Haasteita kerrakseen

Huh, kun on pitänyt kiirettä! Olin viime viikonlopun yksin kotona lapsen ja eläinten kanssa kun mies oli ystävien kanssa mökillä ja tänäänkin on tullut vietettyä ilta yksin tämän sekamelskan keskellä. Välillä raastaa se kun ei vaan yksinkertaisesti pysty riittäämään joka suuntaan. Minulla olisi niin suuri halu olla tuolla laitumella eläinten luona, mutta toisaalta tuo ihana pieni tyttö tarvitsee minua. Ja tällä hetkellä taas on menossa sellainen äiti-riippuvuus kausi että. On tämä äitiys välillä kyllä niin rankkaa ja uuvuttavaa, päivät on aika suorittamista. Olisihan se hienoa jos voisi olla vain kokopäivä-äiti ja jos olisi voinut pitää äitiyslomaa, mutta ei se näin tilallisena onnistu. Välillä myös miettii kuinka ihana olisi vain lähteä matkoille, mökille, kavereille, festareille. Ei anna eläimet eikä lapsi periksi sen suhteen.

Minusta on ihan hassua että sanotaan ettei lapsen tulo mitään muuta. Muuttaa se kaiken. Ja tottakai lapsen kanssa voi tehdä vaikka mitä ja käydä vaikka missä, niin mekin teemme, mutta kyllä se lähtemisestä ja olemisesta monessa paikassa tekee huomattavasti hankalampaa, varsinkin nyt alussa. Mutta se on vain pieni hetki. Se täytyy muistaa. Ja minusta on myös hassua että puhutaan että jotkut lapset ovat "helppohoitoisia" ja toiset "vaativia". Minusta ainakin tämä on ollut yhtä vuoristorataa hyvistä kausista huonoihin ja onneksi myös jälkimmäiset kestää vain hetken :) Vaativinta ehkä oman lapseni kanssa on ollut nämä illat. Lapsemme on yökyöpeli ja tänäänkin sain hänet nukkumaan vasta 23.45 ja ikää on tosissaan 10 kk. Omaa aikaa ei tahdo jäädä ollenkaan tai sitten oma nukkumaanmeno venyy todella myöhään. En osaa oikein mitään tehdä tuolle iltavalvomiselle, kun tyttö nukkuu sitten taas päivisin ihan hyvin ja minä ehdin tehdä silloin töitä eläinten kanssa. Tyttö ei myöskään syö oikein mitään, joten tekee vähän tiukkaa senkin kanssa että hän herää monta kertaa yössä. Omat yöunet on aika vähissä ja jaksaminenkin välillä. Onneksi muuten tyttö on kyllä oikein hyväntuulinen, mutta täytyy sanoa että itse sitä ei jaksa kovin usein olla, valitettavasti.

Olen naureskellut myös sitä että monet vievät lapset hoitoon silloin kun ottavat omaa aikaa ja menevät johonkin. Me olemme joutuneet turvautumaan monesti isovanhempien hoitoapuun kun on ollut minun koulua ja näyttöjä, poikimisia, eläinlääkäreitä, aidanrakentamista, avoimia ovia jne. Onneksi on isovanhemmat jotka auttavat! Nauroin myös että  yleensä kun vanhemmat vievät lapsen yökyläilemään edessä on rauhallinen ilta,ravintolan herkkuja tai bileet ystävien kanssa. Viimeksi kun meidän vauva meni yökylään me poi'itettiin neljää haikkua. Eilen kun tyttäremme lähti mummolaan yökylään me juostiin vasun perässä ja opetettiin sitä tissille iltamyöhään. Sitten huokaisin tyytyväisenä että nyt saa sentään nukkua kunnon yöunet,vihdoin! No,pentukoiramme päätti yöllä alkaa ripuloimaan ja aamulla oksentamaan. Ei muuta kun apaattisen koiran kanssa eläinlääkäriin. Jonkinlainen akuutti suolijuttu pennulla oli,johon lääkkeet onneksi tehosi hyvin nopeastija veijari on taas oma pirteä itsensä. Tällaista se on meillä maalla. Sen takia on hyvä olla tukiverkosto, joka auttaa kun apua tarvitaan - eli usein :)

Kävin äsken puoliltaöin vielä rauhoittumassa itse laitumella eläinten luona. Jokaikinen makasi rauhassa maassa, ruisrääkät huusivat kilpaa ja taivas alkoi tummua, höyry nousi eläinten sieraimista. Kaikki oli hyvin ja minunkin mieli taas hetken keveä.