Helpotuksen huokaus

Täytyy sanoa, että kyllä sitä joskus voi olla ylpeä itsestään. Esimerkiksi kuluneen vuoden suhteen. Että selvisin kaikin puolin hyvin niin lapsen hoitamisesta kuin eläinten poikimisesta, suuresta univelasta, Avoimet Ovet-päivien järjestelystä ja itse päivästä, haikkuhallitusjutuista, kahden koulututkinnon suorittamisesta ja näyttötutkinnoista. Viimeisen näytön tein viime tiistaina ammattitutkinnon puolelta. Suoritin tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin ammattitutkinnon, erikoistun luomueläintuotantoon ja naudanlihantuotantoon. Suoritin harjoittelun omalla tilallamme ja näytön myös. 5 tunnin näyttö meni hienosti ja sain kiitettävät arvosanat. Näyttö meni lähinnä suullisesti kertomalla, mutta myös jotain käytännön juttuja tuli esiteltyä. Olen tyytyväinen.

Tuntuu nyt suuresti kevyemmältä kun suuresti stressaamani asiat, näytöt ja Avoimet Ovet ovat nyt ohi. Vielä on paljon tekemistä ja heinätyötkin alkamassa, mutta samanlaista stressiä ja jännitystä ei enää ole ilmassa. Hieman helpompi hengittää.

Nyt on ehtinyt hieman tehdä jotain muutakin kun eläinhommia, käytiin esimerkiksi pitkästä aikaa ampumaradalla haulikkoa ampumassa ja Erämessuilla. Riistakeskuksen banderollissa komeilin edemenneen koiramme kanssa. Aikamoista. Kuva otettiin alkutalvella kun minusta tehtiin henkilökuva Metsästäjä-lehteen. Olen harrastanut metsästystä 14 vuotiaasta ja se on iso osa elämää ja vähän työkin. Metsästys ja riistatalous luovat hyvinvointia niin ihmisille kuin eläimillekin. Metsästys on hieno,luonnonläheinen ja riistasta huolehtiva,monipuolinen harrastus,jonka parasta antia on koirien kanssa toimiminen ja luonnosta nauttiminen ja metsästys järkevästi kestävän käytön periaatteita noudattaen. Malta odottaa aikaa että pääsee taas nauttimaan syksyisistä metsästyspäivistä oman koiran kanssa.

Otettiin myös  ihan vapaailta miehen kanssa ja käytiin syömässä. Ei olla ehditty oikein olla kahdestaan aikoihin, teki ihan hyvää. Kyllä tahtoo tuo pinna olla välillä kireällä. Vaikka lapsi ja eläimet on kuinka ihania, niin kyllä sitä välillä kaipaa ihan aikuisseuraa. On valitettavaa huomata ettei oikein ole ystäviä. Ei ole oikein kenelle soittaa, kenen kanssa viettää aikaa. Olen hieman kateellinen miehelleni kun hänellä on niin hyvät kaverisuhteet. Hänellä on aina joku jonka kanssa lähteä mökille, juhlimaan, ulkomaille, jalkapalloa katsomaan, kenen luokse mennä. En minä osaisi soittaa oikein kenellekään. Aika surullista. Sitten kun tuo oma lapsi on aika huono nukkumaan niin hänen nukkumaanmeno venyy klo 23 helposti ja yölläkin herää usein niin en ole viimeiseen 9 kk nukkunut 4 tuntia pidempiä pätkiä kerralla ja yöunet on sellaista 6 h yössä, jos sitäkään. Ja mies ei herää mihinkään eikä ole edes tarjoutunut apuun, Alkaa pikkuhiljaa väsy painaa.. Mutta sitten iltaisin kaipaa sitä omaa aikaakin niin ei malta heti mennä nukkumaan. Siivousta, järjestelyä, eläimiä ja sitten omia juttuja, kuten kirjoittelua. Valokuvaus ja kirjoittelu ovat harrastuksiani ja yritän niille löytää edes jonkun hetken, vaikka kuinka väsyttäisi. Eläinten läsnäolo onneksi rauhoittaa. Paitsi noiden koirien, heh. On välillä aika tragikoomista meidän aamut kun pentu herättää vauvan tai toisinpäin ja sitten roikotan vauvaa kainalossa ja vien pentua pissalle jne.

Sen on huomannut, että mitä vain voi tapahtua kun alkaa noita liikkuvia tekijöitä olla aika paljon!