keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Heinähommia

Tuntuu,että stressitaso on aika korkealla ollut viime aikoina ja koko ajan jotenkin ajattelee että jokin on vialla. Kun tietää mitä kaikkea voi käydä ja mitä kaikkea tarkkailla niin käy itse välillä jo vähän vainoharhaiseksikin.

Uusin vasu oli pari päivää emonsa kanssa elementtiaidoissa ja yhteistyö lähti sujumaan ihan hyvin. Vähän piti autella vielä,varsinkin kun tuo juominen tahtoi tapahtua aina samasta vetimestä. Päätettiin kuitenkin päästää ne muiden joukkoon. Se meni hyvin ja aluksi vasukin pysyi aidoissa. Mutta sitten emo alkoi keskittyä vain syömiseen ja vasu karkailuun. Varsinkin aina päivällä emo huitelee omilla teillään,illalla sitten ovat yhdessä. Kai se täytyy vaan luottaa. Silti olen vielä välillä yrittänyt ohjata utareelle ja ainakin tarkkailla sitä. 

Sitten minua pelottaa kun on niin kuuma ja kärpäsiä ja paarmoja pörrää että ne kärpäset munivat vasikkaan ja sitten kun toukat kuoriutuu niin syövät vasikan ihoa. Tätä kuulemma tapahtuu. Sitä yritän tarkkailla mutta sitä on vaikea huomata muuta kun lähikintaktissa eikä kaikki vasikat vielä anna koskea. Pienimmällä ei ainakaan ole mutta olen vähän huolissani Boosta,kun se on ollut levoton mutta helposti ei pääse tutkimaan. Tässä syy omaankin levottomuuteen. Plus että näyttää että Falcon kulkisi vähän huonosti,aristaisi takajalkoja. Ehkä vaan kuvittelen. Toivottavasti. 



Nyt on ollut hyvät heinäpoudat. Oikein kuumaa ja lämmintä. Kuivaheinä kaadettu sunnuntaina,torstaina urakoitsija tulee laittamaan pakettiin. Pöyhin meni rikki tänään - tietysti! - mutta toivotaan että heinät kuivuisi silti kunnolla. Pari kertaa ehdittiin pöyhiä. Jännätään. Esikuivattua heinää muoveihin pitäisi myös laittaa tällä viikolla yhteistyötilan pelloilta. Paalirumbaa. 

Kuivaheinän laaduntarkkailua tyttäremme toimesta. Vielä saa odotella kuivamista,
mutta maku oli kohdillaan :)

On niin totta että vaikka olisi lomalla saati kotona niin jos on eläimiä niin aina niistä on huoli. Täytyy koko ajan käydä vähän tilannetta tarkkailemassa. Onneksi se on sentään mukavaa,varsinkin iltaisin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä olet?