torstai 24. huhtikuuta 2014

Ylämäkeä, alamäkeä

Yhteensä 9 eläintä on nyt poikinut ja valitettavasti laitumella pomppii ainoastaan 7 eläintä. Olemme menettäneet kaksi. Hiehoja on poikinut nyt 6 ja lehmiä 3. Jäljellä 2 lehmää, 2 hiehoa. Pidin viime kesänä kirjaa kiimoista - tai nyt voisi jo sanoa, että yritin pitää, sillä Falcon on ollut kyllä huomaamaton ja tehokas, sillä minun kirjanpitoni on kyllä ihan ulalla. Tämä viimeksi poikinutkin niin luulin että se loi vasikan talven aikana, mutta vuoti sitten verta muusta syystä silloin. Enni ja Ilta on minusta olleet kiimassa koko talven, mutta niin vain molemmat poiki vasikan. Falconille on kyllä anettava pienet aplodit, hieno, mukava ja tehokas sonni. Syntymäpainot ovat olleet melko matalia, mutta minun makuuni hyviä. Olemme erittäin tyytyväisiä sonniimme.



Sitten vasikoita.

Boon tarinaa olikin kerrottu tuolla aikaisemmin, mutta iloksemme voinkin todeta, että onnistuimme kuin onnistuimmekin opettamaan pikku-Boon emon tissille ja nyt hieman yli 2 viikkoinen hurmuri viilettää pitkin laidunta seikkailen kun isompikin vasikka ja löytää lopulta aina äidin tissille takaisin! Teimme kaikkemme, että saimme Ipukka-emolle huijattua riimun päähän, jonka jälkeen saimme sen kiinni elementtiaitaan, jota painoi maahan vielä traktori. Emo ja vasikka siis elelivät omassa yksiössään, johon Ipukkakin sidottiin. Tämän jälkeen laitettiin molemmille puolille emoa paksut laudat estämään potkiminen, jota se ei edes missään vaiheessa yrittänyt, sarvilla sen sijaan olisi mielellään tökkässyt. Tämän jälkeen minä ja mieheni kyykimme Ipun utareilla vasikan kanssa, toinen työnsi vasikkaa hanurista utareita päin ja toinen ohjasi vetimiä suuhun ja avasi sitä suuta. Projektissa kesti kolmisen tuntia (+ aika kun totesimme että pakko soittaa vauvalle hoitaja, kun ei tyyppi meinannut rauhoittua), mutta kuin ihmeen kaupalla saimme jokaisen vetimistä Boon suuhun ja imu oli kyllä kunnossa. Vauvan tuttipullonkin Boo aina veti hetkessä ja nyt imuinto oli kyllä huipussaan. Todettiin, että parempaan ei pystytä, nyt on kaikki kokeiltu. Seuraavana aamuna pillahdin itkuun kun menin antamaan Boolle maitoa ja se vain katsoi minua, nosti hännän pystyyn ja juoksi emon utareelle ja joi sitä ihan omatoimisesti! Ei meinnanut onnen kyynelistä loppua :) Tarjosin vielä muutaman päivän pullomaitoa varmuuden vuoksi, mutta ei tuo maistunut ja hyvin vaikutti emolta tulevan maitoa, vaikka melkein viikko oli hyvin vähällä maidon kulutuksella. Ihan upea juttu! Olen niin onnellinen että meidän työ palkittiin, vaikka välillä luovutus oli jo mielessä. Mutta ei, niin vaan sitkeydellä ja sinnikkyydellä mentiin, niin minä ja mieheni, kun Ipukka ja Bookin. Päästimme heidät takaisin emolaumaan, jossa Boo nyt seikkailee onnellisena pitkin laidunta ja vetää hurjia iltavilli-kohtauksia. Ihana seurata sitä, niin mainio tyyppi!




Juuri kun Boon kanssa tilanne näytti hyvältä niin totesimme että Itu poikii. Sen avautumisvaihe kesti ihan normaalisti ja sitten sieltä syntyikin kuollut vasikka perätilassa. Tämä tapahtui hieman ennen puolta yötä, jätimme vasikan emon nuoltavaksi ja jotta se tajuaisi ettei vasikka enää nouse. Aamuvarhain kun lähdin tarkistamaan taas tilannetta, johtajaemomme Ilo oli poikinut ensimmäisen vasikkansa. Vasikka oli melko pirteä, Ilo hyvä emo. Ilo antoi minun tulla lähelle ja auttaa vetimen pikkuisen suuhun. Vasikka oli ihana musta hieho, kuten emonsa. Se sai nimekseen Black Betty. Bettyn kanssa on mennyt ihan mukavasti, Ilo on hieno emo. Betty ja Boo löysivät toisensa ja viettävät paljon aikaa yhdessä. Ovat melko liikuttava parivaljakko. Ipulla ja Ilolla oli mammakerho ja olivat vallanneet katoksen perheilleen, muilla ei ollut asiaa ennenkuin alkoi tulla vasikoita vähän enemmänkin.




Muutama päivä meni vähän rauhallisemmin, mutta pääsiäisenä tulikin suma. Falcon on olltu ahkera. Pääsiäislauantai alkoi Esteri-lehmän vasikalla, se poiki omatoimisesti ja hienosti hiehovasikan. Kaikki meni vasikan kanssa hyvin, melko huitelija Esteri on, mutta tämä on jo sen kolmas vasikka, niin se osaa ottaa jo vähän rennommin. Hyvä emo se kuitenkin on. Illalla poiki ensikertalainen Ilta, joka sai pirteän hiehovasikan, joka pääsi itse omatoimisesti utareelle. Puoliltaöin poiki vielä Enni, jonka en uskonut poikivan ollenkaan kun oli viimekin vuonna jäänyt tyhjäksi ja on lauman alin. Niin se vain poiki vaalean hiehovasikan, josta on pitänyt todella hyvää huolta. Enni on ihmisille vähän arka, mutta vasikastaan pitää ihailtavaa huolta.



Sunnuntaiaamu alkoi Isun poikimisella, joka ei edennyt ja lopulta eläinlääkäri kutsuttiin, varsinkin kun luultiin että vasu tulee virheasennossa. Ei tullut, mutta ilman vetoapua sitä ei maailmaan saatu. Saatiin elävä vasikka, ensimmäinen tämän kevään sonnivasu ja ihanan pikimusta. Onneksi lapsi oli ollut yökylässä niin saatiin rauhassa poi'itella. Tai annamme eläinten poikia rauhassa, seuraamme sivusta ja puutumme jos tilanne ei etene noin parin tunnin sisällä vesipään menosta tai muuten näyttää että asiat ei ole kunnossa. Tiistaina Eedla poiki päivällä ihanassa auringonpaisteessa punaisen sonnipojan. Sen kanssa on ollut tuon syömisen kanssa vähän ongelmia, mutta nyt näyttäisi jo paremmalta. Ja tänään tuli Ihmen kuollut vasikka. 

Tämän kaiken sähläyksen lisäksi olin tilannut korvamerkit melko myöhään, ne tulivat vasta eilen, joten meillä viipotti kuusi vasikkaa ilman korvamerkkejä. Olihan muutaman tunnin duuni saada kaikki jo vikkelät vasikat huijattua kiinni. Se täytyy mennä aina tilanteen mukaan, mitään suunnitelmaa meillä ei ole, mikä toimisi. Napataan aina se, joka saadaan kiinni. Muutama nostettiin ruokintahäkkiin ja korvamerkit siellä, pari auton lavalle, yhdelle laitettiin ihan maassa. Oveluutta ja viekkautta, nopeutta ja taktikointia aina välillä vaaditaan, mutta niin vain kaikilla seitsemällä vasikalla on nyt korvamerkit, mikä huojennus! Oltiin vähän jumissa pellossa autolla kun haikut olivat piirittäneet meidät ja jäätiin kuraan kiinni. Vauva istuskeli etupenkillä turvakaukalossa ja nauroi.

Ylämäkeä ja alamäkeä ollut nyt ihan riittämiin. Suuri on suru menetetyistä vasikoista, mutta iso ilo on noista elävistä, pirteistä vasikoista. Mikään ei ole niin mahtavaa kun seurata illalla vasikoiden villejä leikkejä keskenään, joihin emotkin ryhtyvät mukaan. Vasikat yllättää aina pienuudellaan ja sillä kuinka ihania ne on. Ja mahtavia. Sitä rankempaa niiden menettäminen on. Mutta 'se kel eläin on, silt eläin kuolee'. Eikai se auta muu kuin jatkaa.


2 kommenttia:

  1. Harmillisia kyllä nuo menetykset, mutta onneksi teillä on siellä näitä pieniä terapiavasikoita jotka varmasti piristävät päivän kuin päivän :)

    VastaaPoista

Mitä mieltä olet?