maanantai 13. lokakuuta 2014

Työntäyteiset sunnuntait

Yleisesti sunnuntait ajatellaan rauhallisina vapaapäivinä jolloin ollaan perheen kanssa ja vietetään aikaa yhdessä, kokataan rauhassa ja vieraillaan ystävillä. Meillä sunnuntait ovat pääsääntöisesti se viikon työntäyteisin päivä, koska yleensä silloin ollaan miehen kanssa molemmat kotona ja myös mummut ja vaarit ovat maisemissa. Tällöin lapsi lähtee päiväksi hoitoon ja me painamme miehen kanssa farmin töitä aamupäivästä iltahämärään asti. Se on vain pakko tehdä näin, koska hommat on hoidettava koska mies on arkipäivät muualla töissä ja paljon on töitä joissa tarvitaan se kaksi ihmistä, mutta se kolmas, jos se on lapsi, on yleensä liikaa.

Edellissunnuntaina rakennettiin aidat loppuun ja siirrettiin laumat. Sen enempää ei kerennyt siinä noin 9 tunnissa tekemään ja koko päivä meni silti. Ehdin minä käydä meille yhden purkkihernekeiton lämmittämässä ruoaksi. Eilen viimeisteltiin laitumia ja laitettiin talviruokintakausi käyntiin. Laitettiin veräjät ja portit paikoilleen, vietiin ruokintahäkit laitumille ja paalit niihin. Emojen talvikatos saatiin viimein tyhjennettyä ja käynyt lanta vietiin pellolle, joka tullaan kyntämään niin lannoitteeksi. Ei sitä paljoa tullut yhdestä katoksesta, mutta jonkun verran. Muun lannan eläimet levittävät itse kulkiessaan pellolla. Talvikatokseen eläimet eivät vielä pääse, sillä nyt alueelle ajetaan vielä soraa, jotta sitä saadaan kestävämmäksi ja sitten katos viimeistellään ja oljitetaan ennen kun emot pääsevät siihen. Nyt laitumella on vielä kuivaa. Tai siis osassa on, viikossa aivan älyttömän tiheä ja hyvä nurmi hävisi parempiin suihin ja jos nyt alavat kohdat ovat kurassa ja liejussa. Toivottavasti ei tulisi älyttömän märkä syksy sillä vaikka nyt on ollut kuivaa niin jo ne muutamat sateet muuttavat tuon saven lilluksi. Inhoan savimaita laidunmaina, mutta valitettavasti sille en voi mitään. Tuo katosalue yritetään saada hyväksi.




Sonnien talvialuetta ei siis vieläkään ole aloitettu. Mutta yksi asia kerrallaan, eikai sitä muutakaan voi. Muuten itse eläintenhoitotoimet ovat hieman vähentyneet kun suurin osa vesistä menee jo automaatein ja ruokinta on paaleina häkeissä. Nyt olen käynyt harjaamassa ahkerasti eläimiä kun talvikarva kasvaa niin pysyvät siisteinä. Lampaat saavat edelleen kauraa kerran päivässä. Sonni- ja lammaslauma ei ole vielä uskaltautunut pellolta metsän puolelle. Eivät ole tainneet huomata että sinne metsään olisi ihan sallittua mennä.





Lehdet ovat tippuneet muutamassa päivässä lähes kokonaan puista maahan. Paras syksyn vaihe alkaa olla takana ja tämän jälkeen tämä yleensä on vain synkkää, märkää, kuraa ja paskaa. Lapsikin on niin huonolla tuulella enkä voi itsekään kehua olevani itse sen paremmalla. Sain tänään lapsen kerrankin jo vähän ennen kymmentä nukkumaan,mikä on harvinaista sillä esimerkiksi eilen nukkumaanmeno venyi kiukuttelun johdolla klo 01.30 asti, joten nyt kun minulla on heti aikaa menen käymään saunassa. Pitkästä, pitkästä aikaa. Ihan rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet?