Ruoka-aika

Laitumen varjoisimmassa päädyssä on vielä vähän lunta. Lauma vaelsi eilen sinne perässäni kun puuhailin aidan ulkopuolella traktorilla heidän paaliensa kanssa. Nämä kyllä huomaa heti ja antaa kuulua kun paaleja ollaan avaamassa. Ja sitten rynnätään portille että välillä saa olla aikamoinen houdini, että saa vietyä paalin portista sisään. Siksi paaleja viedään aina kahden ihmisen ja yhden koiran voimin. Tosin siitä koirasta on välillä enemmän haittaa kun hyötyä siinä hommassa ;) Ja onhan tuo vauvakin toki aina vaunuissa mukana ja aiheuttaa välillä omat haasteensa!

 

Nyt kun kevät ja poikimakausi lähestyy niin ollaan alettu antaa emoille seleeni ja ADE-vitamiinilisää. Erityisesti seleeni on tärkeää poikimakaudella. Sitä on nuoluvadeissa, mutta 2-3 kertaa viikossa annostelen jokaiselle emolle, ja Falconille, omaan kippoon luomuvitamiineja ja seleeniä. Emot ovat jo oppineet, joten heti kun huomaavat kipot niin juoksevat suuna päänä luokseni että olen todennut turvallisemmaksi vain liu'uttaa vadit aidan ali laitumelle. Eläimet tulevat syömään ja portin edustakin vapautuu, jolloin paalit on helpompi viedä. Ovelaa!

Näiden nautojen kanssa saa kyllä olla viekas ja keksiä milloin mitäkin ohjelmaa niiden pään menoksi, on ne niin fiksuja ja nopeita oppimaan! Ehkä minäkin joku kerta vielä opin ne oikeat ja helpot keinot asioiden hoitamiseksi :)

Taitaa tulla kesä??

Eihän vielä voi olla kevät,eihän? Tuntuu ihan hullulta että lumi,jota ylipäätään oli todella vähän,suli pois helmikuussa. Minä kun odotan vielä sitä talvea!

Tämä märkä keli on ollut haastava naudoille loisten suhteen. Meidän lemmuilla on koko talven ollut huono karva vaikka olen lääkinnytkin ne. Muita huonoja puolia on kuraiset pellot ja eläimet,jatkuva kuivitus ja vähän alakuloisuuteen vetävä ilma. 

Toivotaan nyt että tulisi sitten edes mukava,lämmin kesä kun viimisestä puolesta vuodesta ei sään suhteen ole oikein mitään hyvää sanottavaa. Paitsi kanojen pitkä ulkoilukausi! Joka sekin loppui tänään,sillä lintuinfluenssan takia kanat on pidettävä suljetussa tarhassa tai sisätiloissa 1.3-31.5 välisen ajan. Tarhaa siis rakentamaan!

Herkuttelua

Seuraan kana- ja nautakeskusteluita ympäri internetiä. Ihmisten omistautuneisuus ja pieni hulluuskin on aika liikuttavaa,välillä ehkä vähän överiksikin menevää,varsinkin kanojen kanssa. Kanoista on tullut trendikotieläin ja ihmiset kyllä omistautuvat niiden hoitoon ja eloon. Kanoja on useita upeita rotuja ja esim. Munanettiä seuraamalla saa huomata kuinka paljon niitä hoivataan.

Meillä ei tipuja kasvateta oman kotimme sisällä eikä kanoja varsinaisesti kesytetä tai niiden sulkia pestä tai muuta vastaavaa. Innostuin kuitenkin tekemään kanalaan eräänlaisia puuhapalikoita kanoille,sillä virikkeet,varsinkin talviaikaan,ovat niille erittäin tärkeitä. Kanalassa on turvekylpypaikka,purupohja,kuusenoksia suojana,välillä paaleja peuhattavana ja perus ruuat,juomat ja kalkit. Ja nyt näitä herkkukuutioita,jotka nousivat heti suureen suosioon. 

Nämä on siis tehty kookosrasvasta ja erilaisista kananherkuista! Muottina käytin halkaistun maitopurkin pohjaa,johon laitoin narun pätkän keskelle. Aineksina omassa sekoituksessani oli hernettä,kauraa,auringonkukansiemeniä,pähkinöitä,nautojen kivennäislisää ja jyrsijöiden mysli- ja siemensekoituksia. Otin jokaista noin 1 dl ja sekoitin erillisessä astiassa,jonka jälkeen jaoin sen kolmeen maitotölkin puolikkaaseen. Sitten sulatin 500 g kookosrasvaa ja kaadoin sulaneen rasvan siemenseoksen päälle niin että se juuri ja juuri peittyi. Tuo määrä rasvaa riitti hyvin näihin kolmeen kuutioon. Tämän jälkeen purkit jääkaappiin ja kun rasva on sulanut niin ei muuta kun kanojen herkuksi :) Käy hyvin myös vaikka pikkulintujen talviruoaksi. 

Muut kokkailevat itselleen ja perheelleen herkkuja,minä kanoille. Hauska projekti ja aion jatkaa näiden tekoa,sen verran hyvin näytti typyille maistuvan :)

Vaikeuksien kautta voittoon?

Tämä tila on minun kotini sekä työpaikkani. Nämä eläimet ovat tuotantoeläimiä ja minun työkavereitani. Tämä ammatti on myös elämäntapa, ei mikään muuten selitä sitä kuinka jokainen päivä -oli arki tai pyhä, olit nukkunut hyvin tai huonosti, olit kipeä tai terve, oli kylmä tai kuuma, rankkasade tai myrsky - eläimet ja muut velvollisuudet hoidetaan monta kertaa päivässä. Ei auta vaikka kuinka olisi väsynyt tai tylsiintynyt, sillä vastuulla on monta elävää eläintä. Ne on hoidettava. Ja ne hoidetaan, parhaalla mahdollisella kokemallani tavalla.

Me olemme aloittaneet karjan kasvatuksen tyhjästä. Oli tila ja oli pellot, mutta ei ollut eläimiä, ei aitoja, ei tuotantorakennuksia, ei kokemusta, vain tavanomaista viljantuotantoa vuosi vuoden perään. Mutta me halusimme karjaa. Minä ehkä enemmän tunteella kuin järjellä, mutta onneksi voin luottaa aina siihen ettei mieheni suostu asioihin, jos niissä ei oikeasti ole järkeä. Kohta tulee kaksi vuotta siitä kun ensimmäiset yhdeksän highland-hiehoa tallustivat pelloillemme erittäin huonosti tehtyihin aitoihimme. Sitten eläimiä ostettiin lisää ja sitten pitikin jo eläimiä vierottaa, poi'ittaa, rakentaa uusia laidunalueita, tuli syksy ja kamala kura, tuli kevät ja kamala kura, tuli talvi ja pakkaset, piti olla lämmitettävät juomakipot, tuli kesä eikä ollutkaan tarpeeksi aitoja, piti rakentaa lisää, rakennettiin liian heikkoja aitoja, piti uusia kaikki aidat jne. Kun ei ole kokemusta eikä mitään pohjaa niin kaikki täytyy raapia kokoon tyhjästä. Välillä menee hermot siihen, miksi kaikki pitää tehdä kantapään kautta. Aidat ollaan rakennettu pariin otteeseen, kun ei ensin rakennettu tarpeeksi kestäviä. Kahdet vieroitukset on takana ja edelleen vieroituspaikka ja -tapa mättää. Eikä ole paikkaa mihin laittaa ne vieroituksen jälkeen. Heinänteko onkin sitten ihan oma tarinansa, mutta tänä vuonna paalit ovat liian märkiä ja olkipaalit kooltaan liian isoja. Pikkupaaleja olisi hyvä olla muutama. Kaikesta vain on yritettävä ottaa oppia, erityisesti niistä virheistä.

Välillä vain tuntuu ettei mikään onnistu ja kun yrittää miettiä mikä olisi paras ratkaisu niin menee pää vain ihan pyörälle. Olisiko helpompi vain lopettaa? Onneksi luovuttaminen ei nyt ainakaan ihan heti ole vaihtoehtona. Ehkä 10 vuoden päästä kun kaikki rullaa varmaankin vähän helpommin niin tälle voi jo nauraa. Nyt kuitenkin koko ajan miettii että onko eläimillä kaikki kunnossa kun ne tekevät vähän jotain outoa tai niiltä lähtee karvaa tai ne eivät nouse suoraan maasta jaloilleen vaan jäävät heijaamaan. Sitten se vasta onkin kun poikimiset tulee. Tai että miten nyt laidunkierto järjestetään, entä milloin ehditään rakentamaan se ja se aita, enkä tuo ja tuo, mistä paalihäkkiä ja mihin nyt se teurassonnilauma laitetaan kasvamaan, meneekö kaikki samaan laumaan vai eri laumoihin, onhan se tarpeeksi kaukana emoista, missä emot kulkee, mihin ne poikii, onko metsää suojana vai tarviiko katoksen, onko tarpeeksi laitumia kesälle, milloin tehdään heinät, mihin sijoitetaan hiehot jne. Ja sitten vielä kun joskus saadaan lihanmyynti aloitettua niin jälleen uusi show. Tällä hetkellä vähän liian monta kysymysmerkkiä miten mikäkin asia toteutetaan ja mihin rakennetaan mitäkin, kannattaisiko erikoistua vain emolehmiin tai lihakarjaan, vai mikä olisi parasta. Pää täynnä kysymyksiä.

Viljanviljelyyn meillä on apuna molempien vanhemmat, sillä sitä molempien tiloilla on tehty aina. Haikkujenkasvatukseen on tukiryhmänä ollut kyllä muut kasvattajat, joilta saa paljon hyviä neuvoja ja ideoita. Ja sitä tukea ja asiantuntemusta. Jokainen tila on kuitenkin oma yksikkönsä, jonne on itse löydettävä ne sopivat keinot, tiloilla kun on niin erilaiset lähtökohdat, pellot ja maastot, että se oma polku on vain sieltä jostain luovittava esiin. Minusta eläintalous ja maanviljelys ovat elämäntapoja eikä kukaan niitä olisi valinnut ammatikseen ja elämäkseen jos niihin ei olisi valmis panostamaan. Ei ainakaan pitäisi. Sen takia aina suututtaakin kun maanviljelijöitä arvostellaan milloin mistäkin : eläintenkohtelusta, luonnon saastuttamisesta, tehotuotannosta, tukien saamisesta jne. Arvostelijoiden olisi hyvä tulla maatilalle töihin vaikka viikoksi, hymy varmaan hyytyisi nopeasti laskujen, peltokirjanpitojen, luomukirjanpitojen, tukihakemuksien, eläinten hoidon, poikimisten, 24/7 olevien työpäivien kanssa. Maataloutta en lähtisi arvostelemaan, sillä se on kovaa työtä. Jos tavallisella työntekijällä on huono päivä töissä, menetetty rahaa tai rikottu jotain niin jos se ei ole hänen oma yrityksensä niin so what, yritys maksaa. Hän lähtee kotiin ja that's it. Jos maatilalla jotain rikkoontuu tai eläin poikii keskellä yötä, niin rahat menee sinulta itseltäsi ja sinä olet töissä aina. Et voi päättää että joo, enpä mene katsomaan tilannetta kun on yö. Tai jos päätät niin olet väärällä alalla. Maatalous on tulonlähde, mutta se on myös elämäntapa. Ei eläimiä voi kasvattaa tai viljaa viljellä ilman sellaista tiettyä paloa, minkä niin usein maatilallisilla näen. Se on ylpeyttä omasa työstä, omasta maasta. Ja sitä on hienoa katsoa. Se ei ansaitse haukkumasanoja eikä vaikeuttamista. Monet tuntuvat unohtavan että se ruoka oikeasti tulee sieltä tiloilta eikä tiloilla eletä pyhällä hengellä. Jotta asiat voidaan tehdä hyvin ja oikein ja järjestää esimerkiksi niille eläimille erinomaisten elinolosuhteet, tarvitaan myös korvausta siitä työstä. Siitä työstä, jossa olet koko ajan kiinni. Vaikka olisi lomalla tai vaikka olisi iltamyöhä, sinulla on aina se tila ja ne eläimet ja aina on sellainen oma huoli siitä, että kaikki on kunnossa. Ne ovat kuitenkin sinun elämäsi.

Itse arvostan maatilallisia enemmän kuin osaan sanoakaan. Niin monesti törmään siihen että ai, olet kotona töissä, kuinka mukavaa, saat vain olla. Tai että miksi maatilalliset vievät lapsiaan päivähoitoon kun he ovat kotona kaiket päivät. Voin vain kuvitella mikä haaste on ottaa vaikka joku parivuotias lapsi aamuviideltä lypsylle mukaan. Maatalous on ihan yhtä lailla työ kuin vaikka lääkärin ammatti tai bussinkuljettaja. Ei heilläkään lapsia näy töissä. Tietysti eri tavalla maalla voi lapsia töissä pitää mukana, mutta turvallisuus ennen kaikkea. Vaikka oma lapsi on vasta 5 kuukautta niin kyllä välillä on jo hankalaa luovia se sopiva aika mennä viemään paalit eläimille, jos vauva vain huutaa ja kahta ihmistä kuitenkin tarvittaisiin hommiin. 

Ehkä sitten joskus kymmenien vuosien päästä, jos omat lapsemme joskus haluavat karjankasvatusta jatkaa, heillä on siihen helpompi lähtökohta kuin meillä, sillä  siinä vaiheessa meillä jo toivottavasti on jonkinlainen kokemuspohja. Välillä tämä alku vain tuntuu ihan toivottaman vaikealta ja vastoinkäymisiä tuntuu olevan ennemmän kun onnistumisia. Silloin kiipeän aidan yli laitumelle, painan pääni haikun kylkeen, suljen silmäni ja kaikki on taas hyvin.

Munailua

Kanat on huvittavia. Jokainen on niin oma persoonansa. Joka aamu kanalan ovella on parvi vastassa kerjäämässä herkkuja. Harmaa kana ihmettelee koiraa,valko-ruskea kuikuilee sivulta,Iivari-kukko on aina pahalla tuulella ja suojelee kanojaan,Eetvartti pysyy yläorsilla,valkoinen kana istuu vaan pesässä ja haluaisi hautoa ja ÄitiKana potpottaa koko ajan. Ne on niin mainioita!  Ja mikä vipinä alkaa käydä kun tuot herneitä tai makaronia. Ei kauaa nokka tuhise kun ruoka on paremmissa suissa.

Tarkistan kanat 3-4 kertaa päivässä. Aamuisin vaihdan vedet,lisään ruokaa ja purua,siistin ja siivoan,kerään munat,viem edellisen päivän tähteet ja heittelen jyviä. Päivällä tarkastan tilanteen ja kerään munat,iltaisin lisään vielä ruokaa ja katson että kaikki on päässyt orrelle yöpuulle. 

Kanoja on välillä vaikea tulkita,varsinkin että onko niillä hätä. Muutaman kanan silmät olen kertaalleen pessyt vedellä,kun ovat olleet vähän suneat ja turvonneet. On auttanut onneksi,toivotaan ettei muita vaivoja tule. 

Tämä monenkirjava parvi on kyllä upea juttu ja munantuotanto kukoistaa tällä hetkellä. Täältä meiltä niitä saa,vapaiden ja onnellisten kanojen munia :)

Vieroitushoitoa

Vieroitimme viime kevään vasikat viikko sitten. Edeltävä viikonloppu oli niin levoton ja hiehot joutyivat koko ajan ottaa sonnien kanssa matsia ja Falcon alkoi hieman hermostua myös. Heitteli olkipaalia miten sattui kun näytti pikkupojille ja otti matsia puun kanssa. Sitten kun maanantaina kaikki pikkupojat oli samaan aikaan vasikkabaarissa,meidän vauva nukkui ja isäntä ja minä olimme molemmat kotona niin päätettiin että nyt on aika. Portti pois ja elementtiaita tilalle.

Emot huomasi kyllä mitä tehdään. Pojat ovat emolaitumen sisällä laajassa elementtiaidassa näin aluksi. Viime vuonna oli sama systeemi. Tänä vuonna emot eivät kuitenkaan viettäneet paljoa aikaa aidan vierellä vaan olivat muun lauman kera,toisin kun viime vuonna. Siksi tuntuikin että vasut huusivat tänä vuonna enemmän. Huutoa jatkui torstaihin asti melko jatkuvana,sitten hiljeni. Viikonloppu meni jo oikein mukavasti. 

Vasuilla on olkikuivikkeet,oma paali ja jauhoa tulee kaksi kertaa päivässä. Vesiastia täytetään kerran päivässä. Kovasti on puskemista ja voimien mittelöä,jota osoitetaan myös minulle! Kesällä pojat pääsevät sitten isommille laitumille peuhaamaan. 

Pojat on nyt 7,5-9,5 kk ikäisiä,joten vieroitus tuli ihan hyvään aikaan. Vieroitus tehdään,jotta ei tule sukusiitosta kun sonnit tulevat sukukypsiksi noin 10 kk iässä ja erityisesti että emot saavat tauon ennen uusien vasikoiden syntymistä. Emot lopettavat maidon tuoton ja menevät umpeen ja alkavat muodostaa ternimaitoa uudelle tulokkaalle. Ja saavat keskittyä vähän aikaan vaan itseensä :) 

Huhtikuun lopusta alkaen odotetaan sitten uusia vasuja tuleviksi,kahdeksan ensi kertaa poikivaa hiehoa joukossa. Hui :) 

Piristystä päivää

Kylläpä piristää kun huomaa että vielä puoli kuudelta illalla näkee kulkea ulkona ilman lisävaloa kun vielä hetki sitten iltapäivä neljältä ei nähnyt mitään! Sieltä se kevät tulee,vaikken odotakaan kuraa ja loskaa,mutta pitenevät päivät ovat kyllä erittäin tervetulleita!

Ystävänpäivähalaus!

ILOISTA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Vaikken sinällään olekaan tällaisten kaupallisten juhlien kannattaja, niin minusta on mukavaa että tämä päivä kuitenkin hieman herättelee ottamaan yhteyttä niihin ystäviin, kertomaan tunteistaan ja vaikka halaamaan lähimmäistä. Sitä kun pitäisi toki tehdä joka päivä ja muistaa kertoa että välittää - joskus se vain valitettavasti jää. Siksi on mielestäni ihan hyvä, että edes tällaisena päivänä sen muistaisi.

Itselläni ei niin kauheasti sellaisia sydänystäviä ole. Yhteydenpito moniin on jäänyt. Mutta todellista ystävyyttä on se, että pitkänkin ajan jälkeen kun toisen tapaa, on ihan kuin yhtään päivää ei olisi ollut välissä. Rakkaimmat ystävät ovat peräisin juuri ihan kouluajoilta. Pakko kyllä myöntää että nyt ihan aikuisena olen saanut uusia ihmisiä elämääni niin eläimien kuin vauvankin kautta, joista monen kanssa on muodostunut ihan ystävyyssuhde. Kun on paljon yhteisiä asioita, niin jaettavaa riittää.

Iso KIITOS siis kaikille ystäville, lähimmäisille, eläimille ja rakkaille, jotka olette elämässäni! Olette tärkeitä, vaikken sitä usein sanokaan.

 

Pidetään huolta toisistamme.

Ihana kamala äitiys

Minulla on maailman ihanin, hauskin, söpöin ja iloisin vauva.

Olen kuitenkin viimeisen viiden kuukauden aikana saanut huomata, että jokainen äitiys-klisee on niin totta. Äitiys on todella vaativaa ja haastavaa. On ihan turha väittää ettei lapsen saaminen muuttaisi mitään elämässä. Se muuttaa kaiken, mutta ei siitä lapsesta silti tarvi tehdä sitä maailman keskipistettä - edelleenkin voi mennä ja ottaa vauvan mukaan menoihin, jos vain jaksaa! Itse ainakin välillä vaan olen liian mukavuudenhaluinen etten jaksa lähteä lapsen kanssa edes ruokakauppaan, koska jokaiseen lyhyeenkin reissuun on varustauduttava miljoonilla pukluräteillä, vaihtovaatteilla, leluilla, vaipoilla jne. Mutta on tuo tyttö ollut mukanamme jo näiden kuukausien aikana haikkutiloilla, talleilla, minun mukana koulussa, Emolehmäpäivillä, haikkutapaamisissa, ravintolassa syömässä, häissä, juhlissa jne. Lapsen kanssa on hyvä elää ihan normaalia elämää, mutta kyllä se sitä omalla tavalla hankaloittaa. Ei huonolla tavalla, mutta on oltava valmis siihen ettei se oma olo niissä häissä tai koulussa ole aina helpointa. Joskus on mukava vain olla kotona ja maata koko päivä sohvalla katsoen Rillit Huurussa ja imettäen kun on tiheän imun kausi.

Muutaman viikon iässä aitahommissa

Tunnen itseni usein huonoksi äidiksi, vaikka vannoin etten lapsen saatuani lähde siihen itsesyyttelyn kelkkaan. Se ei kuitenkaan ole helppoa, varsinkaan muiden äitien seurassa. Kun muut käyvät vauvauinneissa, syöttävät vauvoilleen kotitekoisia herkkuja ja desinfioivat viisi kertaa päivässä tutit ja tuttipullot ja saavat lapset nukkumaan omaan huoneeseen omaan sänkyyn koko yöksi niiden ollessa kolmen kuukauden ikäisiä. Ja lasten nukkuessa niin siivotaan ja leivotaan ja kirjoitetaan blogia siitä kuinka mahtavaa elämä on. Just. Meidän elämä ei ole ihan sellaista. Itsehän saan lapseni nukkumaan klo 23-01 välillä, herään itse aamukuudelta tekemään muutamaksi tunniksi koulutehtäviä, lapsi on 5 kk ja ei ole vielä saanut mitään soseita ja vauvauinnista saa vaan haaveilla. Aina kun saan lapsen päikkäreille niin lähdetään eläimiä hoitamaan ja yleensä päikkäriaika menee siinä. Välillä ehdin päivisin tehdä koulujuttuja kun vauva viihtyy hetken leikkimatolla. En muista koska olisin kerennyt/jaksanut/viitsinyt imuroimaan. Onneksi mies tekee välillä ruokaa niin saadaan oikeaa syötävää välillä. Kyllähän sitä voisi aikansa sisälläkin varmaan paremmin käyttää, mutta keväällä olisi valmistuttava koulusta niin siihen menee oma aikansa ja on paljon luottamustehtäviä, joissa olen mukana niin ne pitää hoitaa koneella samoin maatilan paperityöt.

Meidän vauvan arkea

Minulla olisi niin monta tarinaa äitiydestä, että pitäisi varmaan perustaa äitiysblogi. Itse olen ainakin ihan ällikällä lyöty mitä kaikkea sitä pitäisi vauvoista tietää eikä kukaan auta. Voi lapsiparkaa, mitä kaikkea minäkin olen jo ehtinyt mokailemaan! Mutta iloisen hymyileväinen vauva tuo on, kai se anteeksi antaa. Ja Rillit Huurussa-sarjan tunnari saa sen aina nauramaan, huolestuttavaa ;)

Mutta on aika turhauttavaa että pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä jos ei ehdi olla lapsen kanssa, mutta minä koen sitä sekä siitä että siitä ettei ehdi olla tarpeeksi eläimien kanssa. Odotan kauhulla jo nyt kevättä kun pitäisi valmistua, tehdä näyttöjä, yli 10 vasikkaa pitäisi syntyä, meille tulee koiranpentu, organisoin Avoimien Ovien päivää haikkutiloille ja vauvakin alkaa jo liikehtimään. Huh, stressiä pukkaa! Mikä äitiysloma...

Mun rakkaita kuva täynnä

Onneksi mun vauva on paras <3

Herkkuhetki

Näin talvella on tyytyväinen että tuli kesällä ja syksyllä kerättyä ja pakastettua marjoja talven varalle. On ihanaa että saa aamuisin laittaa tuoreita,herkullisia marjoja maustamattoman jogurtin ja luomumyslin kera tai tehdä jotain jälkiruokaherkkua marjoista.

En ole kova tekemään tai ainakaan kovin hyvä kokkailija,mutta sain joululahjaksi jäätelökoneen ja omatekemä jäätelö on kyllä niin hyvää. Yksi ilta juuri tuli tehtyä omena-kaurapaistosta itsetehdyn vaniljajäätelön kanssa. Herkkua oli!

Avoimet Ovet

Suomen Highland Cattle Club ry:n jäsentilat avaavat ovensa kuluttajille, tuleville kasvattajille ja muille rodusta kiinnostuneille 7.6.2014. Mukana on ainakin 27 tilaa, joista oma tilamme on yksi. Tiloja on Hangosta Sodankylään.

Päivän aikana tiloilla on erilaista ohjelmaa, mutta jokaisella tilalla kerrotaan tästä ainutlaatuisesta rodusta ja sen kasvatuksesta sekä maataloudesta. Tiloilla on mahdollista päästä tutustumaan eläimiin sekä nähdä eläinten kasvatusolosuhteita ja tilojen omia käytäntöjä. Tilat haluavat avoimesti näyttää tilansa ja eläimensä ja luoda avointa kuvaa eläinten kasvatuksesta. Ei salailua tai salakuvausta vaan tervetuloa meille tutustumaan eläintalouteen! Haluamme oikeasti kertoa siitä ja näyttää suomalaista maataloutta suoraan tilalla, ei aina lehtien kohtupalstalla.

Lisätietoa lähempänä ajankohtaa sekä mukana olevat tilat löytyvät lopulta sivuilta: www.highlandcattle.fi

Jälleen eläinten kohtelusta

Tämä on taas se aika vuodesta, kun julkistetaan maataloustukien saajat ja niitä päivitellään iltapäivälehdissä. Katso kuka sai suurimmat maataloustuet, katso maakuntasi suurimmat tuensaajat. Ja sitten kommenteissa haukutaan ja parjataan maanviljelijöitä, että mitä ne valittavat elämästään ja maatalouden rankkuudesta kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Jep jep. Toivotan ihan kenet vain tavan tallaajan tekemään vaikka vuodeksi töitä maatilalle ja elämään sillä, mitä maataloudesta tulee. Voin kertoa että jokaikinen tukipennonen ainakin omalla tilallamme menee ihan siihen maatalouteen ja sen pyörittämiseen eikä omiin huvitteluihin tai lomamatkoihin.

Jossain kirjoitettiin myös, että maatiloilla on aina isot koneet, uudet autot, lapsille voidaan ostaa hienoja vaatteita jne. Ja kuinka tavallisissa töissäkäyvillä ihmisillä ei ikinä olisi varaa sellaisiin. No,  köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa ja maatilalla ollan töissä 24/7, että olisi ihan suotavaakin että joskus jotain palkkaa siitä voisi saadakin. Jos normityössäkäyvä ihminen tekee töitä 8-16, maatilallinen voi tehdä sitä usein aamuvarhaisesta iltamyöhään. Meillä ei lasketa. Meillä tehdään.

Samalla kun tukien saajat julkaistaan, yleensä tulee muita maatalouteen liittyviä parjauksia esille, samoin kun aina ennen joulua. Joko salakuvia tiloilta, paljatuskirjoja ym. Nyt on seuraavanlainen teksti levinnyt esimerkiksi Facebookissa: Eläntenhoitajaopiskelijan kokemuksia navetoissa . Ikävää luettavaa ja valitettavasti joissakin paikoissa totta. Vaikka inhoankin sitä kun maatalouteen heitetään aina lokaa päälle eikä ikinä kirjoiteta mistään positiivisesta niin olen silti ehdottomasti sitä mieltä, että eläinten kaltoinkohtelu on VÄÄRIN! Se ei ole missään tilanteessa, minkään eläimen kohdalla sallitua ja eläinsuojelurikkomuksista pitäisi rankaista eikä kyseisille ihmisille saisi eläimiä enää antaa.

On tiloja, joissa asiat ovat valitettavasti näin, mutta on PALJON tiloja, joissa asiat ovat todella hyvin. Olisi hienoa, että niistäkin uutisoitaisiin. Joskus ihmiset, jotka eivät ymmärrä tuotantoeläimistä paljoakaan, voivat kuvitella että eläimilla olisi asiat huonosti joissakin navetassa, missä ihmiset vierailevat, sillä monet inhimillistävät eläimen. Tyytyväinen eläin kuitenkin märehtii, on pirteän näköinen ja makoilee rauhassa, missä nyt milloinkin näkee olevan parhaimman paikan siihen. Eläin ei välttämättä valitse sitä pehmoisinta paikkaa, mutta toki eläimille on aina oltava tarjolla kuivitettuja, puhtaita makuupaikkoja samoin kun riittävästi vettä ja ruokaa. Edelleenkin olen sitä mieltä, että hyvinvoivasta, tyytyväisestä eläimestä on eniten hyötyä eläimen omistajalle, sillä silloin se tuottaa hyvin eikä eläinlääkärimenojakaan ole, kun eläin on kunnossa. Toivottavasti kaikki eläintenpitäjät ajattelisivat näin, oli kyseessä sitten mikä tahansa tuotantoeläin, ja panostaisivat eläintensä hyvään elämään.

Minkään tuotantoeläimen kaltoinkohtelu ei ole hyväksyttävää. Ei myöskään minkään muun eläimen: koirien, kissojen, hamstereiden. Se olisi myös hyvä muistaa ja miettiä minkälaisissa oloissa ne elävät. Eläimiä ei tule inhimillistää. Niitä tulee kohdella reilusti, hyvin ja tarjota niille hyvä, rodunomainen elämä. Monet kirjoittavat tällaisten juttujen yhteydessä siitä, että kuinka huonoissa oloissa monet vanhukset elävät vanhainkodeissa tai kuinka lapsia hakataan monissa paikoissa. Mikään noista ei kuitenkaan oikeuta tai perustele tuotantoeläinten huonoa kohtelua, vaikka nuokin ovat kauheita asioita, joita pitäisi kaikin tavoin estää. Eläimiä täytyy hoitaa hyvin.

Tällä eläimellä oli pääsy niin katokseen kuin metsäänkin suojaan, mutta se päätti maata avoimella pellolla lumisateessa olkien päällä. Kohtelenko sitä kaltoin kun annan sen olla missä se tykkää? En mielestäni.

Eläimet ovat eläimiä, mutta niille on tarjottava hyvä elämä. Esimerkiksi Facebookista löytyy paljon lypsytilojen, emolehmätilojen, lammastilojen jne. sivuja, joilla he jakavat kuvia omista eläimistään ja niiden elosta. Kannattaa tutustua ja seurata tilojen mielenkiintoista elämää. Myös edelleen korostan Elina Lappalaisen kirjoittaman Syötäväksi kasvatetut - kirjan mahtavuutta. Siellä kerrotaan eläinteollisuudesta puolueettomasti ja järkevästi, niinkuin se on. Ei parjata tai tuomita vaan kerrotaan mitä nähdään, niin hyvät kuin huonot puolet.

Toivon todella, että kaikki tuotantoeläimet saisivat elää hyvissä olosuhteissa. Itsekin kuitenkin sen tiedän, että kun eläimiä on, jokainen päivä on erilainen ja niiden kanssa voi aina sattua jotain. Tärkeintä on kuitenkin, että kaikin tavoin yritetään koko ajan eläinten elämänlaatu pitämään hyvänä ja pitää niistä hyvää huolta!

Katoksessakin on väkeä, ne jotka sinne tykkäävät mennä ja kokevat sen juuri sillä hetkellä mukavaksi ja tarpeelliseksi.

Porttivahti

Viime viikonloppuna saimme nauttia kahden paimenen seurasta ja yhteistyöstä. Tilallamme tuli lainaan Tuulensaaren Kennelistä Minttu-niminen 4 vuotias australianpaimenkoira Ronttimme apulaiseksi. Aluksi oli tarkoitus, että ottaisimme heiltä uroksen muutamaksi viikoksi avuksi, mutta totesimme etteivät nuo urokset oikein tulleet keskenään toimeen ja molemmat olivat aika villejä paimentejia. Minttu tasapainoitti Rontin häsläämistä ja oli mainio porttivahti ja osasi antaa eläimille tilaa silloin kun ne sitä vaativat. Toivottavasti Rontti oppii sen vielä joskus itsekin! Paljon ollaan kuitenkin jo menty eteenpäin.

Opin kuitenkin viikonlopun aikana taas paljon haikuistani. Ne ovat niin rauhallisia luonteeltaan, mutta myös jästipäitä. Ne eivät tykkää koirien painostuksesta ja ainakin meidän naudoilla on selvä auktoriteettiongelma vielä koiriin. Totesin myös etten halua "turhaan" haikkuja paimentaa ja stressata, sillä ne liikkuvat kyllä kun vain niin haluavat. Paimenet ovat hyvä apu portilla ja paaleja laitumelle vietäessä. Muuten nuo haikut eivät koiraa oikein tarvikaan. Ovat vain tyytyväisempiä ja rauhallisempi kun ei ole koiraa häsläämässä taustalla.

Pitänee kesällä ottaa sitten muutama lammas paimennettavaksi. Ne kun eivät ole koirankaan mielestä niin pelottavia :)