Venymistä moneen paikkaan

Tyttömme täytti toissapäivänä jo 8 kuukautta. En niin perusta noille kliseille siitä että aika kuluu niin nopeasti, mutta kyllä sen huomaa ettei meillä enää ole sellaista toimentonta vauvaa, vaan jo pieni, menevä tyttö. Tähän asti tuo eläinten ja vauvan yhdistäminen on mennyt ihan mukavasti, mutta nyt kun tyttö ei enää nuku niin pitkiä päiväunia ja valvoo myöhään yöhön muutenkin ja vaatii koko ajan valvontaa niin alkaa voimat olla vähän lopussa. Monet potee huonoa omaatuntoa siitä etteivät ole tarpeeksi lastensa kanssa, minä siitä etten ehdi olla tarpeeksi eläimieni kanssa. Ja etten ehdi tehdä tarpeeksi töitä. En inhoa mitään niin paljon kun sitä että yhden työn tekeminen voi kestää monta päivää kun se täytyy tehdä lapsen ehdoilla. Tyttö on paljon rintarepussa mukana hommissa, mutta ei häntä kaikkeen voi ottaa mukaan esimerkiksi laitumelle. Nytkin olen kolme päivää purkanut joka välissä aitaa, jota ei edes ole kauheasti purettavana, mutta siinä menee aikaa ja se aika on rajallista, kun pitää eläimetkin hoitaa. Eläinten hoidosta en tingi. Joka aamu teen tarkastuskierroksen ja pakolliset jutut, aamupäivällä sitten tarkemman hoitokierroksen samoin iltapäivällä ja illalla vielä tarkastuskierroksen ruokien ja vesien tarkistuksineen ym. Päivässä eläintenhoitoon menee noin 3-4 tuntia nyt kun eläimiä on useassa laumassa ja pieniä vasikoita, paalipäivinä ja päivinä, jolloin siirretään eläimiä tai tehdään muuta vastaavaa, niin muutama tunti kauemmin.

Täältä

Meillä on kaksi sivua pitkä lista tehtäviä töitä ennen laidunkauden alkua ja mikään ei etene. Sitten näin keväisin on vielä miljoona kissanristiäistä mihin on pakko mennä niin että ne vähäisetkin hetket kun olisi kaksi työntekijää niin häviää. Ja sitten kun yritän ehdottaa että vaan toinen menisi vauvan kanssa että toinen voisi jäädä töihin, niin ei. Voi kuinka paljon minä kaipaisin niitä hetkiä että saisin vain tehdä töitä ilman että tarvitsee koko ajan huolehtia itkuhälyttimestä. Me ollaan vielä niin alkutaipaleella että aitojen tekemistä ja perushommia on niin paljon kun kerkeisi vain tekemään. Parin viikon päästä pitäisi lehmät saada kesälaitumelle ja meillä on aidat vielä ihan puolitiessään. Niin monesti huomaa että kaksi työntekijää on moniin töihin liian vähän ja kolme aivan liikaa jos se yksi niistä on vauva.

En toki enää vaihtaisi lastani mihinkään ja kuolisin jos hänelle sattuisi jotain, mutta jos tietäisin kaiken tämän mitä nyt tiedän niin viivyttäisin kyllä lapsen hankkimista niin kauan että oltaisiin saatu tämä eläinhomma pyörimään. Mutta niinkuin elämässä aina niin ei sitä ikinä tiedä vaikka ei koskaan saisi lisää lapsia tai ei olisi tätäkään saanut. Lapsi tuo paljon iloa elämään, mutta vaikeuttaa niin monea asiaa, että alkaa olla hermo kireällä jo vain sen takia että pitäisi tehdä niin monta asiaa eikä pysty joka suuntaan venyä. Tai venyy juu, mutta alkaa lopulta myös väsymys painaa - ja epätoivo.

Sitä kun ei ole oikein ystäväpiirissäkään ketään, joka jakaisi saman tilanteen kun muut todella ovat äitiyslomalla. Minä olen könkännyt hoitamassa eläimiä siitä illasta lähtien kun palasin synnyttämästä. Ei anna luonto periksi ettei hoitaisi eläimiään ihan viimisen päälle. Että ne asiat mitkä ei jää tekemättä on eläinten ja lapsen hoito. Kaikki muu tulee niiden jälkeen. Olisi mukava jakaa jonkun toisen sellaisen äidin kanssa asioita, joka on samassa tilanteessa. Että saisi vertaistukea eikä kauhistelua ja arvostelua. Rakastan kyllä lastani enkä todellakaan ole huono äiti, mutta minulla on lapsen lisäksi 30-päinen nautalauma ja maatila muine eläimineen hoidettavana. Siinä ei auta valittaminen tai voivottelu vaan se on vaan mentävä ja hoidettava kaikki parhaalla mahdollisella tavalla. Voin kertoa ettei aina ole helppoa, mutta itse olen elämäntapani valinnuit. Näillä mennään. Ja jottei olisi liian helppoa niin tähän soppaan sekoitetaan vielä avoimet ovet-päivä ja siihen valmistautuminen, 8 viikkoinen koiranpentu sekä pieni lauma lampaita. Ei ole tekemisen puutetta :)