tiistai 29. lokakuuta 2013

Muuttopäivä

Välillä tuntee itsensä kyllä tyhmäksi. Esimerkiksi tänään. Ihan kun ei olisi ollut jo muutenkin tarpeeksi märkää, minä unohdan haikuille veden päälle juoma-altaaseen kolmeksi tunniksi. Yhtäkkiä vain sisällä muistan että ei helevetti! Kauheaa juoksua laitumelle ja vesihanan sulkeminen. Kesän aikana käynyt muutaman kerran muutenkin noin, mutta ei näin pahasti. Huh. Onni onnettomuudessa se, että amme oli hieman kallellaan, joten yli vyöryvä vesi ei jäänyt pellolle vaan valui suoraan ojaan. Silti. Harmitti kyllä. Kuraista on ja kova tuuli jatkunut tänään.

Ajattelin alkaa kasvattaa vain tyrnäväläisiä kanoja, joten laitoin Facebookiin ilmoituksen että anamme kaksi silkkikukkoamme hyvään kotiin. En raaskinut laittaa niitä pakastimeenkaan kun ovat niin hellyyttäviä. Ihme tapahtui ja ne löysivät kodin ja vielä samasta kunnasta, ihan mahtavaa! Olen niin iloinen. Ne lähtivät tänään Peikkorinteen lintutarhaan ihastuttamaan kymmeniä silkkikanoja. En voisi enempää olla iloinen! Tyniskukoistamme kaksi lähti siitoskukoiksi, loput päätyivät pakastimeen. Aina yhtä ikävää niiden poislaitto, mutta tämä on todellakin sitä todellista lähilihaa - ja tiedän tasantarkkaan kuinka onnellisen, vapaan ja hyvän elämän ovat eläneet.


Täytyy kyllä sanoa että tänä kesänä ja syksynä meni aika mukavasti nämä myyntihommat. Saimme myytyä sekä kolme haikkusonnipoikaa että kaksi hiehoa, jotka eivät valitettavasti meille mahtuneet. Ovat saaneet hienot kodit ja ihana saada aina kuulla niistä ja nähdä kuvia. Tämän lisäksi kolme automaattijuomakippoa, joita haikkumme eivät koskaan oppineet käyttämään, mutta olivat suht hintavia, saatiin myytyä eteenpäin. Sitten kukoista silkkikukot löysivät uuden kodin sekä kaksi komeinta nuorta kukkoa pääsi myös uusiin koteihin. Ei voi olla kuin iloinen :)


2 kommenttia:

  1. Välillä asiat sujuvat :) ja siitä tulee iloinen mieli.
    Minkä merkkisiä oli juomakuppimme, joista he eivät oppineet juomaan? meillä ne kolme hiehoa jotka ovat eriaitauksessa juovat tosi huonosti automaatista, mutta pikkuvasikat juovat taas hyvin kun emot ovat opettaneet ne. Oppivaisia tapauksia :)
    Hitsit kun on jo pimeää, töistä kun tulen niin juuri kerkiää valosan aikaa katsomaan eläimet läpi että kaikki ok. Tulisipa jo lumi ja valkeus...

    Muuten tuo vesi juttu, kesällä se sattui minulle myös useaan kertaan. ja aina harmitti :(
    Mukavaa viikkoa teille, Terhi

    VastaaPoista
  2. Kupit oli DeLavalin S22-merkkisiä metallisia juomakuppeja, mistä noiden elukoiden olisi pitänyt turvalla painaa sellaista pitkulaista juttua, mutta ei meidän neidit sitä tajunneet :)

    Toivotaan että pian tulisi pakkasta ja lunta, niin päästäisiin tästä kurasta ja saataisiin vähän valoakin!

    VastaaPoista

Mitä mieltä olet?