torstai 22. toukokuuta 2014

Kesän herkkuja

Viime vuonna marjoilla ja muilla maan antimilla täytetty pakastin on palvellut talven ajan hyvin. Nyt kun arkkupakastimme on hieman tyhjentynyt, löysin sieltä monta pussia raparpereja, jotka olin täysin unohtanut kun niitä viime keväänä pakastin että saan nauttia raparperiherkuista pitkin talvea. No, olisin saanut nauttia, mutta olin unohtanut ne. Nyt on tullut sitten syötyä raparperia ihan tosissaan kun kohtahan se uusi kausikin alkaa, täytyy saada tilaa pakastimeen. On siis tullut tehtyä raparperimuffinseja, raparperi-murupaistosta, raparperipannukakkua ja raparperikiisseliä. Niin herkkua! Raparpereissa on paljon oksaalihappoa, jonka vuoksi paljon raparpereja nautittaessa tulisi huolehtia kalsiumin saanista, koska oksaalihappo sitoo sitä. Siksi raparperia syödessä kannattaa nauttia esimerkiksi maitoa tai vaikka vaniljajätskiä. Sopii aina raparperiherkkujen kanssa!

Raparperi-murupaistoksen tein samalla ohjeella kuin omena-murupaistoksen. Siinä voi oikeastaan käyttää mitä vain joukossa, toimii aina! Jonkinmoinen vuoka voidellaan ja pohjalle laitetaan pilkottuja raparpereja (tai omenoita tai karviaisi ym.) sillä tavalla että pohja hyvin peittyy. Päälle hieman sokeria ja loraus vettä ja sekoitus. Sitten sulatetaan noin 100 g voita kattilassa ja laitetaan joukkoon noin 3 dl kaurahiutaleita (lisään joukkoon joskus myös vähän mysliä), 2 dl sokeria, 1/2 dl vaniliinisokeria (lisään tätä kaikkiin jälkkäreihin) ja lorauksen siirappia. Sekoitetaan keskenään ja kaadetaan vuokaan raparperien päälle. Uuniin 200 astetta noin 25-30 minuuttia. Tarjoillaan lämpimänä vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa. NAM!

Kasvimaa on vielä kylvämättä. Sisällä sen sijaan on esivalmistelut kyllä ihan hyvällä mallilla, tosin kukkakaali ja pinaatti ei lähtenyt kasvamaan, joten kylvin niitä juuri uuden satsin, toivotaan että ne lähtisi kasvamaan. Minikurpitsat ja minimaissit sen sijaan on tosi hyvässä kasvussa, samoin basilika ja muutama pihivtomaatin taimikin näyttäisi onnistuvan. Ensi viikon projekti olisi sitten kasvimaan kuntoon laitto. Sinne on tulossa noiden lisäksi perusperunat, porkkanat, punajuuret, sipulit, salaatit, kurpitsat ja kurkut. Ainakin. Se on vähän sellainen anopin juttu vielä, mutta täytyy yrittää itsekin vähän panostaa siihen. On se sen arvoista sitten kun satoa alkaa tulemaan.



Keräsin juuri elämäni ensimmäiset nokkosetkin kuivumaan. Tarkoitus oli jo viime keväänä, mutta nokkoset ehti niin pitkiksi etten viitsiny enää kerätä, kun menevät kuulemma kitkeriksi. Jos tekisi näistä vaikka nokkoslettuja, maistijaisiksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet?