Pienet karvakaverit

Tiesinhän minä että vasikat on ihania, hurmaavia ja hauskoja, vaikka meille ei sellaisia ollut ennen syntynyt. Mutta en minä tiennyt että ne on näin ihania, valloittavia ja hurmaavia! Mitkään adjektiivit eivät oikeastaan riitä kuvailemaan että kuinka mahtavia ne pienet pallerot on. Ja kun ensimmäiset toukokuussa syntyivät niin en myöskään tajunnut kuinka nopeasti ne kasvavat! Nyt jo vähän haikeudellakin katselee toukokuun kuvia, että kuinka pieniä ne ovat olleet. Tulee sellainen "niin ne lapset kasvaa"- haikeus!

Söpöjähän ne on edelleen, mutta nyt alkaa se nallekarhu-vaihe mennä ohi, ne alkavat jo olla haikkumaisia ja sarvetkin alkaa näkyä! Ja nyt on alkanut kyllä sellaiset iltavilli-kohtaukset että välillä ihan hirvittää se meno laitumella kun mitellään voimia veljesten kesken. Onneksi vielä hyvässä hengessä ja ovathan ne vielä pieniä - kun vuoden päästä painivat samalla tavalla niin varmaan vaan rukoilee että aidat kestää! Mutta kyllä vasikan paras kaveri on toinen vasikka, niin ne toistensa seurassa tykkäävät olla ja maata vierekkäin. Iltaisin riehutaan, mutta päivisin lähinnä vana hengaillaan yhdessä - ja tullaan laitumelle tulevaa "mammaa" vastaan koko joukon voimin. Se pelastaa päivän joka kerta!

Välillä saa olla ihan liikutuksen kyyneleet silmissä, kun näitä seuraa. Aika useinkin. Sydän.