Avoin todellisuus

Tilamme on mukana avoinmaaseutu.fi-hankkeessa. Hankkeen ideana on toimia linkkinä kuluttajien ja tuottajien välillä ja avata maatilojen maailmaa myös kaupunkilaisille. Hankkeella on nyt Facebook-sivut ja innokas vetäjä ja viralliset internet-sivut aukeavat toukokuussa. Siellä esitellään eri alojen maatiloja, jotka kertovat avoimesti työstään ja ottavat vastaan vierailijoita. Sivustolle tulee myös verkkokauppa, josta on mahdollista tilata suomalaisten tuottajien tuotteita. Kuukausittain lähtee uutiskirje, jossa on tietoa maatilojen tapahtumista sekä tilaesittelyä. Ihan mahtava idea! Facebook-sivuilla sanottua:

"Avoinmaaseutu.fi sivuston tehtävänä on kertoa avoimesti elämästä ja työstä maaseudulla, helpottaa ruuantuotannon läpinäkyvyyttä ja antaa näkyvyyttä maaseudun yrityksille ja ideoita ihmisille kehittää omaa elinkeinoaan."

Kuva

Me olemme innolla mukana tässä projektissa. Maatiloja, varsinkin eläintiloja, syytetään usein salailusta ja sisäänpäinkääntymisestä. Minua se aina harmittaa, koska en tiedä mistä tuollainen harhaluulo on lähtöisin. Siis että maatalous ja eläintalous olisi jotain salatiedettä, jota ei saisi näyttää maailmalle. Eihän siinä ole mitään pointtia, koska täytyyhän ihmisten saada tietää miten ruoka ja juoma tulee pöytään! Ei se kasva kaupan hyllyllä. Siksi ihan pienestä asti olisi hyvä nähdä, mitä maatiloilla tapahtuu. Siitä asiasta, että ihmiset vieraantuvat ruoan tuottamisesta, ei minusta pidä syyttää maatiloja. Ihmiset vain asettuvat yhä enemmän asumaan kaupunkeihin ja ei siellä ole maatiloja. Ne ovat maaseudulla. Minusta maatilat ihan avoimesti pyrkivät kertomaan elämästään, mutta jos kukaan ei kuuntele, niin kyllä syy on myös ihan kuluttajassa.

Facebook on siitä hieno asia, että sillä näitä meidän upeita maatiloja saadaan tuotua lähemmäs kuluttajia ja kaupunkilaisia ja niitä, jotka eivät ehkä ihan ymmärrä ja tiedä kaikkea. Eivät tiedä mikä ero on parsi- ja pihattonavetalla, mikä ero on luomukanalla ja tavanomaisella kanalla, mitä eroa on ayshirellä ja holsteinilla jne. Me voimme kertoa maataloudesta. Annetaan ihmisten kysellä niitäkin asioita, jotka meille ovat itsestäänselvyyksiä, ei ne kaikille ole! Täytyy muistaa se. Jaksetaan kertoa asioista kun niistä kysytään. Monilla tiloilla on omat Facebook-sivut, joilla jakaa tietoa ja sitten on esimerkiksi ihana Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta - sivu, johon olen aivan koukussa. Upeita, aitoja kuvia eläintilallisten rakkaudesta eläimiään kohtaan ja siitä arjesta, eläinten elämästä. Ei vaikuta kovin salaiselta.

Salainen päiväkirja eläintiloilta- kirjan kirjoittaja, Eveliina Lunqvist, kirjoittaa nyt blogia, juhuu. Sen lukeminen on vähän sama kuin lukisi Oikeutta Eläimille-facebook-sivua eli hermot meinaa mennä. No aiheeseen liittyen hän kirjoitti blogissaan seuraavaa: "Ehkä vastaiskuna sanomisilleni on perustettu Facebook-ryhmä ”Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta”. Arvostan avoimuutta, mutta missä ovat kaikki sikalat, parsinavetat, broilerihallit ja kanalat?  Entä saisinko videokuvaa myös lehmästä, joka etsii vasikkaansa joka siltä on viety?"
Tuossa ryhmässä on niin paljon kuvia ja videoita niin monista eläinlajeista ja eri tilanteista, joten en ymmärrä hänen pointtiaan. Siellä on kuvia sioista ja parsinavetoista, kanoistakin. Nuo kaikki ovat ihan yhtä aitoja ja oikeita tiloja ja eläimiä kuin mitkä muutkin maatiloilla olevat eläimet. Onko se nyt sitten kauheaa nähdä oikeasti hyvinvoivia ja onnellisia eläimiä? Monesti eläinaktivistit eivät halua nähdä sitä, että eläimet voivat voida hyvin maatiloilla, koska heidän mielestään niiden elämä on kurjaa kaikin tavoin. Ei se eläimien mielestä sitä ole. Jos niitä kohdellaan hyvin, niin ne ovat kyllä tyytyväisiä parsinavetoissa. Aina on poikkeuksia ja minusta eläimen on saatava elää lajityypillistä elämää, mitä esimerkiksi häkkikanaloiden elämä ei ole. Suomessa eläintuotannossa ongelmakohdat ovatkin mielestäni lähinnä kananmunantuotannossa ja broilerituotannossa. Joissakin tapauksessa myös sikataloudessa. Mutta silti, ostan mieluummin broilerini suomalaisena kuin ulkomaalaisena, jos sellaista ostan. Harvemmin, koska kasvatan itse omat vapaana kasvavat kanani.

Minusta on hienoa, että tilalliset haluavat jakaa kuvia eläimistään ja arjestaan. Minulla ainakin ihan kyynel nousee monien kuvien kohdalla silmään, niin koskettavia osa niistä on. Minusta on ihana nähdä tyytyväinen eläin. Samalla tavoin minusta on kamala nähdä jos eläin kärsii. Siltikään minusta ei ole väärin että niistä onnellisista eläimistä jaetaan myös kuvia, sillä se on ihan yhtälailla todellista kuin se että aktivitit jakavat niitä huonosti kohdeltujen eläimien kuvia. On muistettava että Suomessa on paljon hienoja, hyviä maatiloja, joissa eläimiä kohdellaan niiden arvonmukaisesti ja lajityypillisesti. Ei se tarkoita, että samalla suljetaan silmät niiltä huonoilta tiloilta, mutta todellisuus se on se positiivinenkin todellisuus ja minusta sitäkin on syytä jakaa ihmisille nähtäväksi! Monella tilalla eläimet elävät erinomaista elämää syntymästä kuolemaan asti ja kuluttajilla on oikeus nähdä se!

Meidän Ipukka keräsi hurjan tykkääjien määrän tuolla Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta-ryhmässä ihan muutamassa päivässä. Onhan tuo kyllä aika hieno otos, vaikka itse sanonkin. Ylpeä olen :)

Felfie - again!

Laitumella on ihana kävellä eläinten joukossa. Välillä on niitä päiviä kun aika ei riitä kuin välttämättömimpiin töihin,mutta aina on aikaa muutama rapsutus antaa. Kuitenkin ne päivät,joina on oikeasti aikaa olla eläinten joukossa ilman suurempia velvollisuuksia, ovat parhaita. Rauhassa harjailla,jutella ja halata. Se lehmän tuoksu on ihana ja eläimen rauhallinen hengitys rauhoittaa omaakin mieltä. Mikäs sen parempi viikonlopun aloitus kun nollata kiire ja hommat karvainen pää kainalossa :)

Mun rakkaat möllykät!

Lapsen silmin

Maatilan lapset, mukana hommissa heti pienestä pitäen :) Tyttömme on osa tätä arkielämäämme ja hänet on siihen otettu mukaan. Tilan työt pitää hoitaa lapsesta huolimatta, vaikka hän toki meneekin kaiken edelle. Hänen aikataulujensa mukaan hommia hoidetaan. Paaleja laitetaan kun hän nukkuu, mutta melkein joka kerta hän meinaa herätä juuri kesken paalien laiton. Siinä äiti sitten taiteilee hyssytellen vaunussa olijaa ja avaten paaleja ja porttia. Välillä on haastavaa, mutta eiköhän tästä selvitä. Jo nyt huomaa, että eläimet on meidän tytölle aikamoisen parhaita kavereita! Itselle maatila ainakin oli mitä mahtavin kasvupaikka ja on luonut omaa arvomaailmaa, toivon että se olisi sitä samaa myös meidän tyttärelle. Minä ainakin olisin ollut superonnellinen lapsi jos olisi ollut lauma haikkuja kotona ;)

Yhteispeliä

Olimme viikonloppuna Kuopiossa Suomen Highland Cattle Clubin kevättapaamisessa ja kokouksessa. Kuulun yhdistyksen hallitukseen ja tuli kokousteltua,mutta ohjelmassa oli myös tilavierailua,yhteisillallinen,mukavaa seuraa ja mielenkiintoisia luentoja.

Kokouksessa myös julkaistiin yhdistyksen vuosikirja 2014 ja yllätys oli suuri kun siinä komeili ottamani kuva meidän Falconista! Olenpa iloinen ja otettu! Muutenkin erinomainen kirjanen jälleen kuten muinakin vuosina!

Hieno viikonloppu hyvässä seurassa rentoutti mutta myös innosti jälleen. Nyt onkin paperit levällään työhuoneessa ja viljelysuunnitelmia ja haikkujen kasvatus juttuja pyörii mielessä. Hieno haikkuyhteisö on kyllä rikkaus!

Vasikkakuume

Minulla on vasikkakuume! Monella emolehmätilalla on nimittäin tämän kevään poikimiset jo alkaneet. Kateellisena katson niitä ihania pikkuvasikoiden kuvia, joita he jakavat! Meillä pitää vielä ainakin kuukauden päivät odotella, mikä tietysti on ollut ihan oma valinta ja ihan hyvä niin, mutta kun vasikat on niin syötävän suloisia etten kestä! Toki poikimisissa on aina omat riskinsä ja tänä vuonna vielä enemmän kun on monta ensikertaa poikivaa. Mutta en minä silti malta odottaa! Paras tunne on se, kun se pieni vasikka hoipertelee honkkeleilla jaloillaan emän tissille ensimaidolle <3

Pitihän tässä sitten kaivaa jo fiilistelykuvia viime keväältä noista pikkupojista! Melkein tuli tirautettua muutama kyynelkin kun ovat niin ihania. Syntyisiköhän tänä vuonna jo meidän tilalle ensimmäinen hiehokin... Pahimman laatuinen vauvakuume siis meneillään :)

IHANAT!

Normipäivä

Minulta kysytään usein millainen on tavallinen päivä tilallamme. Siihen on vaikea vastata, sillä vaikka tietyt rutiinit toistuvat päivästä toiseen, on tässä sopassa monta liikkuvaa osaa, jotka vaikuttavat siihen, miten päivä menee. Nykyään vielä enemmän kun on pieni vauva, jonka tarpeet menevät tietysti kaiken edelle. Yritän kuitenkin hieman valottaa tilamme arkea ja tässä tämän viikonlopun työsarkaa.

LAUANTAI

Yöllä on hirmuinen tuuli. Käyn yhden aikaan yöllä tekemässä nopean vilkaisun laitumelle, että kaikki on hyvin. Matka ei ole pitkä, sillä laitumen reuna on ihan kotipihassa. Ikkunasta näkisi, mutta on pimeää. Sonnipojat elementtiaitauksessaan ovat syömässä yhtä lepäilevää yksilöä lukuunottamatta. Emolaumaa ei näy katoksessa, ne ovat vetäytyneet koko lauma pellolla olevan olkipeitteen päälle, osa on syömässä. Kaikki hyvin, sitten nukkumaan.

Herään yön aikana muutamaan otteeseen syöttämään vauvan. Herätyskello soi tavallista myöhempään, vasta kahdeksalta, viikonloppuisin voi nukkua vähän pidempään. Tsekkaan ikkunasta että kaikki näyttää laitumella olevan kunnossa. Hoidan tunnin ajan asioita tietokoneella, vastailen sähköposteihin ja selailen nettiä, teen koulutehtäviä. Tyttö herää yhdeksän aikaan, syödään, jutellaan ja vaihdetaan päivävaatteet. Kymmenen jälkeen neitiä alkaa taas väsyttää, puen hänelle ulkovaatteet, laitan vaunuihin ja lähdemme ulos. Paimenkoiramme lähtee mukaan.

Ulkona on kamala tuuli, mutta aurinko alkaa paistaa. Moikkaan ulkona eläimet ja käymme ensin vaunuilemassa ja lenkittämässä koiran. Tyttö nukahtaa lenkin aikana. Kotipihassa paimen saa olla vapaana, mutta se odottaa laitumen ulkopuolella vaunujen vieressä kun menen emolauman luo. Heittelen lantalapiolla paskat pois katoksesta ja rapsutan makoilevia eläimiä. Levitän nurkassa olevasta olkikasasta hieman lisää olkia eläimille. On lämmin aamupäivä, kuraa alkaa olemaan taas todella paljon yöllisen sateen jäljiltä. Harmittaa taas, isoja lätäköitä pitkin peltoja ja kuraa ja paskaa joka paikassa. Eläimet ei näytä välittävät.

Käyn siistimässä pellon olkimakuupaikan. Kahden ruokintahäkin heinät alkavat olla vähän vähissä, siirrän ne talikolla keskeltä reunoille, jotta eläimet ylettävät ne syömään. Ahneet Iisa ja Ilo tulevatkin saman tien murkinalle. Ipukka seisoskelee portin vieressä, joten päätän hieman testata sen utareita. Se jännittää mahaansa, mutta on nätisti paikoillaan. Leikkaan tämän jälkeen sen utareiden ympärillä olevia pitkiä karvoja ja sinne paakuiksi muodotuneet mudat pois, jotta sen tuleva keväinen vasikka pääsee suoraan vetimille maitoa juomaan eikä lutkuta karvoja. Varsinkin hiehojen utareita olen alkanut jo säännöllisesti hiplailemaan, jotta ne tottuvat ennen ensimmäistä vasikkaansa siihen, että joku voi niihin koskea.

Juoma-astia on mennyt jo aika likaiseksi, joten haen pyyhkeitä ja siistin sen. Minusta on aina mahtavaa kun sen jälkeen vesi on ihan peilikirkasta. Erica odottaa kiltisti, että saan hommat tehtyä ja tulee sitten juomaan. Siirryn tämän jälkeen 30 metriä sonnipoikien tarhaille, joka on emotarhan reunalla elementeistä tehty väliaikaisaita, johon ne vieroitettiin ja jossa ne viettävät nyt aikaansa ennen kun kehittelemme niille uuden aitauksen. Pojat tulevat jo odottelemaan herkkuja, joten käyn hakemassa kaksi ämpärillistä luomujauhoja, jotka kaadan kaukaloon. Ares ei mahdu kaukalolle syömään, joten sille laitan aina oman kasan erilleen muista. Sillä aikaa kun pojat syövät, saan rauhassa pöyhiä heinät ja oljet ja heitellä ulosteet tarhan ulkopuolelle. Täytän vesikipon. Pojat jatkavat herkkujen nauttimista. Minä käyn täyttämässä jauhokipot seuraavaa aamua varten. Pojat saavat yhteensä noin 5 kg luomujauhoja päivässä vieroituksessa olon ensimmäiset kuukaudet. Hyvin tuntuvat pojat kasvavan.

Tämän jälkeen siirryn kanalalle. Siellä on huono ilma, tuuletan hetken. Kanat ryntäävät oitis ovelle, paimen on tiukkana vartiossa. Siirryn sisälle, Iivari-kukko nappasee minua saappaasta, kun en toimi tarpean nopeasti. Lainatan munitusrehua hieman lisää ruoka-automaatteihin ja siistin tasot. Heittelen herne-kauraa kanoille maahan nokitavaksi. Kauhea potpotus alkaa kun kanat viipottavat ja kuopivat maata ruokaa hakien. Käyn hakemassa vettä, sillä vesi on aamun aikana loppunut. Täytän juoma-astian sekä levittelen purua orsien alle, jossa on paljon ulostetta. Otin viikolla ulostenäytteen kanoista ja perjantaina tuli negatiivinen salmonellanäyte siitä, eli hieno juttu. Kerään munat myös pesästä, niitä oli 8 kpl. Kanat yrittävät änkeä ulos, mutta saamme koiran kanssa pidettyä ne sisällä. Käymme vielä hakemassa muutaman polttopuun ja sitten suunnistamme sisälle. Vauva herää juuri kun tulemme sisälle, kello on melkein 12.

Tytön ruokkiminen sekä oma aamupala tulee nautittua. Aamupala, joka muille ehkä tähän aikaan olisi jo lounas, on Hyvää Suomesta-kampanjan mukaan suomalaista eli omista puskista olevia punaherukoita, suomalaisesta maidosta tehtyä luonnonjogurttia sekä suomalaista mysliä. Seuraavat pari tuntia vierähtääkin perheen kanssa ja vauvan menoa ihmetellessä.

Kello kahden aikaan tyttö alkaa taas väsyä ja kun tytön saan vaunuihin, hän nukahtaa melkein saman tien. Teemme pienen lenkin vaunujen ja koiran kanssa ja kun palaamme pihaan, mies ja appiukko puuhaavat jotain konehallissa. Itse menen laitumelle ja otan harjan mukaan. Siistin ensin olkipedit, jonka jälkeen harjaan lähes kaikki eläimet. Erica ja Enni eivät välitä harjauksesta, eivätkä ihmisistä noin muutenkaan kauheasti vaikka kuinka olen yrittänyt niitä kesyttää. Falconilta lähtee ihan kauheasti karvaa. Ihmettelen että joko se vaihtaa talvikarvan pois, siltä näyttää. Karva on eläimillä muutenkin ollut melko huono tänä talvena kiitos väiveiden. Pikkuhiljaa näyttäisi helpottavan kuitenkin useimmilla eläimillä ainakin.

Teemme miehen kanssa hieman kanalaa, mutta tyttö alkaa elämöidä. Käyn keräämässä loput munat, yhteensä munia tuli tänään 11 kpl. Menemme sisälle, mutta tyttö nukahtaakin ihan kunnolla ja saamme juoda rauhassa päiväteet. Sähköt katkeavat muutaman kerran hetkeksi.Tytön herätessä lähdemme käymään lähikaupungissa vuokraamassa elokuvan ja ostamme irtokarkkeja, vaikkeivat ne suomalaisia olekaan. Kotona teen vielä iltatarkastuksen, ulkona on upea puolikuu ja kirkas tähtitaivas. Jään hetkeksi ihailemaan sitä, mutta puhuri on edelleen kova. Katsomme illalla elokuvan ja mies menee ajoissa nukkumaan. Itse jään siivoilemaan ja valvomaan yökyöpeli lapsen kanssa. Nukkumaan käymme puolen yön jälkeen.

SUNNUNTAI

Herätyskello soi kahdeksalta, mutta painan sen kiinni ja herään tytön kanssa vasta yhdeksältä. Aamutoimet, jonka jälkeen lähdemme vaunuilemaan kympin jälkeen. 15 minuutin vaunulenkki ja tyttö on umpiunessa. Koira pääsee hetkeksi metsään juoksentelemaan. Tänä aamuna aamuhommat menee hieman nopeammin. Emoilta putsaan olkipedit ja pöyhin heinät, vasikat saavat aamujauhonsa ja aitauksen siistimisen. Kanoille vien perjantaina jäänyttä puuroa, jonka unohdin niille eilen antaa. Kilpailu puurosta on kova, mutta jokainen saa jotain. Kerään munat ja heittelen viljaa maahan ja purua orsien alle. Mies tulee ulos yhdentoista aikaan ja on lähdössä lähikaupunkiin palauttamaan vuokraelokuvaa ja ostamaan sisal-köyttä, jotta pääsemme vihdoin tekemään riimuja. Huomautan että on sunnuntaiaamu, kaupat aukeavat vasta kahdeltatoista. Kiroilua. Päätämme tehdä hetken kanalan ulkotarhaa. Tyttö nukkuu kahteentoista, joten tunnin ajan ehdimme laittaa ulkotarhan seiniä pystyyn.

Mies lähtee kaupungilla käymään. Me seurustelemme tytön kanssa. Mies tulee kotiin ja leikkii vanhaa merimiestä ja pleissaa sisalköysiä. Hän saa yhden riimun tehtyä! Hurraa! Kello on hieman yli kaksi kun tyttö väsyy ja lähdemme vaunulla ulos. Mies tulee myös ja päätämme mennä testaamaan riimunarua sonnipoikiin. Alfred antaa laittaa riimun oikein hyvin päähänsä ja pysyy myös rauhallisena se päässä. Aragornille saamme riimun laitettua, mutta se ei ole rauhallinen,joten otamme riimun pois. Arthur ja Ares eivät arvosta yrityksiämme. Onnistunut kokeilu ja ensimmäiset tilamme riimutukset, mahtavaa! On tuo mies etevä. Tästä jatketaan niin että teemme kaikille oman riimun ja riimutamme eläimet samaan aikaan ja jätämme hetkeksi kiinni tukevasti, jotta ne oppivat ettei riimusta pääse irti omatoimisesti. Kunhan kerkiämme! Menin kokeilemaan riimua vielä emoillekin, niitä ei ole koskaan riimutettu. Nuoret eläimet on hyvä ja suht helppo opettaa riimuun, mutta ei näitä vanhoja. Ihme oli sopivasti päivälevolla niin päätin harjoitella riimun laittoa hänellä. Ensin se meinasi nousta pois, mutta nopeasti totesi ettei tästä haittaa ole ja harjoittelimme muutaman kerran miehen kanssa riimun laittoa. Hyvä me.

Pojat haistelee riimua

Alfred

Harjoitushieho Ihme

Tästä jatkettiin vielä tunniksi kanojen ulkotarhan tekoon kun tyttökin nukkui niin hyvin. Saatiin ulkoreunat pystyyn ja tuettua hyvin ja muutama lankku vinosti jo kattoakin tukemaan. Seuraavaksi edessä olisi sitten kanaverkon laittoa. Projekti etenee.

Ilta meni perheen kanssa. Tyttö vietti isänsä kanssa aikaa sillä aikaa kun minä hoidin tietokoneella vähän paperihommia ja sähköposteihin vastaamista. Ja pitihän se Facebookiin tietysti jakaa kuvat meidän riimutetusta pojasta. Iltaan kuului myös siivousta ja iltakierros. Yksi kana oli jäänyt automaattisen ajastuksen sammuttaessa valot niin lattialle, joten nostin rouvan orrelle muiden luo.

Viikonloppu oli mukava ja touhukas ja saimme jotain aikaankin. Kyllä se vain niin on, että kahden ihmisen voimin on niin paljon helpompi tehdä asioita. Huomenna mies palaa taas arkitöihin ja me jäämme tytön kanssa hoitamaan eläimiä. Tällaista arkea tänä viikonloppuna, ensi viikonloppuna varmasti jotain ihan erilaista.