lauantai 4. lokakuuta 2014

Valmistautumista talveen

Ensimmäiset pakkasyöt selätetty. Vesiastiat olivat menneet jäähän, mutta neuvokkaat eläimet olivat kyllä saaneet ohuen jääkerroksen rikottua. Joutui vain vähän päivemmälle odottamaan että sai vesiletkuista lisää vettä laitumille. Meillä eläimet ovat edelleen kesälaitumilla, sillä nurmi on kasvanut tähän asti hyvin ja syötävää on riittänyt. Pakkaset kuitenkin takasivat sen etteivät nurmet enää kasva ja viime vuodesta viisaantuneena nyt on aika siirtää eläimet talvilaitumelle ettei kesälaidun tallaannu liikaa ja näin kasva ensi kesänä huonommin.



Emot ovatkin olleet melko kiukkuisia viime päivinä upeista pakkasaamun auringonnousuista huolimatta. Olemme lepytelleet niitä kuivaheinällä ja tuoreheinällä toiselta laitumelta, mutta nämä eivät ole eläinten huutoja lakanneet, koska emot näkevät koko ajan kun rakennamme aitaa viereiselle pellolle. Eläimet kannustavat aitausprojektissa mylvivästi koko ajan. Emomme osaavat nimittäin näyttää kun eivät ole johonkin tyytyväisiä. Yleensä ovat sitä mieltä että heidän pitäisi jo päästä seuraavalle lohkolle tai saada vähän lisää heinää tai vastaavaa. Oikeita mielensäpahoittajia välillä. Tänään kunnostin talvilaidunta valmiiksi emoille ja huuto oli korviahuumaava. Tämä tapahtui toisella puolella talvilaidunta kun toisella sivustalla toiset rakensivat ensi vuoden kesälaidunta valmiiksi. Sinne tosin on tarkoitus päästää vielä loppusyksyksi sonnilauma ja lampaat laiduntamaan kun vihreää siinäkin on ja alue niin iso että muutama eläin ei vielä hallaa sille tee.






Olemme aidanneet hullun lailla. Arvioisin että nyt aidattu alue on noin 12 ha, josta 8 hehtaaria on peltoa ja loput metsää. Metsälaidun on osa peltolaidunta, koska eläinten on päästä metsään suojaan milloin tuulelta, milloin auringolta. Ja ai että se metsäalue on erityisen mahtava! Löytyy puita ja maanmuotoja, mahtavia kallioita ja hyviä piilopaikkoja. En tiedä miten tulen löytämään eläimemme enää siltä laitumelta kun ne ensi kesänä sinne pääsevät rymyämään. Olen kyllä ihan innoissani koska laidun on niin upea! Kyllä emojen kelpaa! Ja vasikoiden piiloutua. Täytyy odottaa että emot ovat kaikki vasikoineet ennen kuin päästämme ne juuri tuolle lohkolle, koska muuten vasua ei löydy varmasti millään siitä pöheköistä. Vielä on sumplimista miten tuo alue jaetaan lohkoihin, mutta kauhealla urakalla ollaan nyt high tensileä tehty, onneksi apuvoimia on ollut ja nyt aletaan olla ihan viime silauksia vailla. Jos hyvin käy, sunnuntaina niin emot kun sonnitkin pääsevät vielä nauttimaan vihreistä nurmista näin syksyn alla. "Vielä on kesää jäljellä..."



Vaikka kuinka aita alkaa olla valmis, yksi iso projekti on vasta alkamassa: poikien talvilaidun. Se on tulossa kovalle maalle, koska savipelto vain upottaa jos on märkää. Alue on täynnä kaadettuja puita, romuja ym. vastaavaa, joten pieni siivoaminen ja aitaaminen tässä on ennen kuin pojat siihen saadaan. Sen lisäksi on vielä yhtä sun toista, jota pitäisi tehdä ennen talvea. Toivon edelleen pitkää, kuivaa ja sopivan lämmintä syksyä. Toivotaan että se toteutuu, muuten ollaan pulassa. Niinkuin aina!

Emojen talvikarva muuten kasvaa kohisten, kuten vasikatkin. Onpa hurjaa kun pikkuisista vassukoista on kasvanut jo komean kokoisia karvakasoja. Kaikki seitsemän hiehovasua ovat löytäneet kodit, johon muuttavat kevättalvella vieroitusten jälkeen ja sonnipojat jäävät tilalle. Kahden poikimakauden perusteella sanoisin että sonnipojat ovat kyllä hurjan paljon helpompia kesytettäviä. Bond ja Boromir ja Bobby ovat sellasia halinalleja, hiehovasuista vain Bööna antaa rapsutella. Kiinnostusta kyllä löytyy monelta vasulta, mutta eroja on paljon. Lopullinen kesytyshän tapahtuu vasta vieroituksen yhteydessä, mutta toki jo nyt luodaan tärkeää pohjaa sille. Vasikoiden keskuudessakin toki laumahenki vallitsee eli kun yksi tulee haistelemaan niin suurin osa tulee vanavedessä. Pitää vaan jaksaa kyykkiä hiljaa ja rauhassa vasujen haisteltavana. Siitä se lähtee.



Tässä on taas miljoona rautaa tulessa ja katseet ja ajatukset tulevaisuudessa. Jotenkin vaikea elää hetkessä ja nauttia, kun suunnitelmia pitäisi kuitenkin olla ja kehitysideoita. Niitä nimittäin riittää, voi kun riittäisi rahaakin. Nyt on kuitenkin suht positiivinen fiilis rahattomuudesta huolimatta näiden uusien ajatusten, ideoiden ja kehitysjuttujen suhteen. Saa nähdä. Josko sitä vuoden päästä jouluksi saisi jo omaa lihaa pöytäänkin! Siinä yksi suunnitelma niiden monien joukosta.

ps. Kadun muuten syvästi että otin paimenpoikani mukaan aitaamaan pitkään ruohikkoon. Huh mikä kasa takiaisia ja noita inhottavia juttuja, jotka jäävät kaikkeen kiinni niin koiran turkissa. Ja sitä turkkia ei ole mitenkään vähän. Huh huh.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet?