torstai 6. maaliskuuta 2014

Välittämistä

Facebookissa kiersi yksi päivä tällainen kuva:

Kuva täältä
Tämä oli aika osuva. Tuohon society kohtaan kuuluisi tosin myös rahassa kylpeminen ja eläinten kaltoinkohtelu, siltä alkaa tuntumaan. Ei varmaan mikään muu ammattikunta joudu puolustamaan omaa työtään samalla tavalla kuin maanviljelijät ja erityisesti siis eläintilalliset. Eräs ystäväni kirjoitti hyvin että pitäisikö tässä nyt tuntea itsensä ihan roistoksi kun yrittää tuottaa hyvää, puhdasta, kotimaista ja onnellista lihaa. Viime aikaisen kohun myötä ainakin on yritetty että meidän pitäisi niin tuntea.

Maanviljely ja eläintalous on niin oma maailmansa, jota on vaikea ymmärtää. Olen itse kasvanut maatilalla, mutta ennen kuin itse aloin hoitaa mieheni kanssa tilaa ja otimme eläimiä niin en tajunnut että kuinka kiinni siinä oikeasti on. Se on oikeasti 24/7 työtä ja joka ikinen eläimen menetys, rikkoontunut kone, loppunut öljy, sateinen päivä ja kipeä eläin on sinulle iso tappio, viivästys, takaisku. Sitä elää ja hengittää tätä tilaa ja yrittää kaikin tavoin pitää kaiken kunnossa ja järjestyksessä. Sitä yrittää hoitaa eläimet viimeisen päälle, välillä omankin teveyden ja jaksamisen äärirajoilla. Mutta kun se on kuitenkin sinun tilasi, sinun eläimesi, sinun elinkeinosi. Aina. Ainakin meillä eläimet menee kaiken edelle. Jos on rahat tiukilla, niin ne eläinten tarpeet menee omien edelle.

Minä en vain jaksa ymmärtää, miksi aktivistit kirjoittavat että tilalliset eivät välitä eläimistään. Se ei ole totta. Aina tulee päiviä kun nuo kantturat rasittaa sinua, mutta enemmän on niitä päiviä kun kainaloon änkeävä karvainen pää tekee sinut onnelliseksi. Jokaisen aktivistin pitäisi lukea tilallisten omien ryhmien keskusteluita, joissa huolehditaan ja murehditaan, jos eläin kipeänä, itketään ja surraan jos eläin menetetään ja iloitaan jokaisesta onnistuneesta poikimisesta ja hyvästä eläimestä.

Eläinten pito on rankkaa ja huonoja päiviä tulee jokaiselle. Ei se silti tarkoita etteikö niistä eläimistä huolehdittaisi ja välitettäisi. Meillä on puolivuotias lapsi, joka jo itsessään vaatii paljon + että huolehdin eläimet joka päivä vähintään kolme kertaa. Lapsen päikkäriajat menee eläimiä hoidellessa ja loppuaika lapsen kanssa. Ja mitä lähemmäs kesää mennään, sitä rankempaa tulee olemaan. Mutta itse ainakin tunnen niin huonoa omaatuntoa jos en ehdi tarpeeksi olla eläimieni kanssa, että on ihan turha minua syyttää eläinten laiminlyömisestä. Välillä ne hoidetaan nopeammin, mutta aina kun on vähänkin ylimääräistä aikaa pakollisten hoitotoimien lisäksi niin jokainen eläin saa pitkän harjaukset ja monta halausta. Sen avulla itsekin jaksaa taas vähän enemmän.

1 kommentti:

Mitä mieltä olet?