Tällaiset kesä-eläimet alkaa olla jo aikamoinen villitys. Hankitaan siihen kotipihalle kesäksi vähän kanoja tai se kissa tai jopa lampaita. Kaikkihan on hyvin jos ihmiset aidosti ovat innostuneita, ovat selvittäneet mitä kyseinen eläinlaji tarvitsee, ovat tehneet tarvittavat ilmoitukset maaseutuasiamiehelle, hankkinut ruokaa, miettinyt mitä niille tekee kesän jälkeen jne. Mutta jos lähtökohta on vain se, että se olisi ihmisestä mukavaa eikä ole pidemmälle asiaa miettinyt niin olisi hyvä jättää koko kesäeläin ottamatta, erityisesti sen eläimen takia! Ihmisillä on suuri vastuu eläimistä. Kun ihmiset ottavat eläimen kontolleen se myös nimenomaan tarkoittaa sitä että se eläin on ihmisen vastuulla. Se tarvitsee ruokaa, juomaa, ulkoilua, seuraa, huolenpitoa, vahtimista, hoitoa, eläinlääkäriä jne. Ei se kissa tai kana vain juoksentele siellä pihalla ilman että sinun tarvitsee tehdä mitään. Toiset eläimet vaativat vähemmän kuin toiset, mutta yhtälailla jokainen eläin tarvitsee omistajansa huolenpitoa.
Nykyään eläimiä, oli sitten tuotanto- tai lemmikkieläimistä kyse, otetaan paljon hetken mielenjohteesta tai ilman minkäänlaista kokemusta tai asiaan perehtymistä. Maatiloille saatetaan ostaa yhdeltä istumalta vaikka 30 kpl nautoja vain siksi että saataisiin kotieläintilanstatus tukipolitiikkaan. Ei ihme että saamme välillä lukea huonosti hoidetuista eläimistä jos ei tiedetä mitä tehdään. Näin on varmasti myös monien lemmikkien kohdalla. Viereiseltä kylältä oli ojasta löydetty juuri kaksi hylättyä marsua. Millaiset ihmiset tuollaista oikein tekee! Myönnän etten itsekään ollut mikään kokenut karjanainen kun aloimme nautoja kasvattaa, mutta meillä kummallakin mieheni kanssa oli kokemusta tuotantoeläimistä, maataloudesta ja maatila, minne eläimet ottaa. Itse olen kouluttautunut koko ajan opiskelemalla sekä eläinten kanssa töitä tehden. Silti meillä on menehtynyt eläimiä, on jouduttu avustamaan poikimsissa, eläimiä on karannut, aitoja rikkoutunut, paaleja homehtunut jne. Kanat taas ovat olleet lähinnä harrastus, joka alkoi 5 kanalla ja 1 kukolla, jotka muuttivat leikkimökistä muutettuun kanalaan ja kaikki päivät ne olivat vapaana ulkona. Koska halusimme pitää niitä myös talvella ostimme 700 euroa maksavan työmaaparakin, joka muunnettiin lämmitetyksi kanalaksi. Nyt kanoja on 18. Kanatkaan eivät ole helppoja! Niitäkin on kuollut, ne paskovat ihan älyttömästi, kanalan ilma on helposti huono, ne voivat alkaa nokkia munia, toisiaan, tapella jne. Monet ajattelevat että ne ovat helppoja - sitä ne eivät ole, hauskoja viipottajia kylläkin. Mutta työsarkaa löytyy niistäkin. Tämän talven ajan olen nyt perehtynyt lampaisiin, joita on tarkoitus ottaa tänä kesänä, kunhan vielä teemme muutaman tilavierailun ja suunnitelman niiden talviasutuksesta. Eläimiä voi ottaa jos tietää mitä on tekemässä ja on valmis panostamaan niihin rahallisesti. En edes ajattele sitä rahamäärää joka eläimiimme on kulunut. Ei taida riittää neljä nollaakaan ensimmäisen numeron perässä. Me olemme siihen kuitenkin varautuneet. Jos ottaa eläimiä on oltava valmis panostamaan niihin myös rahallisesti. Eläinyksilöiden ostaminen maksaa, ruoat maksaa, kuivikkeet maksaa, eläinlääkäri maksaa, korvamerkit maksaa, aidat maksaa, katokset maksaa jne. Kannattaa muistaa sekin.
Meidän kasvattajien tehtävä on kertoa kasvattamastamme rodusta rehellisesti ja aidosti, ei kaunistellen. Ihmisten on tiedettävä mihin ryhtyvät. Yritetään muistaa se, meillä on suuri vastuu!
Minkään eläimen hoitoon ja kasvatukseen ei pitäisi lähteä kuin soitellen sotaan. Pitää tutustua ennakkoon, vierailla tiloilla, lukea, opiskella, jutella muiden kasvattajien kanssa. Ei pidä hätäillä, vaan harkita ennenkuin tekee mitään. Eläimistä saa ihan kauheasti iloa ja onnea, mutta jos et ole varma pystytkö hoitamaan ja tarjoamaan eläimelle sen tarvitsevan hyvän kodin, älä ota eläintä! Se on pitkäaikainen ja kalliskin sijoitus. Älä ota eläintä jos et voi tarjota eläimelle hyvää, lajinmukaista elämää, vaikka kuinka tekisi mieli eläin saada. Se ei ole oikein.
Eläimet ovat hieno harrastus ja elämäntapa jos siihen panostaa ja suhtautuu kunnioituksella,tietää mihin on ryhtymässä ja on valmistautunut hyvin. Elänten kanssa toimiminen opettaa vastuuta myös lapsille ja jos eläin kasvatetaan lihaksi niin myös sitä mistä ruoka tulee. Omavaraisuus on hieno asia kun eläimiä kohtelee oikein ja hyvin ja tietää mitä on tekemässä.
Jokainen eläin ansaitsee hyvän kodin ja hyvän elämän. Muistetaan se.
Täältä löytyy vinkkejä jos kuitenkin päädyt ottamaan esimerkiksi kesäkanoja tai kesälampaita:
Ylämaankarjasta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea tämä:
Monta hyvää pointtia, joita kannattaa miettiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä olet?