sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kekri

Tänä viikonloppuna on voinut viettää pyhäinmiestenpäivää, halloweenia tai kekriä. Kekri on syksyinen sadonkorjuujuhla. Meillä ei oikeastaan mitään sen enempää juhlittu, mutta kekristä ajatuksiini tuli tosissaan se, että satokausi on nyt takana päin.

Meillä on peltojen kyntöhommatkin jo tehty. Suurimman osan teki vanha isäntä, nykyinen isäntä teki osansa, minkä muilta töiltään kerkesi. Ja pikkuinen emäntämmekin oli jo 4 viikon ikäisenä kyntämässä, aika mainiota. Muutenkin pellot ovat valmiita talviteloille. Aidatkin ovat valmiita ja talvilaitumen ovet aukeavat haikuille kunhan tulisi vain vähän sitä pakkasta ettei talvilaidunkin menisi täysin kuraan.

Saimme ihan mukavasti satoa, vaikka puitavaa nyt ei ihan kauheasti ollut. Tuli kuminaa, vehnää ja herne-kauraa - ja toki nurmea hyödynnettiin niin laiduntamalla kuin paalaamallakin. Paaliruokaa on haikuille alettu antamaan ja paalimäärän pitäisi olla riittävä takaamaan ruoan haikuille kevääseen asti oikein hyvin. Myös olkipaaleja saatiin mukavasti. Ensi vuonna pääsemme puimaan jo ensimmäisen täysin luomun sadon, mainiota!

Kasvimaalta satoa saatiin myös mukavasti. Perunoita tuli hyvin, vaikkakin melko arpisen näköisiä. Kurkkuja tuli hurjasti samoin porkkanoita ja mukavasti saatiin myös salaattia, herneitä, punajuuria ja sipuleita. Tipuja syntyi kaksi kahdeksan satsia, joista osa kukkoja, jotka nyt ovat pakastimessa talven varuille.


Talviteiloille on myös laitettu nyt pihaa. Olemme laiskoja haravoimaan, joten paineilmalla mies lehtiä puhalteli kasoihin. Kätevää! Ensi viikolla edessä onkin kanalan siivous ja kanojen laidunkauden päätös.

Kesä ja syksy olivat hyviä ja kuivia, nyt saisi vain nopeasti tulla se pakkanen ja lumi niin saataisiin pitävä maa ja vähän valoa pimeisiin iltoihin! Kesämuistoja on ihana katsella kuvien muodossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet?