Emot huomasi kyllä mitä tehdään. Pojat ovat emolaitumen sisällä laajassa elementtiaidassa näin aluksi. Viime vuonna oli sama systeemi. Tänä vuonna emot eivät kuitenkaan viettäneet paljoa aikaa aidan vierellä vaan olivat muun lauman kera,toisin kun viime vuonna. Siksi tuntuikin että vasut huusivat tänä vuonna enemmän. Huutoa jatkui torstaihin asti melko jatkuvana,sitten hiljeni. Viikonloppu meni jo oikein mukavasti.
Vasuilla on olkikuivikkeet,oma paali ja jauhoa tulee kaksi kertaa päivässä. Vesiastia täytetään kerran päivässä. Kovasti on puskemista ja voimien mittelöä,jota osoitetaan myös minulle! Kesällä pojat pääsevät sitten isommille laitumille peuhaamaan.
Pojat on nyt 7,5-9,5 kk ikäisiä,joten vieroitus tuli ihan hyvään aikaan. Vieroitus tehdään,jotta ei tule sukusiitosta kun sonnit tulevat sukukypsiksi noin 10 kk iässä ja erityisesti että emot saavat tauon ennen uusien vasikoiden syntymistä. Emot lopettavat maidon tuoton ja menevät umpeen ja alkavat muodostaa ternimaitoa uudelle tulokkaalle. Ja saavat keskittyä vähän aikaan vaan itseensä :)
Huhtikuun lopusta alkaen odotetaan sitten uusia vasuja tuleviksi,kahdeksan ensi kertaa poikivaa hiehoa joukossa. Hui :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä olet?