tiistai 31. joulukuuta 2013

Uudet kujeet

Tämä vuosi on ollut tilallamme monipuolinen ja sisältänyt paljon hyvää,mutta myös vastoinkäymisiä.

Heti alkuvuodesta tilallemme muutti australianpaimenkoira,jonka kanssa onkin ollut puuhaa. Alkuvuodesta myös kierrettiin ympäri Suomea siitossonnia etsimässä. Sain myös tietää olevani raskaana,mikä tietysti hallitsi seuraavas yhdeksää kuukautta. Voin kuitenkin koko raskausajan todella hyvin ja jaksoin tehdä hommia kuten ennenkin. 

Toukokuun alussa setterimme menehtyi yllättäen vasta kolmivuotiaana,mikä oli älyttömän suuri menetys ja vaikuttanut kyllä kaikkeen. Suru ja ikävä on suuri edelleen,koira oli ensimmäisemme. Pian sen jälkeen saimme kuitenkin iloa elämään kun tilallamme syntyi ensimmäiset vasikat ja kaikki meni hyvin! Vasikoita syntyi neljä virkeää ja vilkasta sonnipoikaa,joiden kehitystä on ollut mahtava seurata. Vasikat on ihania!



Heinäkuun alussa tilallemme muutti myös upea siitossonnimme Falcon. Falcon on ihan mahtavan mukava ja rauhallinen sonni ja tehnyt ahkerasti työtään. En malta odottaa ensi kevättä kun ensimmäiset Falconin jälkeläiset syntyy. 



Kevät ja kesä oli yhtä aidan rakentamista,heinähommia ja lauman siirtoja. Syksy taas vain jatkuu ja jatkuu ja talvilaidun on yhtä kuraa ja kuuviketta kuluu. Vasikoita on punnittu ja mammoja hellitty. Kananpoikasia kuoriutui kaksi satsia,kummassakin 8 tipua. Kukkoja on myyty siitokseen. Myös haikkuja on myyty eteenpäin,yhteensä 5 eläintä ja kaikki ihaniin koteihin :) Valitettavasti myös epäonnea on ollut kun yksi hiehomme kuili,toinen loi vasikkansa ja kolmannelta katkesi sarvi. 

Syksyllä sitten saimme myös oman perheenlisäyksemme,pienen tyttären,joka on loppuvuoden sitten määrännyt elämämme tahtia. Ihan hyvä niin :) 


Vuosi oli siis tapahtumarikas ja samaa on odotettavissa myös ensi vuodelle,kun olisi tarkoitus ottaa koiranpentu ja sitten on syntymässä vasikoita ja muuta actionia. Hieno vuosi takana ja toivottavasti myös edessä. 

Upeaa uutta vuotta kaikille ja paljon karjaonnea! Toivottavasti haaveenne toteutuvat ja saatte elää unelmaanne - sitä me teemme!

2 kommenttia:

  1. Teillä on paljon tapahtunut vuoden aikana, mukava vuosi takana kaikin puolin. Oliko teillä australian paimenkoira? Kun me vähän suunniteltiin sitä rotua. Oletteko kokeilleet sitä lauman seassa? Koulutusta varmaan vaatii paljon.
    Me yritetään epätoivoisesti saada vieroitusvasikoita sinne vasukarsinaan. Aina siellä joku on mutta ei keralla kaikki koskaan. Sitten vielä tämä kura päällä niin ei viitsisi millään mönkijälläkään niitä sinne raahata. Pitää vaan toivoa pakkasia ja sitten kokeilla.
    Oletteko menossa maaliskuussa sinne Siilinjärvelle tapaamiseemme? en ole vielä ilmoittanut meitä mutta yritetään tulla, niin huippuporukkaa tuntuu nämä kasvattajat olevan :) Sielujen sympatiaa :)

    Mutta nyt lähden tuonne perunakylmiöön, mukavaa tulevaa viikonloppua ja toivotaan pakkasia,

    Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aussie löytyy! Se täytti tosissaan marraskuun lopussa vuoden. On Ghosteye's kennelistä ja paimensukuinen. Minä halusin aussien kun se on sellainen monipuolinen koira, jota voi käyttää paimennuksessa, mutta joka pystyy tekemään muutakin eikä stressaa jos ei aina pääse töihin. Bordercollie kun on sellanen työnarkomaani :) Rontti sai nuorempana parit sätkyt sähköaidasta, jonka takia alkoi vähän haikkuja pelkäämään. Nyt on saanut rohkeutta, mutta sen paimentaminen on tällä hetkellä sitä että juoksee kohti aitaa jos siinä lähellä on haikku ja yrittää säikyttää niitä pois haukkumalla, minkä takia olen muutaman kerran meinannut haikun alle jäädä kun olen ollut sisäpuolella. Lampaita se paimensi ihan ajatuksella ja kanoja kanssa, joten kun vain saataisiin vähän koulutettua sitä niin luulen että siitä ihan hyvä paimen tulee. Ja muuten koirana tosi mukana luonne. Tosin paljon niitä paimenpiirteitä siis on muutenkin eli yrittää pysäyttää ja paimetaa lapsia, autoja jne. ja kova suojelemaan eli haukkuu vieraille, mutta kun tutustuu niin on mukava. Energiaa riittää ja haastetta, mutta paimenkoirista kyllä rotuna eniten minun mieleen :)

      Onko onnistunut vieroitus? Me saatiin vasut punnittua ja vieroitusta suunnitellaan tuonne loppukuulle. Juuri äsken sain sen nuorimmaisenkin tulemaan vasubaariin käymään, muut kolme ei oikein muuta teekään kun ole siellä :)

      Juu Siilinjärvelle tulossa taas koko perheen voimin! Toivottavasti nähdään siellä!!

      Poista

Mitä mieltä olet?