä ja kaikki on hyvin,teurassonnit noin kolmeen ikävuoteen asti. Sen jälkeen teuraseläimet laitetaan lihaksi jolla saadaan ihmisille ruokaa. Jokainen eläin on minulle rakas,jokaista hoidan henkilökohtaisesti ja jokaisen tunnen. Mielestäni kasvatan eläimiäni eettisesti enkä näe ristiriitaa tässä. 

Tuotantoeläinten kasvatusta aina parjataan ja niiden oloja, mutta itse säälin eniten koiria ja kissoja, jotka elävät pitkän elämänsä jossain pienessä kerrostaloasunnossa päästen pari kertaa päivässä ulos ja viettäen usein kaiket päivät yksin. Ja silti niitä yleensä pidetään hengissä vielä kun pitäisi jo päästää irti, eläin on jo vanha ja kipeä, mutta ei, eläimen täytyy kuolla luonnollisesti. Kiinnostaisi myös ne tuotantoeläinten vanhainkodit. Kaunis ajatus, mutta eläinlääkärikulut mahtaa olla melko kovat. Ja ei se tosiaan ole eläimelle aina mikään paras asia että saa elää niin pitkään kuin mahdollista. Joskus on vain oikein päästää eläin kivuistaan vaikka se pahaa tekisi. 

Kirjoitukseni varmasti provosoivat usein koska kirjoitan niin kiivaasti omasta aiheestani. Maatalous, eläintalous ja eläinten hyvinvointi ovat lähellä sydäntäni. Rakastan eläimiä, syön silti lihaa. Rakastan jokaista eläintäni, silti niistä joutuu joskus luopumaan. On monia jotka ovat eri mieltä kanssani ja he ovat usein hyvinkin itsepintaisia, joten yleensä ei koskaan päästä yhteisymmärrykseen. Olisi mukava silti yrittää, mutta usein kyllä joudun luovuttamaan koska tuntuu että sanomani menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kuitenkin jos saan ajatuksillani ja kirjoituksillani edes jollekin kerrottua tästä arjesta ja siitä millä tavalla eläimiä voidaan kasvattaa hyvin ja eettisesti eikä lihansyönti ole mikään synti kun syö kohtuudella ja laadukasta lihaa niin olen tyytyväinen.  

 

Tiput kasvaa

Kanat ovat taas rauhoittuneet elämään normaalielämää. Pesissä ei ole tappelua, kukaan ei yritä hautoa ja kaikki elävät sulassa sovussa. Luoja kiitos. Äitikana pikkutipuineen on yhdistetty isoon laumaan, mutta pääsevät vielä omaan soppiin piiloon kun niin haluavat ja aika paljon haluavatkin. Muun parven olen päästänyt aika paljon ulkoilemaan pihalle, ne viipottavat menemään ympäriinsä. Setterinpentu innostui niitä yksi päivä vahingossa jahtaamaan kun unohdin että ne oli vapaana. Onneksi mitään peruuttamatonta ei tapahtunut.

Muutama kana on aloittanut jo sulkasadonkin. Kanat pitävät munintatauon ja sulkasadon noin kerran vuodessa, yleensä syksymmällä mutta viime vuonna kuoriutuneet tiput ovat nyt jo sulkasadossa. Että voi kana olla rumannäköinen kun se vaihtaa sulkiaan. Ihan kaljuja länttejä siellä täällä, sulkien tupet näkyy ja muutenkin se näyttää valehtelematta kynityltä kanalta. Sen lisäksi kanala on täynnä irtohöyheniä. No, kohta on muutenkin taas kanalan siivous edessä, tänä vuonna olen fiksu ja yritän tehdä sen vasta kun suurin osa on sulkansa vaihtanut.

Minusta sympaattisinta tipuissa on se kun ne ovat emokanan alla suojassa ja kurkistelevat sieltä. Se on niin liikuttavaa. Hirmu nopeasti ne kasvavat. Aikaisemmista alkaa jo erottaa sukupuolet, kahdesta toinen on kana ja toinen kukko, näistä nuoremmista en vielä osaa sanoa. Kanoja tietysti toivoen :)

Epäilen että harmaa on kukko ja musta kana.

Emäntä

Nyt kun on muotia laittaa selfie-kuvia salilta treenatuissa vartaloissa niin tässä on minun vastine salikuville:

Siinä on teille maatalon emännän vartalo, josta on synnytetty 11 kuukautta sitten lapsi ja jonka eteen ei ole kulutettu yhtäkään hetkeä salilla tai vieritetty yhtäkään hikipisaraa ryhmäliikuntatunnilla. Tämä on ihan vain raskaan työni ja arkeni aikaansaannosta. Tämän saa kun kantelee 20 kg kivennäissäkkejä, raivaa metsää, painii haikkujen kanssa, liikuttelee 10 kg suolakiviä, juoksee laitumelta toiselle, lyö aitatolppaa maahan, kuulee kun itkuhälyttimestä alkaa kuulua itkua kun on laitumen kauimmaisessa nurkassa, 800 metrin päässä vauvasta ja tekee työtä joka päivä. Ei se ole kummoinen vartalo, tissitkin katosi imetyksen myötä, mutta kyllä sitä kädenvääntökisaan uskaltaisi lähteä.

Alkukesästä Ylellä oli juttu, jossa vertailtiin eri alojen työaikana kulkemia askelmääriä. Minua ei yllättänyt ainakaan se, että maatalousyrittäjä käveli aivan uskomattomia määriä työviikon aikana. Se johtuu siitäkin että sitä ollaan koko ajan melkeinpä töissä, joka päivä. Viikon aikana Ylen testissä mukana olleelle maatalousyrittäjälle kertyi kilometrejä 84 km. Aikamoinen määrä, jota en ihmettele yhtään. Voin kertoa että itsellekin niitä kertyy ja monet niistä tulee otettua vielä juoksuaskelilla jos on kiire. Esim. haikkujen vedet meillä laitetaan letkulla ja kun vesi laitetaan päälle pitää juosta noin 200 metriä laitumelle sitä vettä valuttamaan ja kun astiat on täynnä niin takaisin. Helpompaa tarkaisua ei olla tälle kesälle keksitty, niin näillä mennään. Ja tämä tehdään 3-5 kertaa päivässä.

"Askelmittauksesta kävi ilmi, että maatalousyrittäjän työpäivän pituus ylittää roimasti kahdeksan tuntia ja aikaa levolle on vain vähän. Yrittäjän työviikko kesti seitsemän päivää."

Työni on vaativaa ja kuluttavaa, mutta minä saan tehdä sitä kotona. Silti ystävät, ei teidän tarvitse kadehtia, lapsen ja työn yhdistäminen ei ole helppoa. Ei aina ehdi syödä ja hommia on liikaa rästissä niin ulkona kun sisällä. Minä olen koko ajan töissä ja koko ajan näen täällä tilalla vain ne keskeneräiset hommat ja mitä pitäisi tehdä missäkin, mutta ei vaan jaksa/kerkeä/saa aikaiseksi. Välillä pitää ihan pysähtyä, että muistaa nauttia ja ihailla kuinka kauniissa paikassa asuu.Nyt on tullut vähän stoppikin, olisi ihan kamalasti tekemistä, mutta kun saan lapsen unille ja eläimet hoidettua, tuntuu ettei rahkeita riitä sen enempää. Ja ne päivät vaan kuluu! Lapsi saattaa nukkua parinkin tunnin päiväunet ja se kaksi tuntia vain hujahtaa!

Ammatinvalintakysymys, sehän se on. Ja olen ihan tyytyväinen valintaani, välillä vain tulee hetkiä kun miettii kuinka paljon helpompaa olisi muuten kun äitiyslomankin voisi keskittyä vain lapseen. Mutta sitten taas siitä joutuisi sitten laittaa lapsen päiväkotiin ja lähteä töihin. Kun on koko ajan töissä, mutta kotona, saa lapsi olla kotona, minun kanssani ja minä lapsen. Kaikella on puolensa, hyvät ja huonot :)

Piste iin päälle

Minä haluaisin osata kirjoittaa asiani asiallisesti ja selkeästi, mutta en aina osaa. Onneksi muut osavaat, sillä juurikin näin haluaisin osata kirjoittaa ja sanoa juurikin asiani näin: Maaseutumedian vastine rouva Jenni Haukion kirjoitukseen Seura-lehdessä. Erinomainen kirjoitus.

Kirjoitin itse muutama päivä sitten eläintuotannosta ja eläintenhyvinvoinnista, tuottajan ja kuluttajan vastuusta. Aihe aiheuttaa paljon tunteita ja aihe on niin laaja, että sitä on mahdotonta purkaa ja avata täysin. On mahdotonta kirjoittaa täysin yleistämättä ja on mahdotonta käsitellä kaikkia eläintuotannon lajeja kirjoittamatta vähintäänkin kirjaa ja on mahdotonta että kaikki olisivat asiasta koskaan samaa mieltä.

Olen itse ehdottomasti eläintenhyvinvoinnin puolesta puhuja, mutta tekstilläni oli tarkoitus tuoda esille myös se, että me tuottajat olemme vain osa siinä eläintenhyvinvoinnista. Myös kuluttuaja pystyy vaikuttamaan, vaikka monet aina sanovat ettei peruskuluttaja voi mitään. Tämä on kaikessa sama. Täytyy ajatella että yksikin ihminen voi vaikuttaa oli sitten kyse eläintenhyvinvoinnista tai ilmastonmuutoksesta ym. Kun tekee ostopäätöksen että ostaa suoraan vaikka paikalliselta tilalta tai valitsee kaupassa sen suomalaisen luomulihavaihtoehdon, vaikka hinta olisi hieman kovempi, niin samalla tukee jo suomalaista tuotantoa. Näin suomalaiset tuottajat ja eläimet saavat toimeentuloa, jolla pystytään takaamaan paremmat olot.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, ei ole väärin nostaa keskustelua eläintenhyvinvoinnista. On paljon ihmisiä, jotka eivät edelleenkään tiedä mikä on parsinavetan ja pihaton ero tai mitä tarkoittaa emakon porsimahäkki, miten luomukanalan olot eroavat häkkikanaloista. On hyvä jos ihmiset kiinnostuvat ottamaan niistä selvää, mutta jos lehtijutussa kirjoitetaan vain että eläintiloilla eläimiä lyödään ja hakataan että ne liikkuvat niin minusta se ei kerro koko oloja. Eläimiä liikutellaan kolien ja keppien avulla, jos eläimet pitää saada paikasta A paikkaan B, mutta harvoin niitä nyt varsinaisesti hakataan. Usein se keppi toimii myös ihmisen turvana, koska eläin on aina eläin ja voi pelästyä jotain ja hyökätä ihmistä kohti. Toki, jotten yleistä, pitää sanoa, että oma kokemukseni kattaa vain useita kymmeniä tiloja. Ja kuten jo aikaisemmin kirjoitin, joka alalla on aina niitä, jotka toiminnallaan pilaavat hyvienkin mainetta. Valitettavasti. Itse olen kuitenkin nähnyt ja jutellut niin monen tuottajan kanssa että minulla on uskoa suomalaiseen maatalouteen ja eläintalouteen. Jokaisella tilalla, myös omallani, on asioita, joita pitäisi parantaa ja korjata, kohentaa ja muokata, mutta eläimet voivat silti voida hyvin ja niitä voidaan silti hoitaa hyvin. 

Minusta on hyvä, että kuluttajat ottavat selvää. Nykyään kun eletään avoimuuden aikaa ja esimerkiksi internetin kautta saadaan runsaasti tietoa ja sitä kautta löytyy runsaasti tiloja, joille mennä tutustumaan kun ottaa yhteyttä ja tiloja, joista myydään suoraan lihaa, kananmunia ja muita tuotteita. Silloin voi mennä tutustumaan itse tilaan, nähdä millaisissa oloissa eläimet elävät ja ostaa sieltä vaikka lihapaketin mukaan. Minusta ihminen voisi hyvin kuluttajaa vähemmän lihaa, mutta se liha, mitä söisi, niin siitä voisi olla valmis maksamaan hieman enemmän ja ostamaan sen niin että täysin tietää mistä se liha omaan pöytään tulee. Vähemmän, mutta laadukasta ja suomalaista.

Kirjoituksillani yritän tuoda esille myös tätä pientuottajan näkökulmaa. Olen pientuottaja, pian lihansuoramyyjä sekä kuluttaja itsekin. Pyrin antamaan omille eläimilleni lajityypillisen ja rodunomaisen, hyvän elämän, vaikka eläin menisikin lihaksi. Lyhyt elämä voi olla myös hyvä ja rodunomainen. Tällä hetkellä ostan itse lihani pääasiassa tuottajilta suoraan, kaupassa valitsen suomalaisen luomuvaihtoehdon. Pyrin vierailemaan mahdollisimman usein eri tiloilla, jotta näen maatalouden arkipäivää. Salakuvaajille en olisi saanut näiltä reissuilta negatiivista materiaalia. Kun eläin kuolee, se pitää laittaa odottamaan johonkin raatokuljetusta. Kun eläin on sairas, se otetaan sairaskarsinaan parantumaan. Jos kuvataan näitä, saadaan erilainen kuva kuin mikä koko todellisuus on. Kun sinulla on eläimiä on sinulla myös kuolleita eläimiä ja sairaita eläimiä. Niitä yritetään hoitaa. Jokainen eläimen menetys on tappio eikä tuottaja sitä toivo. Navettainvestoinnit ja ylipäätään investoinnit ovat kalliita, aina ei ole heti mahdollista kaikkea muuttaa. Tuottajat yrittävät kuitenkin tarjota eläimilleen parhaan mahdollisen elämän niissä olosuhteissa, mitä he pystyvät tarjoamaan. Ainakin me hyvät tuottajat yritämme, yleistämättä. Aina on ilo nähdä lehmät laitumella, tilava luomukanala tai emoa imevä lihanauta. Valitsemalla kaupassa sen luomumunan tai ostamalla luomunaudanjauhelihaa niin pystymme vaikuttamaan siihen että näemme sitä jatkossakin. Näin uskon ja toivon. Eläintuotanto voi olla myös eettistä, ei riistoa kun eläimiä kohdellaan hyvin. 

Tarkoitukseni ei ole olla vihamielinen tai syyttää ketään, mutta minusta jos eläintuotannon lopettamista toivovat aktivistit saavat lehtien palstatilaa teksteilleen, minä tuottajana haluan kertoa myös oman mielipiteeni ja näkemykseni asiasta. Tuoda sen toisen puolen esille. En halua enkä voi miellyttää kaikkia, tämä on MINUN mielipiteeni.Kiitos.
                                                             I rest my case.

Jahtikausi avattu

Metsästyskausi on jälleen avattu. Tänään aamulla metsämiehet heräsivät klo 03.30 innosta puhkuen ja ryntäsivät peltojen laitoihin passiin odottamaan kyyhkysten aamulentoa sillä 10.8. alkaa kyyhkysjahti. Minä sen sijaan nukuin muutaman tunnin pidempään lapseni kanssa ja hoidin eläimiä, mutta mies kyllä lähti innokkaasti jahtiin ja tuli kotiin saalistakin mukanaan.

Meidän irlanninsetterinpentu on nyt neljän kuukauden iässä, joten vielä ei ole sen aika päästä jahtiin, mutta treenit on jo aloitettu. Ja kun isäntä toi saalista mukanaan niin pitihän sitä heti tuoreilla kyyhkyillä harjoitella noutoa. Kyllä oli poika polleena kun kantoi kyyhkyä pitkin pihaa ja me ylpeitä! On kyllä niin hyvän, fiksun ja reippaan oloinen koira, että ihan pelottaa! Toivottavasti osataan kouluttaa siitä kunnon koira. Nyt ainakin näyttää hyvältä.

Kyllä siitä vielä metsästyskoira tulee!

Syyttävä sormi

Onpas ollut taas hieman masentava viikko olla maanviljelijä ja suomalaisen puhtaan ja eettisen ruoan tuottaja. Ihan oikeasti. Syyttävä sormi on taas osoittanut kohti viljelijää ja eläintilallista.  Tällä viikolla on taas lehdissä mässäilty eläinten huonosta kohtelusta, eläinsuojelulainmuutoksesta ja tietysti saatu huonoja uutisia esimerkiksi maidontuottajille kun Venäjän rajat ovat menneet kiinni ja tuottajahinnat ovat laskussa. Taas on kirjoitettu kuinka parsinavetoissa elävät lehmät ovat "pysyvästi kiinnitettynä parteen" ja "odottava emakko laitetaan porsimaan pieneen häkkiin." Ei kuitenkaan muisteta mainita, että parsinavetoissa lehmien on päästävä vähintään laidunkaudeksi ulos pellolle laiduntamaan ja että emakot porsivat häkeissä porsaiden turvallisuuden vuoksi. Kirjoitetaan faktoja, jotka eivät kuitenkaan ole sitä. Surkeaa ja surullista. 

Ei ole väärin nostaa keskustelua eläinten hyvinvoinnista, mutta olisi syytä kirjoittaa asiaa. Nyt kun viljelijät ja eläintilalliset ovat kirjoittaneet vastineita niin valitetaan että se älähtää johon kalikka kalahtaa, vaikka se on aivan muuta. Sanotaan että tuottajat eivät kerro avoimesti tiloistaan, mutta sitten kun ne tekevät niin niin se onkin väärin. Minusta väärin on se, että kuluttajat valittavat eläinten elinoloista, mutta he itse eivät ole kuitenkaan valmiita tekemään sen eteen mitään. Kuluttajat eivät ole valmiita maksamaan enempää siitä lopputuotteesta, joka eläimistä saadaan, vaan aina pitäisi saada vain halvemmalla. Jos KULUTTAJA olisi valmis maksamaan maidosta, lihasta ja kananmunista hieman enemmän, myös tuottaja pystyisi laittamaan eläimiinsä ja niiden hyvinvointiin hieman enemmän rahaa. 

Maanviljely ja eläimien pitäminen on kallista. Katsokaapa vaikka paljonko maksaisi yksi traktori, puimuri, niittokone, paalain, navetan rakentaminen. Tai yksi eläinlääkärikäynti. Eräskin maidontuottaja sanoi että maataloustuet eivät riitä edes kattamaan sitä rahamäärää mitä hänellä menee eläinten ruokiin. Siksi on turha kadehtia sitä, että maanviljelijä saa maataloustukia. Se on ihan ehdoton asia maatalouden pyörittämiseksi. Tai turha kadehtia sitä että saa aina olla kotona kun on kotona töissä. Se myös tarkoittaa sitä että töissä ollaan aina, jokainen päivä, kesät talvet, arki ja pyhä, 24/7. Ja että tuntipalkka ei päätä huimaa. Me tuotamme teille ruokaa, jota jokainen kuluttaa, jokainen päivä. Se leipä mitä syöt on tehty viljasta, jota me viljelemme. Se makkara siinä leivän päällä on eläimistä, joita me kasvatamme, hoidamme ja huolehdimme. Se maito siinä lasissa on siitä meidän lehmästä, jota lypsämme kaksi kertaa päivässä. 

Suomalaista eläintuotantoa jaksetaan parjata ja sitä kuinka eläimillä on huonot olot, liian vähän tilaa jne. Kun ne ovat ulkona keväällä ja on kuraista, aktivistit sanovat että ne ovat kuraisia, niiden pitäisi päästä sisään! Sitten kun ne ovat sisällä, aktivistit sanovat, että kauheaa kun niitä pidetään sisällä, niiden pitäisi olla ulkona. Tiedän, että eläinaktivistien ainut päämäärä on lopettaa eläintuotanto Suomessa eivätkä he halua nähdä sitä että tuotantoeläimet voisivat elää hyvääkin elämää. Olisi silti asiallista ottaa selvää asioista ennen kuin saarnaa eläinten oloista. Aktivistit myös yleistävät äärimmäisellä tasolla eläinten oloja huonoiksi Suomessa. Olisiko sitten parempi että koko eläintuotanto lakkautettaisiin Suomessa ja sitä lihaa tulisi sitten ulkomailta, jossa olot eivät monessakaan paikkaa varmaan ole lähelläkään Suomen tasoa. Ja jos tuotanto lopetettaisiin niin päästettäsiinkö sitten kaikki eläimet elämään villeinä luontoon, jossa ne kuolisivat tauteihin jne. Olisi ihan järkevää ajatella omien ajatusten seurauksiakin. 

Suomessa on ihan oikeasti tuotantoeläinten olot niin hyviä verrattuna vaikka siihen brasilialaiseen nautaan että on ihan naurettavaa että täällä kuluttaja valittaa suomalaisten eläinten oloista, menee sitten kauppaan ja ostaa sitä ulkolaista tehotuotettua lihaa. Joka alalla ja joka asiassa on niitä, jotka toiminnallaan pilaavat koko yrittäjäkunnan mainetta, mutta ottakaa nyt järki käteen ja miettikää kuinka paljon Suomessa eläinten oloja ja asioita valvotaan! Ja kuinka paljon tuottajat laittavat niihin kiinni rahaa, aikaa ja ajatusta. Ostakaa suoraan tiloilta, niin tiedätte mitä ostatte ja missä oloissa se lautasenne liha on elänyt. Ostakaa ja tukekaa suomalaista tuotantoa. Maatalous luo pohjan niin monelle työntekijälle Suomessa niin monella alalla. Minä ainakin haluan jatkossakin saada suomalaisia tuotteita omaan ruokapöytääni. Maanviljelijän on oltava optimisti, jotta tätä jaksaa ja uskaltaa tehdä, muuten olisi synkät ajat edessä ainakin lehtijuttujen perusteella.
 

Tänään sunnuntaina kun niin moni nukkui vapaapäivänään pitkään, minä nousin varttia yli kuusi hoitamaan eläimiäni kuten jokaikinen muukin aamu. Minulle ei ole väliä onko arki vai pyhä, eläimeni tarvitsevat vettä ja on tarkistettava että kaikki on kunnossa. Me emme laske työtunteja tai sitä määrää mitä eläimiimme kuluu rahaa ja aikaa. Jokainen eläin on yksilö. Minä hoidan niitä parhaani mukaan ja toivon joskus saavani niistä jotain tuloakin, jonka voin taas käyttää siihen, että niidenkin elinolosuhteet pysyvät hyvinä. 

Tuetaan suomalaista tuotantoa niin saamme hyvää, suomalaista ruokaa.

Viittaan seuraaviin teksteihin:

Uutinen 

Uutinen 

Uutinen 

Syksyn tuntua

Elokuussa alkaa syksy, siltä ainakin tuntuu. Puinnit on jo monessa paikkaa käynnissä, koulut on alkanut tai alkamassa, illat pimentyvät aikaisemmin, metsästyskausi alkaa. Edelleen on toki päivisin huippuhelteitä, mutta aamuisin on ihanan viileä. Kuinka mahtavaa onkaan heittää huppari päälle edes hetkeksi! Tänä aamuna tuntui ja tuoksui ensi kertaa syksyltä, kun tein aamuhommia sankassa sumussa pellolla ja ilma tuoksui raikkaalle. Iltaisin tuoksuu kypsyvä vilja ja tuuli ei ole enää tulikuuma vaan antaa oikeasti viilennystä.

Syksy, olet erittäin tervetullut!

Hämmentäviä kokemuksia laitumella osa 1548

Näitä tulee aika usein, nimittäin kaiken maailman tapahtumia laitumella ja ylipäätään maatilalla. Milloin mikäkin hajoaa, milloin mikäkin eläin järjestää jonkun shown. Milloin tytär nauraa täyttä päätä vasikoille tai lampaille, milloin vasikka painaa pään kainaloon. Tai kun sonni ontuu, mutta vihdoin astuu lehmän tai kun pelkäät jonkun vasikan puolesta, joka sitten selviääkin hyvin ja on täynnä elämää. Herkkiä ja liikuttavia, mutta myös välillä uhkaavia ja harmillisia tilanteita. Kaikki täyttä elämää, toki, ja kuuluu asiaan. Eläimet ovat mahtavia työkavereita, aitoja ja rauhallisia, ne eivät puhu pahaa selän takana, mutta täytyy muistaa että ne ovat kuitenkin eläimiä. Aina ei osaa 100% oikein tulkita mitä ne meinaavat ja ne voivat tulkita minua väärin, jolloin voin olla tulilinjalla. Ne voivat temppuilla keskenään, jolloin minä voin jäädä väliin. Laitumella ollessa pitää olla tarkkana ja skarppina, vaikka eläimet pääasiassa kesyjä olisivatkin.

Tänään oli hämmentävä hetki. Ipun mielestä olen ilmeisesti edelleen kaiken pahan alku ja juuri ja ansaitsisin lähinnä saada sarvesta jos olen lähellä hänen vasikkaansa, jonka kanssa oli silloin alussa kaikenlaista säätöä, eläinlääkäriä, antibiootin pistoa ja Ipun hormoonihöyryt ja yhteistyökyvyttömyys ennen pakkolypsyä jne. Tänä aamuna olin ehkä hieman huolimaton, mutta ajauduin Ipun ja vasikkansa väliin. Ei olisi pitänyt, sillä saman tien kun tämän emo huomasi lähti se minua kohti ja vauhdilla. Kun selvisin hyökkäyksestä nopealla reagoinnilla ilman vammoja ja olimme sitten sarvet ja nyrkit pystyssä vastakkain käveli Iisa-lehmäni rauhallisesti väliimme, laittoi sarvensa Ipun sarviin, otti pienen matsin ja työnsi Ipun pois. Hämmentävän liikuttavaa. En tiedä yrittikö se edes auttaa oikeasti minua vai mitä se ajatteli, mutta joka tapauksessa olin aika liikuttunut. Se ei varmaan ajatellut pelastavansa minua, mutta minä haluan ajatella sen niin. Nyt ollaan sitten koko päivä halittu, koska Iisa on paras. Minun Iisani.

Iisa

 Ei Ipu aina ole pahis, saan harjata sitä, mutta se on vaan niin pirun tarkka kaveri, että jos on väärässä kohtaa väärään aikaan niin silloin ei hyvä heilu - ainoastaan sarvi. En ole huolissani, sillä uskon että sen käytös siitä tasoittuu, mutta harmittaa kun pitää koko ajan olla vähän ylivaruillaan. Tämä varmasti tasoittuu, ajan kanssa. Ainakin toivon niin koska jos se tulee aina olemaan tuollainen niin sitten pitää miettiä sen poistoa. En voi hyväksyä eläimen hyökkäystä ihmisen päälle aina, mutta tiedän ettei Ipu pohjimmiltaan ole paha, vasikan saanti on vain sekoittanut sen pään. Tiedän tunteen!

Nämä hetket

Näissä hetkissä jaksaa aina hymyillä. Tämä on sitä elämää aidoimillaan ja parhaimmillaan.

"My life would suck without you."

Maailma näyttää aina vähän paremmalta haikun kylkeä vasten nojaten <3