Poikiminen siis sujui hyvin, Enna poiki aamulla ja hoiti hyvin vasikkaa. Oli koko viikon taas satanut ja pellot kurassa, mutta perjantaista alkoikin mukavasti aurinko paistaa. Enna hoiti hyvin vasua ja vasu oli nopeasti jaloillaan. Lähdettiin sitten aamuteelle ja jätettiin emo ja vasu tutustumaan toisiinsa kun kaikki niin hyvältä näytti. Kun puolen tunnin päästä tultiin takaisin emo huusi väliaidalla hätääntyneenä. Katsoin että siltä ei oltu juotu utareista ja että vasu oli karannut aidan toiselle puolelle. Lähdin palauttamaan painavaa vasikkaa takaisin emän luo, koska ensimmäisenä päivänä vasu saattaa muutaman kerran mennä suojaan aidan toiselle puolelle, piiloon. Tämä vasu kuitenkin oli vakaasti päättänyt ettei aio olla ollenkaan emon luona laitumen oikealla puolella. Palautettiin vasu useaan otteeseen mutta aina, aidan sähköstä huolimatta, se ryntäsi pois emon luota. Päätettiin laittaa korvamerkit ja punnita vasikka samalla kun se oli karkuteillä ettei emoa tarvitsisi myöhemmin häiritä. Vasu painoi 33 kiloa! Vähän liiankin iso meidän mieleen, mutta onneksi poikiminen sujui hyvin, kokenut emo. Suosimme syntymäpainoina sellaisia 20-30 kg välissä olevia painoja.
No, lyhyesti kerrottuna koko päivä meni siinä kun vasua vähän metsästettiin. Lopulta juotin tuttipullosta ternimaidot varmuuden vuoksi että saa ne tarpeeksi ajoissa. Illalla lapsi lähti hoitoon, jonka jälkeen rakennettiin miehen kanssa elementeistä aita, johon emo ja vasu oli tarkoitus eristää, jotta vasu ei pääse karkaamaan ja he voivat näin ollen luoda kontaktia ja emo pääsisi vasua hoitamaan ja vasu emo imemään. No, kun sitten mentiin hakemaan karkurivasua niin se päättikin ettei suostu enää riepoteltavaksi ja lähti kauheaa vauhtia karkuun meitäkin. Ajojahti päättyi isoon valtaojaan, onneksi vasikalle ei käynyt mitään. Raahattiin vasikka sitten traktorin kyytiin ja traktorilla elementteihin ja emo sisälle myös. Vasu meinasi lähteä sieltäkin lipettiin, mutta alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Tuntui että se vähän pelkäsi emäänsä vaikkei se mitään pahaa ollut sille tehnyt.
Pari tuntia tehtiin tämän parivaljakon kanssa töitä elementeissä että saatiin yhteispeli toimimaan. Lypsin emolta maitoa tuttipulloon (emo oli välillä yhteistyöhaluinen, välillä ei, joten tässä kesti) ja sitten juotin sitä vasikalle (ja hämäsimme samalla emoa ettei se hermostuisi). Pari kertaa annoin muutaman desin pullosta, jonka jälkeen vasikalle jäi jano ja se lähti emän utaretta etsimään. Emokin pysähtyi viimein ja alkoi nuolemaan vasikkaa, jolloin sain ohjattua vasikan utareelle. Se tunne kun se alkoi omatoimisesti imemään emon utaretta!! Korvaamaton! Välillä vedin tippui suusta ja avitin sen toiselle vetimelle ja pikkuhiljaa se alkoi sujua siltä itseltään. Ihan siis uskomatonta! Muutenkin juuri se että näkee vastasyntyneen vasikan juovan emon utaretta on tässä työssä parasta ja silloin tippuu iso kivi harteilta, tietää että vasikan elämä on ainakin suht hyvällä mallilla lähdössä käyntiin!
Pidettiin vielä tämä päivä emoa ja vasua elementeissä ja tarkkailtiin niitä. Hyvin vasu osaa imeä jo, tosin emon utareet on vähän hassun muotoiset niin yksi vedin on tämän vasun suosiossa, aina välillä yritän avittaa sitä muillekin vetimille, mutta vasu on selvästi rauhoittunut ja siellä ne makaavat kylkikyljessä emo ja vasu. On se hienoa aina kun jokin onnistuu!
Ja tosissaan poikimakausi ohi! Tuuletuksia! Vihdoin! Nyt ei tarvi poikimisia jännätä kun vasta ensi keväänä, nyt vaan tarkkaillaan vasuja ja kesytetään niitä ja tarkkaillaan kiimoja. Falcon on jo hyvässä vauhdissa emojen kanssa! Kaikki emot oli tiineinä. Meille syntyi 11 elävää vasikkaa, 2 kuollutta. Elävistä 7 on hiehoja ja 4 sonnipoikia. Sonneja olisi toivottu enemmän, mutta näillä mennään. Hiehotytöt pyritään myymään muille tiloille emolehmiksi ja muutama onkin jo varattu, ihan loistavaa. Ovat saamassa ihan mahtavan kodin! Olen niin onnellinen! B-vuosi poiki vasikat nimeltä: Boo, Betty, Bond, Bernadette, Bianca, Buffy, Boromir, Bellatrix, Bolt, Bobby ja tämä viimeinen on vielä pieni kysymysmerkki. Ensi vuonna sitten C-nimiä.
Päälimmäisenä poikimakaudesta jäi tietysti hyvä fiilis kun meillä kirmaa pelloilla 11 mahtavaa vasikkaa, mutta täytyy myöntää että nuo kaksi menetettyä vasikkaa painaa mieltä suuresti ja samoin useat poikimavaikeudet joita oli. Useaa jouduttiin auttamaan. Nyt täytyykin panostaa ensi talvina tuohon ruokintapuoleen ettei mammat pääse kovin tuhdeiksi ja ensi poikimakaudella vieläkin enemmän tarkkailuun. Nyt opittiin ihan hirveästi poikimisista ja olen varma että ollaan miljoona kertaa fiksumpia ensi vuonna. Tänä vuonna Boon selviytyminen oli hieno menestystarina ja samoin Bond ja Bellatrix, jotka vedettiin yhdessä mieheni kanssa tähän maailmaan ja tietysti tämä viimeisin, joka avitettiin tissille onnistuneesti. Monta kikkaa opittu ja saatu uskoa omaan osaamiseen. Välillä täytyy osata olla ylpeä siitä mitä tekee ja kun onnistuu. Virheistä on opittava ja onnistumisista iloittava. Niin pääsee eteenpäin. Kohti ensi vuotta!
ps. Taisi loppua stressi viimeiseen poikimiseen kun iski kauhean flunssan päälle heti lauantaiaamuna. Ei kerkiäisi sairastaa, sillä viimein meillekin on luvattu poutaa ja lämmintä ja heinäntekoon päästään vihdoin ja viimein. Täytyy yrittää potea itsensä terveeksi siinä ohessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä olet?