Ei mennyt niinkuin Strömsössä

En ole katsonut koskaan ohjelmaa Strömsö, mutta olen ymmärtänyt, että siellä kaikki onnistuu aina mahtavasti. Minulla taas on todella usein aivan päinvastainen tilanne ja otsikon lause kuullaankin usein suustani, puuh. Tuntuu, että varsinkin viimeisen kuukauden aikana lähes kaikki mikä voi mennä pieleen on mennytkin! Naakat on tehnyt 150 paalista vähintään 100 paaliin reikiä, paalit ovat aika muodottomia, jolloin kuljetus on erittäin hankalaa ja on niitä keräilty yömyöhään ojastakin, onneksi vain kerran! Hiehot on karanneet, aitalangat on poikki harvase viikko (tosin ei enää high tensile-aidassa, joka onkin mitä parhain!) ja viime yönä jokin oli rikkonut yhden kulmatolpan laitumella, jossa ei eläimiä edes ole, jaiks! Sitä kautta tulee kuitenkin sähkö paimenesta, joten aamu alkoi siis kiireisellä uuden tolpan pystytyksellä.

Eilen meiltä lähti tilalta ensimmäiset eläimet toiselle tilalle eli ensimmäinen myynti (eli tulo!) on vihdoin eläimistä tullut. Nämä kolme olivat vähän yli yksivuotiaita luomusonneja, joille meillä ei ollut kunnon paikkaa, joten hyö lähtivät toiselle tilalle kasvamaan seuraavaksi pariksi vuodeksi. Meidän tilalla pojat ehtivät olla sellasen 10 kk, kun tulivat ostamiemme emolehmien alla. Onneksi oli kokeneet kasvattajat hakemassa pojat, minä en olisi kyllä yksin pärjännyt, sen verran pojat pelkäsivät mennä aluksi kärryyn. Aitaelementtien, luomujauhojen ja kärsivällisen työn päätöksenä saatiin kaikki kolme autoon ja ONNEKSI säästyttiin pahemmilta vahingoilta, vaikka pientä haaveria sattuikin. Uudessa kodissa pojat olivat kuulemma rauhoittuneet mukavasti, söivät ja märehtivät ja lepäilivät. Se oli mahtava kuulla! Mukavaa elämää ihanille pojille Rekolan tilalle! Muutaman kyyneeleen tirautin ennen lähtöä kun poikia harjailin, mutta ei onneksi pahempaa. Ja työmäärä väheni, koska nuo kolme olivat omassa elementtiaidassa, jossa oli aika paljon siivoamista.

Tämän lastausprojektin jälkeen, kun sydän oli vähän rauhoittunut, menin takaisin laitumelle ja meidän kaksi pikkutyttöä, jotka ovat omassa aitauksessa, vaikuttivat oudoilta. Menin tsekkaamaan niin toinen hiehoista, Julia, oli jotenkin onnistunut saamaan veräjän vieterikahvan irti veräjästä ja se oli pahannäköisesti vääntynyt ja takertunut Julian sarvien ympärille. Tyttö ei meinannut hyväksyä apua, mutta lopulta onneksi sain metallista kiinni ja Julian vääntelehtiessä sain aina kierrettyä metallilankaa niin että se lopulta irtosi ja onneksi Julialle ei ollut käynyt mitään. Pieniä naarmuja sarvissa, mutta ei haavoja eikä muuta. Huh. Tytöt saivat jauhoja sitten järkytyksen lannistamiseksi.

Tuntuu, että kaikkea tapahtuu varsinkin kun on yksin kotona. Koko viikon olen nyt hoitanut tilaa yksin, kun mies on ollut erittäin ansaitulla lomalla. Mutta on mennyt vesiletkuja rikki, aitalankoja ja tolppia hajoillut, pojat muuttaneet ja hiehot sekoilleet. Kauheita iltavilli-kohtauksia ollut monena iltana niin että on ihan itse pitänyt ryömiä aidan ali nopeasti pois tieltä ihan vain varmuuden vuoksi. Mutta tällaista tämä on. Tuntuu, että viime kesänä pääsi niin helpolla, mutta eihän meillä ollutkaan silloin kun yksi laidun ja 9 hiehoa. Nyt on laitumia rakennettu ainakin sellainen 3 km matka ja eläimiäkin on parhaimmillaan ollut se 24 kpl kolmessa eri paikassa, nyt enää 21 kpl ja kahdessa eri paikassa.

Mitä enemmän eläimiä, sitä ennen sattuu ja tapahtuu, niin se vain on. Välillä kyllä tulee sellainen olo, että huh, riittäisi jo kaikki vastoinkäymiset! Mutta täytyy iloita, että esimerkiksi vasikoinnit meni niinkin hyvin kuin menivät ja pääasiallisesti eläimet eivät ole karkailleet ja kaikki suht ok. Kun on vastoinkäymisiä, nauttii sitten ehkä enemmän niistä hetkistä kun kaikki meneekin niinkuin Strömsössä - vaikka niitä vähän harvemmin olisikin ;)