Ensimmäiset pakkaset iskivät viime päivinä, jolloin meillä oli haastetta saada pidettyä letkuvesi sulana, kun haikut ovat tosissaan kesälaitumella. Talvilaitumella on lämmitetty juomakuppi, mutta tällä laitumella ei. No, vesien jatkuvaa valuttelemista ja kuumalla vedellä putken kastelua niin kyllä se juomavesien antaminen onnistui. Nyt säätila on kuitenkin vaihtunut jälleen lämpimään ja sateiseen, perussyksyyn. Eipä ainakaan putket jäädy! Vasikat ehtivät kuitenkin kokea ensilumensa kun saimme hiukan lunta maahan perjantaina. Hih.
Arkirealismia maatilalta, jossa kaikki ole helppoa kuin heinänteko, mutta jossa hyvät hetket yleisesti korvaavat kaiken pahan ja jossa rakastetaan eläimiä koko sydämellä.
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Syksyn viimeiset säteet
Syksy on ollut hieno, lämmin ja kuiva! Pellot ovat pysyneet hyvässä kunnossa, tosin kuten normaalistikin, vesikuppien ympäristö on hieman vettynyt, toisilla pelloilla enemmän. Pääsääntöisesti on kuitenkin ollut ihanan kuivaa, mikä on mahtavaa viime syksyyn verrattuna.
Ensimmäiset pakkaset iskivät viime päivinä, jolloin meillä oli haastetta saada pidettyä letkuvesi sulana, kun haikut ovat tosissaan kesälaitumella. Talvilaitumella on lämmitetty juomakuppi, mutta tällä laitumella ei. No, vesien jatkuvaa valuttelemista ja kuumalla vedellä putken kastelua niin kyllä se juomavesien antaminen onnistui. Nyt säätila on kuitenkin vaihtunut jälleen lämpimään ja sateiseen, perussyksyyn. Eipä ainakaan putket jäädy! Vasikat ehtivät kuitenkin kokea ensilumensa kun saimme hiukan lunta maahan perjantaina. Hih.
Ensimmäiset pakkaset iskivät viime päivinä, jolloin meillä oli haastetta saada pidettyä letkuvesi sulana, kun haikut ovat tosissaan kesälaitumella. Talvilaitumella on lämmitetty juomakuppi, mutta tällä laitumella ei. No, vesien jatkuvaa valuttelemista ja kuumalla vedellä putken kastelua niin kyllä se juomavesien antaminen onnistui. Nyt säätila on kuitenkin vaihtunut jälleen lämpimään ja sateiseen, perussyksyyn. Eipä ainakaan putket jäädy! Vasikat ehtivät kuitenkin kokea ensilumensa kun saimme hiukan lunta maahan perjantaina. Hih.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä olet?