![]() |
Bond viilentää meikäläistä |
En nyt ota kantaa sen tarkemmin ilmastonmuutokseen ja vastaaviin, mutta opiskelin kouluaikoinani sitä paljonkin ja olen muutenkin sitä mieltä että ei tämä hyvältä näytä ihmisten toiminnan suhteen tämä maapallon tulevaisuus. Ääri-ilmiöt lisääntyvät koska maapalloa kulutetaan enemmän ja sitä kautta saastutetaan ja vaikutetaan maapallon tasapainoon. Yksi syy miksi lähdimme luomuun on se, että haluan omalta osaltani jotain tehdä maapallon eteen. Koska olen viljelijä, voin ainakin viljellä luonnonmukaisesti. Lehmät tuottavat metaania, joka ohentaa otsonikerrosta, tiedän, mutta niin tekee moni muukin asia. Ilmastonmuutos on niin laaja aihe, etten osaa edes käsitellä sitä. Maataloudesta tulee toki päästöjä ilmakehään, traktoreiden ja polttoöljyn kautta ja tavanomaisessa viljelyssä lannoitteiden kautta, mutta oman tilamme kohdalla yritämme myös vaikuttaa hiilijalanjälkeemme niin että se olisi mahdollisimman pieni. Ei se aina ole helppoa, mutta minä uskon että pienistä asioista syntyy isoja kun monet vain panostaisivat siihen. Pienet vesipisaratkin muodostavat yhdessä ison virran.
![]() |
Ojassa |
Mutta tukalaa on, niin ihmisillä kun erityisesti eläimillä. Naudat makaavat päivät metsässä tai vilvoittelevat kuraojassa. Paarmoja on ihan älytön määrä. Lampaatkin vain makaavat. Pieni tuulenvire helpottaa aina välillä, mutta ilma on trooppinen ja paahtava. Saisi tulla jo sadetta. Nurmet ei kasva kun ei saada vettä, viljat samoin. On kuivaa ja nuivettunutta. Hommia olisi vaikka kuinka mutta ei pysty kauaa tekemään kun on niin tukalaa että ihan heikottaa.
![]() |
Enni otti kunnon mutakylvyn |
Että tämmöinen kesä tällä kertaa. Taidan mennä tanssimaan sadetanssia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä olet?