keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Tutkinto suoritettu

Aloitin Mäntsälän Keudassa syksyllä 2012 EU-viljelijäkurssin. Se on siis minimikoulutusvaatimus maatilanpitäjiksi sukupolvenvaihdoksen kautta alkaville. Itsellä se ei ole vielä ajankohtaista,mutta tarkoitus oli tehdä aikuiskoulutuksena maatalousalan perustutkinto,jonka osa tuo oli. Tänään tuli tehtyä viimeinen näyttötutkinto kiitettävästi läpi sen tiimoilta eli maaseutuyrittäjän paperit olen käteen saamassa. On opiskeltu kaikenlaista peltokasvien tuottamisesta tyskentelyyn maatalousalalla jne. Hieno tunne! 

Tajusin sen vasta näytön jälkeen että kuinka hieno saavutus tämä on. Ensimmäinen tutkintoni sitten ylioppilastutkinnon. Ja vaikka tämä olikin vain aikuiskoulutus,lähipäiviä oli melko vähän niin etätehtäviä on tullut kyllä väsättyä yllin kyllin ja näytöt on ollut pitkiä. Pakko se on ollut jotain osata! Tämä koulunkäyntini on ollut mahdollista joustavan aikuiskoulutuksen ja vauvaa hoitaneen anopin ansiosta. Etätehtävät tajusin onneksi tehdä ajoissa talvella kun vauva vielä nukkui pitkään. Heräsin aamu kuudelta kirjoittamaan ja kasilta lähdin eläintenhoitohommiin. Lähipäiviä oli ekana vuonna 2 krt/vko,nyt noin 1 krt/kk. Työharjoittelun ja näytöt suoritin omalla tilallamme. Tämä oli hyvä perusopetus maatalousalaan ja sain hyvät arvostelut erityisesti suhtautumisestani ja panostuksestani maatalouteen. 



Olen syksystä käynyt myös tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin ammattitutkintoa,jonka kuusituntinen näyttökoe on edessä muutaman viikon päästä. Se vasta mielenkiintoinen koulutus on ollut! Olen keskittynyt asiakaspalveluun,lihantuotantoon ja luomutuotantoon. Näyttö tulee olemaan vastiva,mutta eiköhän se suju. 

Ikinä ei ole liian myöhäistä opiskella,onneksi se nykyään on mahdollista näinkin joustavasti ja monipuolisesti. Suosittelen!  

Onpa mukavaa kun tutkinto on plakkarissa! Ahkeruus palkitaan :)

torstai 22. toukokuuta 2014

Kameraterapiaa

Siitä hetkestä, kun ensimmäiset haikut meidän landelle saapui, tulee tänään tasan kaksi vuotta <3 Ei vielä niin pitkä, mutta ehkä sitäkin kivikkoisempi tie tähän hetkeen takana ja toivottavasti huomattavasti pidempi ja ehkä tasaisempi matka edessä :) 

En vaihtaisi mihinkään noita möllyköitä <3 Ei sitä kaikki saa elää unelmaansa, minä saan. Vaikeista hetkistä huolimatta pitää muistaa nauttia siitä mistä on aina haaveillut. Näiden kanssa se ei onneksi ole kamalan vaikeaa!

Olen innostunut taas näin kevään tultua valokuvauksesta. Tai lähinnä eläinten valokuvauksesta. Ja lähinnä haikkujen ja koirien kuvauksesta. Minusta on ihana päästä illalla tekemään omassa rauhassa tarkastukierrosta, hoitaa eläimet ja jäädä sitten valokuvaamaan niitä. Samalla saan laatuaikaa itselleni eläinten kanssa ja saan tarkkailla että niillä on kaikki kunnossa. Nyt kun vauvan kanssa menee päivät pitkät kahdestaa, todella kaipaan illan rauhoittumishetkeä. Mikäs sen parempaa seuraa, kun omat, rakkaat eläimet.

Vähän vihreää

Sateenkaari

Enna, joka on vielä tiineenä, kumartaa ;)

Emo opettaa laiduntamaan

Sikeässä unessa :)



Biancan tunnistaa valkoisesta nenänympäryksestä


Bondista on kasvanut komea mies!

Boo - virkeä veijari <3

Emon katkennut sarvi toimii hyvänä rapsutuskohtana

Pojille kieltä selän takana näyttää Bianca

Upea iltarusko

Kesän herkkuja

Viime vuonna marjoilla ja muilla maan antimilla täytetty pakastin on palvellut talven ajan hyvin. Nyt kun arkkupakastimme on hieman tyhjentynyt, löysin sieltä monta pussia raparpereja, jotka olin täysin unohtanut kun niitä viime keväänä pakastin että saan nauttia raparperiherkuista pitkin talvea. No, olisin saanut nauttia, mutta olin unohtanut ne. Nyt on tullut sitten syötyä raparperia ihan tosissaan kun kohtahan se uusi kausikin alkaa, täytyy saada tilaa pakastimeen. On siis tullut tehtyä raparperimuffinseja, raparperi-murupaistosta, raparperipannukakkua ja raparperikiisseliä. Niin herkkua! Raparpereissa on paljon oksaalihappoa, jonka vuoksi paljon raparpereja nautittaessa tulisi huolehtia kalsiumin saanista, koska oksaalihappo sitoo sitä. Siksi raparperia syödessä kannattaa nauttia esimerkiksi maitoa tai vaikka vaniljajätskiä. Sopii aina raparperiherkkujen kanssa!

Raparperi-murupaistoksen tein samalla ohjeella kuin omena-murupaistoksen. Siinä voi oikeastaan käyttää mitä vain joukossa, toimii aina! Jonkinmoinen vuoka voidellaan ja pohjalle laitetaan pilkottuja raparpereja (tai omenoita tai karviaisi ym.) sillä tavalla että pohja hyvin peittyy. Päälle hieman sokeria ja loraus vettä ja sekoitus. Sitten sulatetaan noin 100 g voita kattilassa ja laitetaan joukkoon noin 3 dl kaurahiutaleita (lisään joukkoon joskus myös vähän mysliä), 2 dl sokeria, 1/2 dl vaniliinisokeria (lisään tätä kaikkiin jälkkäreihin) ja lorauksen siirappia. Sekoitetaan keskenään ja kaadetaan vuokaan raparperien päälle. Uuniin 200 astetta noin 25-30 minuuttia. Tarjoillaan lämpimänä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa. NAM!

Kasvimaa on vielä kylvämättä. Sisällä sen sijaan on esivalmistelut kyllä ihan hyvällä mallilla, tosin kukkakaali ja pinaatti ei lähtenyt kasvamaan, joten kylvin niitä juuri uuden satsin, toivotaan että ne lähtisi kasvamaan. Minikurpitsat ja minimaissit sen sijaan on tosi hyvässä kasvussa, samoin basilika ja muutama pihivtomaatin taimikin näyttäisi onnistuvan. Ensi viikon projekti olisi sitten kasvimaan kuntoon laitto. Sinne on tulossa noiden lisäksi perusperunat, porkkanat, punajuuret, sipulit, salaatit, kurpitsat ja kurkut. Ainakin. Se on vähän sellainen anopin juttu vielä, mutta täytyy yrittää itsekin vähän panostaa siihen. On se sen arvoista sitten kun satoa alkaa tulemaan.



Keräsin juuri elämäni ensimmäiset nokkosetkin kuivumaan. Tarkoitus oli jo viime keväänä, mutta nokkoset ehti niin pitkiksi etten viitsiny enää kerätä, kun menevät kuulemma kitkeriksi. Jos tekisi näistä vaikka nokkoslettuja, maistijaisiksi :)

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Jännitystä elämään

Jottei elämästä puuttuisi jännitystä ja actionia niin meille on viikon päästä muuttamassa koiranpentu ja muutaman viikon päästä pieni lauma lampaita. Kaksi emoa on vielä poikimatta, lehmiä onneksi, kesäkuussa odottelen niitä vasikoita syntyviksi. Koiranpentu on irlanninsetteri, jota on kovasti jo odotettu, edellisen menehdyttyä vuosi sitten. Tämän pennun emän emä on sama kuin edellisen koiramme emä. Vaikka on ihanaa saada taas pentu taloon niin on se kyllä kauhistuttavakin asia. 8 kk ikäinen vauva ja 8 vkon ikäinen pentu, 1,5 vuoden ikäinen paimenpoika, joka on edelleen kuin pentu ja melkein 30 ylämaannautaa + uutuutena sitten se 5 lammasta. Huh, saan sydämen tykytyksiä.

Kävimme koiranpentuja katsomassa muutama viikko sitten ja valikoimme sieltä meille tulevan uroksen. Tänään kävimme vähän ostelemassa pennulle tavaroita ja nimikin on selvillä, viimein. Setterimme on metsästyslinjainen ja metsästykseen sitä on tarkoitus käyttää. Koulutus aloitetaan pienestä pitäen. Se ei ole helppoa ja setterit ovat muutenkin vilkkaita. On niin puuduttavaa taas tietää että vähintään se kolme vuotta tulee hakattua päätä seinään tuon setterin kanssa. Sitä on vaikea uskoa, kuinka haastavaa metsästävän koiran koulutus on. Miettii että kanakoiran on etsittävä lintu hienolla, laajalla haulla. Pysähdyttävä ja seistävä lintua niinkauan että omistaja tulee luokse ja omistaja antaa käskyn nostaa linnun ilmaan ja koiran on jäätävä paikoilleen. Sitten omistaja ampuu linnun ja käskee koiran noutaa sen ja koira tuo linnun ihmiselle käteen. Tuohon tilanteeseen on piiiitkä matka. Edellisen koiran menetyksessä riipaisi myös se, että olimme saaneet koulutettua ensimmäisestä koirastamme mahtavan metsästyskoiran ja juuri kun sen koulutus oli siinä vaiheessa että sitä ei olisi enää varsinaisesti tarvinnut kouluttaa vaan olisi voinut nauttia metsästyksestä niin se menehtyi. Tämä on nyt kolmas kiranpentu kolmen vuoden sisällä ja vaikka pennut ovatkin ihania niin kyllä ne imevät energiaakin. Ja juuri kun tuo vauva olisi ehkä alkanut nukkua öitä edes hieman paremmin niin tulee sitten seuraava valvottaja. Kai tämäkin tästä! Juuri rakennettiin koirille ulkotarha, siitä tuli hieno. Niin ja paimen tulee varmasti rakastamaan tätä uutta ystäväänsä, siitä olen varma!



Sitten ne lampaat. Noh, kävimme vierailemassa eräällä lammastilalla, josta meille muuttaa tuossa kesän alussa pieni kasa lampaita. Opimme paljon! Olen luullut tietäväni paljon lampaista, mutta nyt sain paljon erittäin hyödyllistä ja tärkeää infoa. Otamme uuhia meille maisemanhoitotöihin sekä paimennettaviksi. Tällä hetkellä ei ainakaan ole tarkoitus jatkaa niillä sukua vaan otan ne vähän sellaisiksi harrastus eläimiksi. Skotlannissa haikut ja lampaat laiduntavat lähes joka puolella yhdessä ja meidänkin on tarkoitus laittaa lampaat pikkupoikien kanssa samalle laitumelle. Saa nähdä mitä siitä tulee. Lampaat ei ole helppoja eläimiä, mutta olen jonkun verran niihin nyt perehtynyt ja uskon selviäväni tästäkin haasteesta. Into on ainakin kova!



Onhan tässä taas kesäksi puuhaa :) Nyt alkaa jo jännittää näyttötutkinnot, joita on kaksi parin viikon sisällä. Toivotaan että onnistun ja saan tutkinnot hyväksytysti läpi! Tutkintotilaisuudet on täällä omalla tilallamme, joten eiköhän tämä onnistu. Yritys hyvä kymmenen ainakin!

Kasva nurmi kasva!

Kateellisena katson muiden laitumelle lasku kuvia. Meillä on ihan onneton tilanne. Viime vuonna rehottanut ja erinomaisesti kasvanut kesälaidun, joka olisi nyt toista vuotta käytössä, ei vaan lähde kasvuun. Se on niin onnettoman näköinen että ihan itkettää. Se on nimittäin meidän ainut kesälaidun emolaumalle. Se on 8 ha ala + metsät toki ja sitä oli tarkoitus kierrättää kolmessa osassa rivakasti että laidunpaine ei olisi liian kova. Sonnipojille on sitten oma parin hehtaarin ala, jossa niiden on tarkoitus laiduntaa tämä kesä ja talvilaidun jää kasvamaan syksylle. Puintien jälkeen on myös tarkoitus päästä syömään vielä sieltä alta tuleva raiheinä syksyllä. Mutta jos tuo laidun ei pikkuhiljaa ala kasvamaan, olemme pulassa.

En tiedä mitä on tapahtunut. Emme mielestäni laiduntaneet sitä ihan loppuun viime kesänä ja siinä oli todella vahva ja hyvä nurmi. Talvihan toki oli mitä oli että olisiko jääpolte voinut sen tuhota. Tänään on satanut aika mukavasti, rauhallisesti ja tasaisesti, jospa se saisi sen kasvamaan. Kylvimme myös vähän raiheinää joukkoon. Ei vielä mikään hengenhätä ole, tosin säilöpaalitkin loppuivat jo (täytynee tehdä ensi talvelle vähän tarkemmat kulutuslaskelmat) ja tarjolla on vain kuivaheinää. Emot laiduntavat talviladunta parhaansa mukaan, kaikki syödään mikä vihertää. Falconillakin alkaa huumori pikkuhiljaa loppua kun sen mielestä pitäisi päästä jo naisiin. Malttaisi vielä muutaman viikon!

Tältä siellä näyttää nyt :(

On ollut melko helteistä ja eläimetkin on haukeutuneet varjoon päiväsajaksi. Ukkosrintama sen sijaan ohitti meidät, vaikka joka puolella oli tummia pilviä ja jyrisi kovasti. Talvikarva on lähtenyt monelta ja tosi hyvin, mutta osalla se menee aivan takkuun. Olen kovasti yrittänyt emoja harjailla kun vain kerkeän. Eilen oli hieno hetki, kun Ipukka, joka suojeli Boo vasikkaansa alussa todella kovasti enkä vieläkään ole täysin varma sen rauhallisuudesta, katseli kun harjailin toisia eläimiä. Se katsoi minua pitkään, hivuttautui aina lähemmäs ja lopulta käänsi täysin kylkensä minulle ja rapsutti selkäänsä sarvellaan. Se oli kutsu minulle, tulehan tänne harjaamaan! Ja siinä sitten harjasin läpikotaisin tämän ystäväni, johon en ole koskenut muutamaan kuukauteen. Ipukka <3 Muutenkin olen hieman ollut epävarma emojen joukossa, kun ovat vähän vielä arvaamattomia. Harjailun myötä luottamus on kasvanut taas kumminkin päin, vielä kun saisi voitettua vasikoiden luottamuksen. Kiinnostusta on, mutta vielä olen liian pelottava. Juostaan vain äkkiä karkuun :)



Ehkä me pian pääsemme laitumelle. Tosin, aidatkaan ei ole ihan valmiita. Sain toissapäivänä purettua kaikki tarvittavat aidan pätkät (jos joku on ärsyttävämpää kuin itse aitaaminen, niin sen purkaminen!) ja nyt täytyisi vain vetää uudet langat. Oltiin siis tehty metsälaitumille nauhoilla aidat ja nyt vaihdamme ne high tensileen nekin. Tarkoitus olisi että kesäkuun alussa lemmut pääsisi kesälaitumille ja Falcon laumaan. Se on tavoite. Lauantaina olisi tarkoitus vähän talkoilla, että edistyttäisiin. Joskus tarvitaan lauman voimaa :)

Toivon että meidänkin laidunkausi alkaisi pian!


"Oi rairuoho,
timotei,
apila.
Oi nurminata,
puntarpää,
voikukka...

On pakko haaveilla,
tuumi lehmä,
kuiva heinä huulessa,
haistoi kesän
tuoksuvan tuulessa."

- Mervi Heikkilä -


lauantai 17. toukokuuta 2014

Venymistä moneen paikkaan

Tyttömme täytti toissapäivänä jo 8 kuukautta. En niin perusta noille kliseille siitä että aika kuluu niin nopeasti, mutta kyllä sen huomaa ettei meillä enää ole sellaista toimentonta vauvaa, vaan jo pieni, menevä tyttö. Tähän asti tuo eläinten ja vauvan yhdistäminen on mennyt ihan mukavasti, mutta nyt kun tyttö ei enää nuku niin pitkiä päiväunia ja valvoo myöhään yöhön muutenkin ja vaatii koko ajan valvontaa niin alkaa voimat olla vähän lopussa. Monet potee huonoa omaatuntoa siitä etteivät ole tarpeeksi lastensa kanssa, minä siitä etten ehdi olla tarpeeksi eläimieni kanssa. Ja etten ehdi tehdä tarpeeksi töitä. En inhoa mitään niin paljon kun sitä että yhden työn tekeminen voi kestää monta päivää kun se täytyy tehdä lapsen ehdoilla. Tyttö on paljon rintarepussa mukana hommissa, mutta ei häntä kaikkeen voi ottaa mukaan esimerkiksi laitumelle. Nytkin olen kolme päivää purkanut joka välissä aitaa, jota ei edes ole kauheasti purettavana, mutta siinä menee aikaa ja se aika on rajallista, kun pitää eläimetkin hoitaa. Eläinten hoidosta en tingi. Joka aamu teen tarkastuskierroksen ja pakolliset jutut, aamupäivällä sitten tarkemman hoitokierroksen samoin iltapäivällä ja illalla vielä tarkastuskierroksen ruokien ja vesien tarkistuksineen ym. Päivässä eläintenhoitoon menee noin 3-4 tuntia nyt kun eläimiä on useassa laumassa ja pieniä vasikoita, paalipäivinä ja päivinä, jolloin siirretään eläimiä tai tehdään muuta vastaavaa, niin muutama tunti kauemmin.

Täältä

Meillä on kaksi sivua pitkä lista tehtäviä töitä ennen laidunkauden alkua ja mikään ei etene. Sitten näin keväisin on vielä miljoona kissanristiäistä mihin on pakko mennä niin että ne vähäisetkin hetket kun olisi kaksi työntekijää niin häviää. Ja sitten kun yritän ehdottaa että vaan toinen menisi vauvan kanssa että toinen voisi jäädä töihin, niin ei. Voi kuinka paljon minä kaipaisin niitä hetkiä että saisin vain tehdä töitä ilman että tarvitsee koko ajan huolehtia itkuhälyttimestä. Me ollaan vielä niin alkutaipaleella että aitojen tekemistä ja perushommia on niin paljon kun kerkeisi vain tekemään. Parin viikon päästä pitäisi lehmät saada kesälaitumelle ja meillä on aidat vielä ihan puolitiessään. Niin monesti huomaa että kaksi työntekijää on moniin töihin liian vähän ja kolme aivan liikaa jos se yksi niistä on vauva.

En toki enää vaihtaisi lastani mihinkään ja kuolisin jos hänelle sattuisi jotain, mutta jos tietäisin kaiken tämän mitä nyt tiedän niin viivyttäisin kyllä lapsen hankkimista niin kauan että oltaisiin saatu tämä eläinhomma pyörimään. Mutta niinkuin elämässä aina niin ei sitä ikinä tiedä vaikka ei koskaan saisi lisää lapsia tai ei olisi tätäkään saanut. Lapsi tuo paljon iloa elämään, mutta vaikeuttaa niin monea asiaa, että alkaa olla hermo kireällä jo vain sen takia että pitäisi tehdä niin monta asiaa eikä pysty joka suuntaan venyä. Tai venyy juu, mutta alkaa lopulta myös väsymys painaa - ja epätoivo.



Sitä kun ei ole oikein ystäväpiirissäkään ketään, joka jakaisi saman tilanteen kun muut todella ovat äitiyslomalla. Minä olen könkännyt hoitamassa eläimiä siitä illasta lähtien kun palasin synnyttämästä. Ei anna luonto periksi ettei hoitaisi eläimiään ihan viimisen päälle. Että ne asiat mitkä ei jää tekemättä on eläinten ja lapsen hoito. Kaikki muu tulee niiden jälkeen. Olisi mukava jakaa jonkun toisen sellaisen äidin kanssa asioita, joka on samassa tilanteessa. Että saisi vertaistukea eikä kauhistelua ja arvostelua. Rakastan kyllä lastani enkä todellakaan ole huono äiti, mutta minulla on lapsen lisäksi 30-päinen nautalauma ja maatila muine eläimineen hoidettavana. Siinä ei auta valittaminen tai voivottelu vaan se on vaan mentävä ja hoidettava kaikki parhaalla mahdollisella tavalla. Voin kertoa ettei aina ole helppoa, mutta itse olen elämäntapani valinnuit. Näillä mennään. Ja jottei olisi liian helppoa niin tähän soppaan sekoitetaan vielä avoimet ovet-päivä ja siihen valmistautuminen, 8 viikkoinen koiranpentu sekä pieni lauma lampaita. Ei ole tekemisen puutetta :)

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kunnioitus eläimiä kohtaan

En meinannut viime yönä saada unta kun kuuntelin sadetta,joka oli kestänyt jo koko päivän. Vesi alkoi kerääntyä pelloille lammiksi ja savimaata oleva laitumemme meni hyvin nopeasti huonoon kuntoon. Suosituimmat kulkureitit ovat jo pelkkää savimössöä. Harmittaa ja surettaa. Ja ärsyttää kun en voi sille mitään tehdä. Toki voisihan kaikki alueet asfaltoida kauhealla hinnalla, mutta se ei mielestäni sopisi rodulle - eikä meillä olisi siihen varaakaan. Katoksen alue on hyvällä pohjalla, mutta kyllä sekin vettyy, sitä onneksi pystyy hyvin putsaamaan. Pelloille emme oikeastaan voi mitään, sillä maalaatu on mitä on. Savimaa ei ole talvikasvatukseen ihanteellinen, mutta sitä en pysty muuttamaan. Emme pysty vaikuttamaan säähän, maalajeihin, sijainteihin, mutta niihin asioihin joihin voimme vaikuttaa niin pyrimme tekemään kaiken mitä voimme. Esimerkiksi kuivituksella, katoksilla, metsälaitumilla. Eläimemme ovat koko ajan ulkosalla ja tällaisella säällä ne ovat märkiä ja jalat ovat kurassa. Eläimet eivät kuitenkaan ole varsinaisesti likaisia, niillä ei ole lantapanssareita tai mitkään muut kuin jalat eivät pääsääntöisesti ole kurassa, koska niillä on laitumella useita kuivia paikkoja, joissa maata. Ei ne tällaisella säällä kovin ihanteellisilta näytä, mutta kun ne ovat kuitenkin puhtaita se kertoo, että olosuhteet ovat pääasiassa kuitenkin hyvin. Niiden ei tarvitse maata paska ja kuralammikoissa jos eivät niin itse päätä.

Tämän takia yleensä katson melko kriittisesti eläinaktivistien laittamia kuvajulkaisuja, koska tiedän että jos asioista ei ymmärrä niin meidänkin pellot ja eläimet voisivat näyttää monen mielestä kauheilta. Kun voidaan kuvata vain jotain yhtä yksilöä, sitä lauman alinta, joka joutuu aina vähän väistämään muita ja joka saattaa maata märemmällä paikalla, koska haluaa olla lauman lähellä, mutta ei arvojärjestyksen takia pääse lähemmäs. Tai kuvataan vain sairaskarsinaa, johon eläimet on laitettu parantumaan, mutta toki ne ovat huonossa kunnossa, koska kaikki ovat kipeitä ja siksi samassa paikassa. Tai kuvataan raatokasaa, johon kuolleet eläimet on laitettu odottamaan kyytiä Honkajoelle. Ei ne eläimet enää kärsi siinä vaiheessa kun ne ovat kuolleet, joten samahan se on missä ne ovat. Ne on hyvä olla yhdessä paikassa, poissa sieltä elävien yksilöiden luota ja vaikka pressun alla. Ei raatokasa kerro eläinten hyvinvoinnista.  Kun on eläimiä, eläimiä myös kuolee. Vasikoita, porsaita ja karitsoita myös.

Oikeutta Eläimillä järjestön tarkoitus on lopettaa koko eläintuotanto Suomessa. Siksi heidän kuvansa on provosoivia ja suhtaudun niidin kriittisesti. Ne on usein kuvattu pimeässä ja salaa. Eilen he julkaisivat kuvia sikalasta. Siitä sikalassa ei ollut mitään hyvää sanottavaa. Siellä oli törkyisät olot, pienet karsinat, todella vanhat tilat, saastaista ja kaikin puolin huonot oltavat eläimet. Tuollaisilla tiloilla ei saisi olla eläimiä ja hyvä että asia on viety viranomaisten hoidettavaksi. Järkyttävää. Tuollaiset tilat pilaavat monen hyvän tilan maineen. Minä en hyväksy eläinten kaltoinkohtelua, en edes sillä verukkeella että omistaja väsyisi. Silloin olisi haettava apua. Jos ottaa eläimiä on oltava valmis hoitamaan niitä oli tilanne mikä hyvänsä. Minä en pystyisi antaa eläimieni olla tuollaisissa tiloissa. Aina voi olla joku hetki että on ehkä hieman likaisempaa, hieman märempää, hieman huonompaa. Mutta se ei saa olla jatkuvaa.

Olen kotoisin sikatilalta, olen nähnyt pienestä pitäen sikojen kasvatusta. Eihän niillä mitkään ruhtinaaliset tilat olleet, mutta ne olivat puhtaita, niillä oli purua ja kuiviketta, ruokaa, juomaa ja seuraa. Minusta ne olivat ihan tyytyväisiä. Porsailla oli tilavat tilat ja karjulla iso häkki. Kaksikerroksisessa sikalassa yläkerta oli enemmän mieleeni, se oli avara ja valoisa, alakerta oli mielestäni vähän pelottava silloin lapsena kun siellä meni lantaritilä. Vanhempani tekivät ihan älyttömästi töitä sikojen eteen ja olivat niissä aina kiinni. Sain olla mukana jos halusin ja näin myös teurastettuja eläimiä. Minulle kaikki sellainen on ollut luonnollista nuoresta asti ja niin pitäisi olla muillekin. Kun tietää, mistä eläin tulee ja miten niitä kasvatetaan, ruokaa arvostaa enemmän. Olen nähnyt sen myös peltoviljelyn kohdalla. Sen miten monet asiat vaikuttavat siihen tuleeko satoa. Nyt kun itsellä on maatila niin sen tietää miten riippuvainen on monesta asiasta, joihin ei edes itse voi vaikuttaa. Esimerkiksi tuo sade. Olen aina rakastanut sadetta, mutta nykyään kun sataa niin ajattelen vain mitä se tekee pelloille, mitä kasveille jne. Sopiva sade on ihanan puhdistava ja tekee hyvää, mutta liika on liikaa. Niinkuin viimeisenä parina päivänä tulleet sateet. No, jospa ne ja tulevat helteet saisivat nurmet kasvamaan niin saadaan laidunkausi käyntiin.



Kuvat: Acreage Life

Otin kuvia eläimistämme näin sateiden jälkeen. Ymmärrän ihan hyvin miksi tilalliset eivät laita kuvia eläimistään märkinä tai kurassa. Siitä saa niin helposti lokaa niskaansa että kuinka huonosti pidät eläimiä, kuinka et välitä niistä, joku voi soittaa eläinsuojeluun, koska ihmiset ei ymmärrä. Tietysti sitä mieluummin laittaa kuvia eläimistään auringossa kuin kaatosateessa. Tilalliset ymmärtävät tilanteen, ulkopuoliset ehkä ei. On myös ristiitaista että aktivistit haluavat että eläimet pääsisivät ulos,mutta sitten jos onkin kuraista niin eläimien pitäisi olla sisällä. Meillä on katos,jonne kaikki mahtuisivat alle,mutta eivät kaikki sitä käytä enkä voi niitä sinne pakottaa vaikka kuinka sataisi.  

Tässä kuitenkin kuvia sateen jälkeen, aidosti ja kainostelematta. Meillä on tällaista nyt, kohta taas erilaista. Me menemme sään armoilla, parhaamme yrittäen.



tiistai 13. toukokuuta 2014

Älä ota kesäeläintä harkitsematta!

Nykyajan trendi tuntuu olevan kulutus. Kulutetaan, heitetään pois, kulutetaan, heitetään pois. Ihan älytöntä. Tämän huolestuttaa kaikilta osin, mutta erityisesti se tuli mieleeni nyt näin kesän kynnyksellä kun ihmiset alkavat etsiä ja ottaa kesäkissoja, kesäkanoja, kesälampaita. Sitten huomataankin jossain vaiheessa että eihän ne ollutkaan niin helppoja ja hauskoja eikä meillä muuten mitään paikkaa niille ole talveksi, ruuatkin on jo loppu. Sitten ajetaan jollekin sivutielle, heivataan eläin autosta ja jätetään oman onnensa nojaan kuolemaan. Ihan puistattaa koko ajatus. Älkää hyvät ihmiset ottako mitään eläimiä - tuotantoeläimiä tai lemmikkieläimiä - jos ette OIKEASTI ole valmiita sitoutumaan niihin kymmeniksi vuosiksi. Älkää ottako jotain eläintä vain huvin ja urheilun vuoksi, vain omaksi iloksenne. Ei sen niin pidä mennä. Jos otetaan eläin, siitä pidetään huolta ja sitä hoidetaan ja hoivataan koko sen elinikä. Miten itsekkäitä voi ihmiset olla, jotka ottavat eläimet vain kuluttaakseen sitä hetken ja sitten kun kyllästyvät heittävät sen kuolemaan. Niin järjetöntä ja ajattelematonta toimintaa.

Tällaiset kesä-eläimet alkaa olla jo aikamoinen villitys. Hankitaan siihen kotipihalle kesäksi vähän kanoja tai se kissa tai jopa lampaita. Kaikkihan on hyvin jos ihmiset aidosti ovat innostuneita, ovat selvittäneet mitä kyseinen eläinlaji tarvitsee, ovat tehneet tarvittavat ilmoitukset maaseutuasiamiehelle, hankkinut ruokaa, miettinyt mitä niille tekee kesän jälkeen jne. Mutta jos lähtökohta on vain se, että se olisi ihmisestä mukavaa eikä ole pidemmälle asiaa miettinyt niin olisi hyvä jättää koko kesäeläin ottamatta, erityisesti sen eläimen takia! Ihmisillä on suuri vastuu eläimistä. Kun ihmiset ottavat eläimen kontolleen se myös nimenomaan tarkoittaa sitä että se eläin on ihmisen vastuulla. Se tarvitsee ruokaa, juomaa, ulkoilua, seuraa, huolenpitoa, vahtimista, hoitoa, eläinlääkäriä jne. Ei se kissa tai kana vain juoksentele siellä pihalla ilman että sinun tarvitsee tehdä mitään. Toiset eläimet vaativat vähemmän kuin toiset, mutta yhtälailla jokainen eläin tarvitsee omistajansa huolenpitoa.


Jos ehdottomasti haluaa vaikka kesäkanoja olisi hyvä asiaan alkaa paneutua jo talven aikana ja selvittää mitä tarvitsee hankkia ja rakentaa kanoja varten. Sitten voi selvittää olisiko mahdollista vuokrata kanat kesäksi ja palauttaa syksyllä takaisin, jos ei itsellä ole mahdollista talvisijoittaa niitä. Kanatkin tarvitsevat lämpimän sisätilan talvelle. On myös paljon inhimillisempää lopettaa kanat syksyllä ja syödä ne kuin viedä elävinä metsään villieläinten saaliiksi. Niiden kasvatus ja sitten syöminen on normaalia omavaraistaloutta. Tässä on kuitenkin oltava viisas ja kasvatettava ne hyvin ja lopetettava kivuttomasti. Sama koskee lampaita, niitä voi ottaa kesäksi ja täyttää pakastimen talveksi, mutta teurastus on hoidettava asianmukaisesti. Lampaat tarvitsevat paljon syötävää ja kunnon aidat sekä lajiseuraa. Kissan ottaminen taas on pitkäaikainen sijoitus eikä sitä voi ottaa ja hylätä talveksi.



Nykyään eläimiä, oli sitten tuotanto- tai lemmikkieläimistä kyse, otetaan paljon hetken mielenjohteesta tai ilman minkäänlaista kokemusta tai asiaan perehtymistä. Maatiloille saatetaan ostaa yhdeltä istumalta vaikka 30 kpl nautoja vain siksi että saataisiin kotieläintilanstatus tukipolitiikkaan. Ei ihme että saamme välillä lukea huonosti hoidetuista eläimistä jos ei tiedetä mitä tehdään. Näin on varmasti myös monien lemmikkien kohdalla. Viereiseltä kylältä oli ojasta löydetty juuri kaksi hylättyä marsua. Millaiset ihmiset tuollaista oikein tekee! Myönnän etten itsekään ollut mikään kokenut karjanainen kun aloimme nautoja kasvattaa, mutta meillä kummallakin mieheni kanssa oli kokemusta tuotantoeläimistä, maataloudesta ja maatila, minne eläimet ottaa. Itse olen kouluttautunut koko ajan opiskelemalla sekä eläinten kanssa töitä tehden. Silti meillä on menehtynyt eläimiä, on jouduttu avustamaan poikimsissa, eläimiä on karannut, aitoja rikkoutunut, paaleja homehtunut jne. Kanat taas ovat olleet lähinnä harrastus, joka alkoi 5 kanalla ja 1 kukolla, jotka muuttivat leikkimökistä muutettuun kanalaan ja kaikki päivät ne olivat vapaana ulkona. Koska halusimme pitää niitä myös talvella ostimme 700 euroa maksavan työmaaparakin, joka muunnettiin lämmitetyksi kanalaksi. Nyt kanoja on 18. Kanatkaan eivät ole helppoja! Niitäkin on kuollut, ne paskovat ihan älyttömästi, kanalan ilma on helposti huono, ne voivat alkaa nokkia munia, toisiaan, tapella jne. Monet ajattelevat että ne ovat helppoja - sitä ne eivät ole, hauskoja viipottajia kylläkin. Mutta työsarkaa löytyy niistäkin. Tämän talven ajan olen nyt perehtynyt lampaisiin, joita on tarkoitus ottaa tänä kesänä, kunhan vielä teemme muutaman tilavierailun ja suunnitelman niiden talviasutuksesta. Eläimiä voi ottaa jos tietää mitä on tekemässä ja on valmis panostamaan niihin rahallisesti. En edes ajattele sitä rahamäärää joka eläimiimme on kulunut. Ei taida riittää neljä nollaakaan ensimmäisen numeron perässä. Me olemme siihen kuitenkin varautuneet. Jos ottaa eläimiä on oltava valmis panostamaan niihin myös rahallisesti. Eläinyksilöiden ostaminen maksaa, ruoat maksaa, kuivikkeet maksaa, eläinlääkäri maksaa, korvamerkit maksaa, aidat maksaa, katokset maksaa jne. Kannattaa muistaa sekin.




Eläimien täytyy saada elää rodunomaista elämää ja laumaeläimien on saatava elää laumassa. Kasvattajilla on suuri vastuu kertoa roduista totuudenmukaisesti eikä kaunistella asioita myynnin toivossa. Ylämaannautojen kohdalla on usein sellainen käsitys että ne voi vain laittaa jollekin laitumelle ja jättää sinne, kyllä ne pärjää. Ja ettei niitä tarvitse koskaan auttaa poikimisissa, ne eivät tarvitse eläinlääkäriä, ovat aina terveitä jne. Toki pääasiassa ne ovat terveitä, ne poikivat itsenäisesti ja hoitavat hyvin vasikkansa. MUTTA se ei tarkoita etteikö niitä pitäisi päivittäin hoitaa, tarkkailla ja vahtia, varsinkin poikimisten aikaan. Minulta menee joka päivä useita tunteja eläinten hoitoon: tarkkailuun ja siihen että tarkistan että kaikki on ok. Monta kertaa päivässä minä kierrän laitumia, pöyhin heiniä, tarkastan vedet, tutkin eläimiä, juttelen ja puhelen niille, tarkkailen että ne ovat normaaleja, ruokin, juotan, kuivitan, kerään paskat makuupaikoilta jne. Poikimakaudella herätyskello soi muutaman tunnin välein, kesällä ei välillä mennä nukkumaan kun muutamaksi tunniksi kun tehdään aitoja, tehdään heinää jne. Kasvattajien täytyy kertoa uusille kasvattajille tai niiksi aikoville joka eläinlajin kohdalla totuus! Pitää kertoa että ne ei elä vain pyhällä hengellä! Pitää kertoa aidosti mitä ne tarvitsevat, mitkä on niitä kompastuskiviä, mitä kannattaa huomioida jne. Jos vielä kaiken sen karun totuudenkin jälkeen haluaa alkaa kasvattaa ja pitää kyseistä lajia, niin silloin osaa jo paremmin varautua tulevaan. Kasvattajien on tarjouduttava auttamaan ja neuvomaan ja olemaan tavoitettavissa jos on hätä. Kasvattajien ei tulisi myydä eläimiä epäilyttäville ostajille. Varmistakaa että eläimenne saa hyvän kodin uudesta paikasta.

Meidän kasvattajien tehtävä on kertoa kasvattamastamme rodusta rehellisesti ja aidosti, ei kaunistellen. Ihmisten on tiedettävä mihin ryhtyvät. Yritetään muistaa se, meillä on suuri vastuu!



Minkään eläimen hoitoon ja kasvatukseen ei pitäisi lähteä kuin soitellen sotaan. Pitää tutustua ennakkoon, vierailla tiloilla, lukea, opiskella, jutella muiden kasvattajien kanssa. Ei pidä hätäillä, vaan harkita ennenkuin tekee mitään. Eläimistä saa ihan kauheasti iloa ja onnea, mutta jos et ole varma pystytkö hoitamaan ja tarjoamaan eläimelle sen tarvitsevan hyvän kodin, älä ota eläintä! Se on pitkäaikainen ja kalliskin sijoitus. Älä ota eläintä jos et voi tarjota eläimelle hyvää, lajinmukaista elämää, vaikka kuinka tekisi mieli eläin saada. Se ei ole oikein. 

Eläimet ovat hieno harrastus ja elämäntapa jos siihen panostaa ja suhtautuu kunnioituksella,tietää mihin on ryhtymässä ja on valmistautunut hyvin. Elänten kanssa toimiminen opettaa vastuuta myös lapsille ja jos eläin kasvatetaan lihaksi niin myös sitä mistä ruoka tulee. Omavaraisuus on hieno asia kun eläimiä kohtelee oikein ja hyvin ja tietää mitä on tekemässä. 

Jokainen eläin ansaitsee hyvän kodin ja hyvän elämän. Muistetaan se. 



Täältä löytyy vinkkejä jos kuitenkin päädyt ottamaan esimerkiksi kesäkanoja tai kesälampaita:

Ylämaankarjasta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea tämä:
Monta hyvää pointtia, joita kannattaa miettiä!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivän iloa

Ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille! 

Erityisesti ensimmäistä äitienpäiväänsä viettäville äideille, emoille, mummuille ja mammoille! Meidänkin pellolla useampi ensikertalaisäiti hoivaa rakasta jälkeläistään ja samoin allekirjoittanut viettää ensimmäistä äitienpäivää äitinä. Tosin, päivä sinällään on yksi muiden joukossa: aikainen herätys, eläinten tarkastus, lapsen aamuhommat ja takaisin eläimiä hoitamaan :)

Iloista Äitienpäivää kaikille! Välillä jälkikasvun hoitaminen ja kasvattaminen on rankkaa, mutta se pyyteetön rakkaus jonka niiltä saa on korvaamatonta. Pidetään siitä kiinni ja nautitaan!






Lapsen paras tuki on hänen oma äitinsä




Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain