Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin

"Still a pretty good year."

Kohti ääretöntä

Vaikka kuinka rakastan kirjoittaa ja kertoa arjesta täällä tilalla, tuntuu että nyt on pakko pitää pieni paussi lähinnä itseni takia.

Ajattelin nimittäin hieman himmailla, juoda vähän enemmän teetä, nähdä enemmän ystäviä, jota olen jo pitkästä aikaa vähän aloittanutkin ja ollut ihan mahtavaa, aloittaa virkkaamaan mattoa vaikka en osaa tehdä juuri mitään käsitöitä (kiitos vain Hinni innostuksesta - ja ystävyydestä ja tsempistä) ja lukea vähän enemmän kirjoja. Ajattelin keskittyä enemmän olennaiseen eli lapseen ja käydä sen kanssa kärrylenkeillä. Harjata enemmän haikkuja, mutta nauttia myös ilman omantunnontuskia siitä että nyt saa olla vähän helpompaa kun on talvikausi eikä tarvitse koko ajan vaihtaa laidunta, laskea vesiä jne. ja että ne eivät tarvitse minua niin paljon kun minä niitä. Ja että saan nauttia tästä rauhallisuudesta nyt kun sitä ehkä hetken jossain vaiheessa on ennen taas punnituksia, vieroituksia ja uusia poikimisia. Ja voisin vaikka yrittää vähän enemmän jutella tuon mieheni kanssa, muustakin kun että mitä aitaa pitäisi tehdä tai mikä vika korjata milloinkin. Voitaisiin ehkä käydä joskus yhdessä jossain eikä aina erikseen. Ja yrittää puhua eikä vaan näprätä puhelinta. Nyt tuntuu että kummankin naama vain ärsyttää toista eikä mistään syvällisemmästä ole puhuttu varmaan puoleen vuoteen ainakaan saati muista milloin olisin edes halannut toista tai pussanut. Ehkä olisi jo aika vähän yrittää ryhdistäytyä myös tämän karikolle uhkaavasti painelevan parisuhteen kanssa. Ja ehkä voisi myös yrittää tehdä jotain tuon lapsen eteen, ettei se saisi tehdä ihan mitä se tykkää vaan yrittää jo laittaa vähän jotain rajoja, kun ei se enää ole niin vauva kun ajattelisi. Ja ehkä pitkästä aikaa voisin yrittää taas olla minä ja nauttia siitä mitä minulla on eikä masentua siitä mitä ei ole ja mitä pitäisi olla. Ja ymmärtää ettei tämä elämä ole ihan niin perseellään kun miltä tuntuu.

Joten kiitän ja kumarran. Ja palaan vielä blogin pariin, se on selvää, mutta nyt minun takiani, on pienen tauon paikka. 

Kiitos ja ihanaa loppuvuotta!

Työntäyteiset sunnuntait

Yleisesti sunnuntait ajatellaan rauhallisina vapaapäivinä jolloin ollaan perheen kanssa ja vietetään aikaa yhdessä, kokataan rauhassa ja vieraillaan ystävillä. Meillä sunnuntait ovat pääsääntöisesti se viikon työntäyteisin päivä, koska yleensä silloin ollaan miehen kanssa molemmat kotona ja myös mummut ja vaarit ovat maisemissa. Tällöin lapsi lähtee päiväksi hoitoon ja me painamme miehen kanssa farmin töitä aamupäivästä iltahämärään asti. Se on vain pakko tehdä näin, koska hommat on hoidettava koska mies on arkipäivät muualla töissä ja paljon on töitä joissa tarvitaan se kaksi ihmistä, mutta se kolmas, jos se on lapsi, on yleensä liikaa.

Edellissunnuntaina rakennettiin aidat loppuun ja siirrettiin laumat. Sen enempää ei kerennyt siinä noin 9 tunnissa tekemään ja koko päivä meni silti. Ehdin minä käydä meille yhden purkkihernekeiton lämmittämässä ruoaksi. Eilen viimeisteltiin laitumia ja laitettiin talviruokintakausi käyntiin. Laitettiin veräjät ja portit paikoilleen, vietiin ruokintahäkit laitumille ja paalit niihin. Emojen talvikatos saatiin viimein tyhjennettyä ja käynyt lanta vietiin pellolle, joka tullaan kyntämään niin lannoitteeksi. Ei sitä paljoa tullut yhdestä katoksesta, mutta jonkun verran. Muun lannan eläimet levittävät itse kulkiessaan pellolla. Talvikatokseen eläimet eivät vielä pääse, sillä nyt alueelle ajetaan vielä soraa, jotta sitä saadaan kestävämmäksi ja sitten katos viimeistellään ja oljitetaan ennen kun emot pääsevät siihen. Nyt laitumella on vielä kuivaa. Tai siis osassa on, viikossa aivan älyttömän tiheä ja hyvä nurmi hävisi parempiin suihin ja jos nyt alavat kohdat ovat kurassa ja liejussa. Toivottavasti ei tulisi älyttömän märkä syksy sillä vaikka nyt on ollut kuivaa niin jo ne muutamat sateet muuttavat tuon saven lilluksi. Inhoan savimaita laidunmaina, mutta valitettavasti sille en voi mitään. Tuo katosalue yritetään saada hyväksi.

Sonnien talvialuetta ei siis vieläkään ole aloitettu. Mutta yksi asia kerrallaan, eikai sitä muutakaan voi. Muuten itse eläintenhoitotoimet ovat hieman vähentyneet kun suurin osa vesistä menee jo automaatein ja ruokinta on paaleina häkeissä. Nyt olen käynyt harjaamassa ahkerasti eläimiä kun talvikarva kasvaa niin pysyvät siisteinä. Lampaat saavat edelleen kauraa kerran päivässä. Sonni- ja lammaslauma ei ole vielä uskaltautunut pellolta metsän puolelle. Eivät ole tainneet huomata että sinne metsään olisi ihan sallittua mennä.

Lehdet ovat tippuneet muutamassa päivässä lähes kokonaan puista maahan. Paras syksyn vaihe alkaa olla takana ja tämän jälkeen tämä yleensä on vain synkkää, märkää, kuraa ja paskaa. Lapsikin on niin huonolla tuulella enkä voi itsekään kehua olevani itse sen paremmalla. Sain tänään lapsen kerrankin jo vähän ennen kymmentä nukkumaan,mikä on harvinaista sillä esimerkiksi eilen nukkumaanmeno venyi kiukuttelun johdolla klo 01.30 asti, joten nyt kun minulla on heti aikaa menen käymään saunassa. Pitkästä, pitkästä aikaa. Ihan rauhassa.

Koiranilma

Minun käy välillä vähän sääliksi noita meidän koiria. Toki onhan niillä tilaa missä rymytä, saavat olla vapaina suurimman osan ajasta ja juosta. Mutta tuntuu että ensimmäisen koiran ennenaikaisen kuoleman takia minulta on jotenkin lähtenyt se koirankoulutustaito - ja innostus. En saa mitään rotia noihin koiriin (en kyllä tuohon lapseenkaan, toim.huom.) enkä löydä sitä aikaa harrastaa niiden kanssa. Paimenkoirakin ostettiin paimentamaan meidän eläimiä, mutta enhän minä osaa paimentaa tai opettaa, mutta en mennyt kurssille. Nyt minulla on innokas ja energinen australianpaimenkoira, joka paimentaa kyllä omatoimisesti kissoja ja kanoja, mutta lehmiä pelkää ja vasikoita yrittää vain pelotella. Lampaiden kanssa käy aivan ylikierroksilla. Sitten kun yritän ohjata niin tekee aina päin vastoin. Kyllä se karkulaiset takaisin aitoihin saa, mutta ei se porttivahtina uskalla olla. Se kyllä päästää eläimet pois. Enkä minä osaa sitä kouluttaa.

Irlanninsetteri on nyt puolivuotias kriminaali, jonka kanssa olisi jo ikuisuus pitänyt harjoitella noutoa, hakua ja laukauksia. Mitään ei ole tehty. Sovin vielä mieheni kanssa ennen pennun tuloa, että koira on hänen vastuullaan koska minun vastuulla on jo tuo lapsi ja muut eläimet. No ei ole paljon hänkään tehnyt. Pennun juoksuinto ei ole vielä löytynyt ja nyt sitä pitäisi pikkuhiljaa saada linnuille. Mutta ei kukaan ehdi tehdä sen kanssa mitään vaikka muutaman noutotreenin teko päivän aikana ei varmaan olisi mikään juttu mutta en vain saa aikaiseksi kun en minä osaa sitä kouluttaa. Olen jotenkin ihan onneton ja hermot menee heti. Ja ärsyttää koska olimme sopineet miehen kanssa että hän hoitaa koska siitä tulee pääsääntöisesti hänen metsästyskaveri koska minä en enää pysty samalla tavalla ja tarmolla valitettavasti metsästämään kun ennen.

Päivisin koirat ovat ulkohäkissä ja aina kun itse olen ulkona, ne ovat minun kanssa siellä hommissa vapaana. Käyn kerran päivässä pidemmän metsälenkin niiden kanssa, mutta eivät ne minusta saa tarpeeksi tekemistä, aktiviteetteja. Aussin kanssa nyt voisi harrastaa vaikka mitä, mutta setteri nyt on metsästyskoira ja se metsästys on sen työ ja harrastus. Tuntuu silti jotenkin kurjalta, molemmat kun ovat aktiivisia koiria ja tuntuu etten ehdi tarjota niille tarpeeksi. Ja tuntuu kurjalta myös se etteivät ne voi sietää noita kissoja yhtään ja niiden läsnäolo jotenkin stressaa.

Eivät ne kuitenkaanonnettomia tai levottomia ole,ainoastaan minä olen. Kaikella rakkaudella ja lämmöllä niitä hoidetaan. Itsesyytöksiä vain, koska haluaisi antaa koko ajan 100% itsestään kaikkialle, mutta koko ajan huomaan etten vain saa aikaiseksi enää. En ehdi on aina hyvä tekosyy, saamattomuus taitaa olla totuudenmukaisempi syy. Silti koko ajan haluaisin uusia ajanviejiä eli hevosta ym. kun jo nyt on haluaisin antaa niille nykyisille eläimille enemmän aikaa. Pikkuhiljaa pitäisi ottaa järki käteen ja olla tyytyväinen siihen mitä on eikä koko ajan haaveilla ja toivoa muuta. Se tahtoo olla perisyntini. Haluaisin vain aina elää jossain tulevassa, sitten kun on sitä ja sitten kun on tätä, sitten kun lapsi on isompi, sitten kun lihanmyynti alkaa, sitten kun tämä helpottaa, sitten kun ja sitten kun. Alan olla ihan kyllästynyt sittenkuniin, mutta koska nyt ei ole kovin hyvä niin se sittenkun pitää jollakin tavalla järjissä. Kun vain olisin jo siellä.

Muuttopäivä

Emolauma on talvilaitumella! Sonnipojat ja lampaat on muutettu uudelle laitumelle! Ensi kesän kesälaidun on valmis, tai no pientä hiomista ja muutaman portin se vaatii, mutta niin valmis se oli että nuo pojat ja lampaat sinne voitiin muuttaa. Tämä on työvoitto, jossa onneksi saimme välillä apuvoimia. Ei se aita olisi varmaan valmis pariin viikkoon jos vain minä ja mies oltaisiin sitä tehty kun meillä on tuo yksi hidastava kriminaali. Tyttö olikin isovanhempien hoidossa paljon viime viikolla ja lähestulkoon eilisen kokonaan, jonka aikana tehtiin koko päivän homma että saatiin kaikki aidat viimeistelyä ja järjesteltyä ja muutettua eläimet uusille laitumille.

Siirrot meni erinomaisesti. Emot oli helppo siirtää kun ei tarvinnut kun avata veräjä koska eläimet olivat siinä jo protestoimassa että koska tuolle vihreälle laitumelle pääsee. Pojat ja lampaat kuljetetiin lyhyt matka tietä pitkin, mutta sekin meni hyvin. Yritin ottaa tilanteesta kuvan, koska se oli loistava tilanne kun pojat kävelevät koivujen vierystämää tietä pitkin mieheni takana kävelemässä ja lampaat edellä. No en saanut kuvaa, koska lammas päätti että haluaa syliini, kamerana toiminut kännykkä tippui maahan ja hajosi palasiksi. Jep jep. No, kuva sentään syöpyi mieleeni. Pojat ja lampaat kiersivät 12 hehtaarin laiduntansa rauhassa, mitä nyt Arska ja Arttu ottivat vähän matsia, mutta kaikki sujui hyvin. Emot Falconin johdolla hypähtelivät innokkaasti päästä päähän, mutta kun alkuriehunta oli saatettu loppuun niin sen jälkeen onkin vain mussutettu ruohoa. Ja sitä riittää ainakin vielä :)

 

Kaikista parasta siinä että eläimet ovat taas talvilaitumella on ehdottomasti se, että talvilaidun sijaitsee ihan meidän pihamaalla. En tajunnutkaan kuinka ikävä minulla olikaan sitä että saa ikkunasta ja kotipihalta seurata mitä eläimet tekevät. On ihana katsoa kun eläimet laiduntavat, makoilevat, hinkkaavat itseään puihin, vasikat leikkivät jne. Tämä on ihan loistavaa. Nämä ensimmäiset päivät siirron jälkeen menevätkin melkein vain tässä ihailussa ja ikkunasta uloskatsomisessa. On tässä oma hohtonsa, eläimet melkein ikkunan alla. Parasta :)

Eläinten päivä

Hyvää Maailman Eläinten Päivää! Tämä päivä aloittaa eläinten viikon, jonka teemaeläin on tänä vuonna nauta. SEY eli Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on julkaissut melko hyviä nautoihin liittyviä oppaita sekä Nautatieto.fi-sivuston, josta löytyy  naudoista faktaa. Kannattaa katsoa!

Tuo lempeä katse <3

 
Minulla on ilo ja etuoikeus työskennellä eläinten kanssa - koirasta lampaaseen ja kanasta nautaan - vuoden jokaisena päivänä. Eläimet ovat vilpittömiä ja aitoja. Ne ovat yksilöitä, joilla jokaisella on oma persoona, omat maneerit ja oma luonteensa, niin hyvässä kuin pahassa. On upea päästä seuraamaan läheltä eläinten laumakäyttäytymistä ja lajinomaista eloa, sitä kuinka laumassa toisista pidetään huolta vaikka laumahierarkia on tiukka ja alempi kyllä siirretään pois tieltä jos niikseen tulee. Silti laumaa puolustetaan yhdessä ja toveruus menee välillä yli lajirajojen.

Eläimet ovat minulle elinkeino, mutta ne ovat minulle myös ystäviä, työkavereita. Ne ovat mielessäni olin sitten kotona tai matkoilla. Minä kannan niistä vastuun arkena ja pyhänä, 24/7. Minä huolehdin niistä, ruokin ja juotan niitä, valvon poikimisia, murehdin niiden puolesta, yritän tehdä niiden elon kaikin puolin hyväksi ja luonnolliseksi. Eläimen ollessa kipeä, myös minä voin huonosti. Eläinten olo heijastuu minuun, sillä minä olen niistä vastuussa. Minulla on nimittäin etuoikeuden lisäksi myös vastuu eläimistäni ja niiden huolehtimisesta. Minä pidän niistä huolta, mutta samalla ne pitävät minusta. Kaikki huolet ja murheet tippuvat harteilta ja sydän on kevyt kun painaa päänsä naudan kylkeä vasten, halaa pörröistä lammasta tai kun on pitkällä metsäretkellä koiran kanssa. Eläimet ansaitsevat minulta kaiken kunnioituksen ja rakkauden ja sitä minä niille myös annan. 

Vaikka välillä on raskasta ja kaikki tuntuu turhalta tai rankalta niin eläimien kasvattaminen ja niiden kanssa arkipäivän jakaminen on minulle unelmien täyttymys, jota saan elää joka päivä. Sitä ei voi minulta viedä. On aina välillä hyvä muistuttaa itselleen siitä, koska välillä kaikki tekemättömät työt ja muut vain painavat mieltä eikä aina muista nauttia siitä mitä on saanut itselleen jo aikaan. Nimittäin minä oikeasti haaveilin haikuista 9 vuotiaasta tytöstä alkaen. Ja nyt minulla on niitä. Edelleen välillä laitumella kulkiessa menee läpi sellainen vavahdus kun tajuan että nämä eläimet joiden joukossa olen ovat oikeasti MINUN. Minun yksi haaveeni on toteutunut eikä niin aina käy. Sitä täytyy arvostaa.

Syysvaellus

Hevoskuume vain jatkaa kasvuaan sillä kävimme siskojeni kanssa islanninhevosvaelluksella Torpin Islanninhevostallilla. Paikka sijaitsee Pukkilassa ja olemme useampaan otteeseen kyseisessä paikassa käyneet vaelluksella. Se on melko lähellä meitä, mutta pääsyy miksi aina palaamme on se kuinka mahtava paikka on kyseessä. Todella siisti paikka, jossa on upeat, vaihtelevat maastot ja todella paljon eri leirejä. Vetäjät ovat aina olleet ihan huippumukavia ja mikä parasta, kaikki hevoset ovat aivan unelmia ratsastaa. Aloittelijatkin pärjäävät mukana erinomaisesti, sillä issikat tekevät kyllä melko automaattisesti kaiken kun ensimmäisenä menevä ohjaaja niin tekee.

Siitä on nyt muutama vuosi kun viimeksi olen käynyt issikkavaelluksella. Islanninhevoset ovat vakuuttaneet minut jo nuorena varmuudellaan, rauhallisuudellaan ja alkuperäisyydellään. Niissä viehättää samat asiat kuin haikuissa. Ne ovat hyvin samanoloisia haikkuihin ajatellen ja upeita luonteeltaan. Ne ovat sopivan kokoisia ja pärjäävät hyvin ulko-oloissa kunhan talvella esimerkiksi on pihatto, johon ne pääsevät. Jos minä joskus saisin hevosen, se olisi islanninhevonen. Ihan ehdottomasti.

Olimme kahden tunnin vaelluksella mukavassa syysillassa. Ihan ihanteellinen ilma ja aika ratsastaa. Ei ole liian kuuma eikä enää ötököitä. Meninen mukavalla Jökö-ratsulla, jonka laukka erityisesti oli huumaava. En voinut kun hymyillä kun laukkasimme useaan otteeseen pitkiä suoria hevosen harja hulmuten. Hymyilyttää edelleen. Teimme mukavan reitin pitkin pieniä kylteitä, metsäreittejä ja sänkipeltoja. Tölttäsimme paljon ja onneksi laukkasimmekin. Se oli nimittäin ehdottoman parasta. Issikkaa oli todella hyvä ratsastaa ja rakastuin niihin taas. Hevoskuume nousee pahasti.

Ratsastustunneissa minusta on parasta se kun saa kiittää hevosta tunnin jälkeen riisumalla suitset ja satulat ja harjaamalla sen kunnolla. Tuntuu että välillä isot hevoset eivät siitä niin välitä, mutta ainakin useampi issikka jota tänään harjasin antoi minun sen tehdä ihan hyvin. Voi että. Kyllä se täytyy päästä pian uudestaan. Suosittelen lämpimästi Torpin Islanninhevostallia!