maanantai 8. syyskuuta 2014

Syksyn loistoa

Elokuu vaihtui syyskuuksi. Elokuun viimeinen saimme kaikki loput pellot puitua. Ei satoa mitenkään hirveästi tullut,mutta omiin tarpeisiin ja vähän myyntiinkin. Ja ensimmäinen virallinen luomusatokin siis nyt siiloissa,loistavaa! Ensi vuonna sitten kaikki pellot luomua. 

Syyskuu on alkanut ihanan kuivana ja lämpimänä. Aamut ovat kirpeän viileitä ja on ihana pukea päälle fleece,villasukat ja pipo. Päivät ovat kuitenkin todella lämpimiä niin muutamassa tunnissa on hiki ja syysflunssa taattu. Mutta en aio valittaa niin kauan kun on kuivaa :)

Toinen ratsastustuntikin on takana ja meni jo rutkasti paremmin. Minulla oli eri hevonen ja sen kanssa yhteistyö sujui kitkattomasti. Oli ihan huippua ravata. Loistavaa omaa aikaa :)

Meillä aloitti tällä viikolla uusi harjoittelija. Harjoittelijoista on kyllä apua mutta toki alku on aina melko haastavaa kun kaikki pitää opettaa ja selittää,mutta hyöty on kyllä suuri. Tulee tehtyä monet asiat jotka on jäänyt tekemättä. Ollaan viimein ryhdistäydytty jopa aitahommissa ja loputon 10 ha alan aitaus aloitettu. Eihän sitä ollakaan kun koko kesä vitkuteltu...

Syksy piristää kummasti. Ei ole liian kylmä,ei liian kuuma. Tähdet alkavat näkyä,illatkin pimenevät vähän aikaisemmin,auringonlaskut ovat kauniita,aamut sumuisia,hämyisiä ja viileitä. Tulee omenoita,luumuja,muuta satoa. Lehdet kellastuvat ja luonto on kauneimmillaan ja kaikki ihan hyvin.  

Syksy on minun vuodenaikani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet?