Kunnioitus eläimiä kohtaan

En meinannut viime yönä saada unta kun kuuntelin sadetta,joka oli kestänyt jo koko päivän. Vesi alkoi kerääntyä pelloille lammiksi ja savimaata oleva laitumemme meni hyvin nopeasti huonoon kuntoon. Suosituimmat kulkureitit ovat jo pelkkää savimössöä. Harmittaa ja surettaa. Ja ärsyttää kun en voi sille mitään tehdä. Toki voisihan kaikki alueet asfaltoida kauhealla hinnalla, mutta se ei mielestäni sopisi rodulle - eikä meillä olisi siihen varaakaan. Katoksen alue on hyvällä pohjalla, mutta kyllä sekin vettyy, sitä onneksi pystyy hyvin putsaamaan. Pelloille emme oikeastaan voi mitään, sillä maalaatu on mitä on. Savimaa ei ole talvikasvatukseen ihanteellinen, mutta sitä en pysty muuttamaan. Emme pysty vaikuttamaan säähän, maalajeihin, sijainteihin, mutta niihin asioihin joihin voimme vaikuttaa niin pyrimme tekemään kaiken mitä voimme. Esimerkiksi kuivituksella, katoksilla, metsälaitumilla. Eläimemme ovat koko ajan ulkosalla ja tällaisella säällä ne ovat märkiä ja jalat ovat kurassa. Eläimet eivät kuitenkaan ole varsinaisesti likaisia, niillä ei ole lantapanssareita tai mitkään muut kuin jalat eivät pääsääntöisesti ole kurassa, koska niillä on laitumella useita kuivia paikkoja, joissa maata. Ei ne tällaisella säällä kovin ihanteellisilta näytä, mutta kun ne ovat kuitenkin puhtaita se kertoo, että olosuhteet ovat pääasiassa kuitenkin hyvin. Niiden ei tarvitse maata paska ja kuralammikoissa jos eivät niin itse päätä.

Tämän takia yleensä katson melko kriittisesti eläinaktivistien laittamia kuvajulkaisuja, koska tiedän että jos asioista ei ymmärrä niin meidänkin pellot ja eläimet voisivat näyttää monen mielestä kauheilta. Kun voidaan kuvata vain jotain yhtä yksilöä, sitä lauman alinta, joka joutuu aina vähän väistämään muita ja joka saattaa maata märemmällä paikalla, koska haluaa olla lauman lähellä, mutta ei arvojärjestyksen takia pääse lähemmäs. Tai kuvataan vain sairaskarsinaa, johon eläimet on laitettu parantumaan, mutta toki ne ovat huonossa kunnossa, koska kaikki ovat kipeitä ja siksi samassa paikassa. Tai kuvataan raatokasaa, johon kuolleet eläimet on laitettu odottamaan kyytiä Honkajoelle. Ei ne eläimet enää kärsi siinä vaiheessa kun ne ovat kuolleet, joten samahan se on missä ne ovat. Ne on hyvä olla yhdessä paikassa, poissa sieltä elävien yksilöiden luota ja vaikka pressun alla. Ei raatokasa kerro eläinten hyvinvoinnista.  Kun on eläimiä, eläimiä myös kuolee. Vasikoita, porsaita ja karitsoita myös.

Oikeutta Eläimillä järjestön tarkoitus on lopettaa koko eläintuotanto Suomessa. Siksi heidän kuvansa on provosoivia ja suhtaudun niidin kriittisesti. Ne on usein kuvattu pimeässä ja salaa. Eilen he julkaisivat kuvia sikalasta. Siitä sikalassa ei ollut mitään hyvää sanottavaa. Siellä oli törkyisät olot, pienet karsinat, todella vanhat tilat, saastaista ja kaikin puolin huonot oltavat eläimet. Tuollaisilla tiloilla ei saisi olla eläimiä ja hyvä että asia on viety viranomaisten hoidettavaksi. Järkyttävää. Tuollaiset tilat pilaavat monen hyvän tilan maineen. Minä en hyväksy eläinten kaltoinkohtelua, en edes sillä verukkeella että omistaja väsyisi. Silloin olisi haettava apua. Jos ottaa eläimiä on oltava valmis hoitamaan niitä oli tilanne mikä hyvänsä. Minä en pystyisi antaa eläimieni olla tuollaisissa tiloissa. Aina voi olla joku hetki että on ehkä hieman likaisempaa, hieman märempää, hieman huonompaa. Mutta se ei saa olla jatkuvaa.

Olen kotoisin sikatilalta, olen nähnyt pienestä pitäen sikojen kasvatusta. Eihän niillä mitkään ruhtinaaliset tilat olleet, mutta ne olivat puhtaita, niillä oli purua ja kuiviketta, ruokaa, juomaa ja seuraa. Minusta ne olivat ihan tyytyväisiä. Porsailla oli tilavat tilat ja karjulla iso häkki. Kaksikerroksisessa sikalassa yläkerta oli enemmän mieleeni, se oli avara ja valoisa, alakerta oli mielestäni vähän pelottava silloin lapsena kun siellä meni lantaritilä. Vanhempani tekivät ihan älyttömästi töitä sikojen eteen ja olivat niissä aina kiinni. Sain olla mukana jos halusin ja näin myös teurastettuja eläimiä. Minulle kaikki sellainen on ollut luonnollista nuoresta asti ja niin pitäisi olla muillekin. Kun tietää, mistä eläin tulee ja miten niitä kasvatetaan, ruokaa arvostaa enemmän. Olen nähnyt sen myös peltoviljelyn kohdalla. Sen miten monet asiat vaikuttavat siihen tuleeko satoa. Nyt kun itsellä on maatila niin sen tietää miten riippuvainen on monesta asiasta, joihin ei edes itse voi vaikuttaa. Esimerkiksi tuo sade. Olen aina rakastanut sadetta, mutta nykyään kun sataa niin ajattelen vain mitä se tekee pelloille, mitä kasveille jne. Sopiva sade on ihanan puhdistava ja tekee hyvää, mutta liika on liikaa. Niinkuin viimeisenä parina päivänä tulleet sateet. No, jospa ne ja tulevat helteet saisivat nurmet kasvamaan niin saadaan laidunkausi käyntiin.

Kuvat: Acreage Life

Otin kuvia eläimistämme näin sateiden jälkeen. Ymmärrän ihan hyvin miksi tilalliset eivät laita kuvia eläimistään märkinä tai kurassa. Siitä saa niin helposti lokaa niskaansa että kuinka huonosti pidät eläimiä, kuinka et välitä niistä, joku voi soittaa eläinsuojeluun, koska ihmiset ei ymmärrä. Tietysti sitä mieluummin laittaa kuvia eläimistään auringossa kuin kaatosateessa. Tilalliset ymmärtävät tilanteen, ulkopuoliset ehkä ei. On myös ristiitaista että aktivistit haluavat että eläimet pääsisivät ulos,mutta sitten jos onkin kuraista niin eläimien pitäisi olla sisällä. Meillä on katos,jonne kaikki mahtuisivat alle,mutta eivät kaikki sitä käytä enkä voi niitä sinne pakottaa vaikka kuinka sataisi.  

Tässä kuitenkin kuvia sateen jälkeen, aidosti ja kainostelematta. Meillä on tällaista nyt, kohta taas erilaista. Me menemme sään armoilla, parhaamme yrittäen.