Tämä syksy onkin siinä mielessä hieman masentava, että menetimme keväällä vasta kolme vuotiaan upean ja ihanan, erittäin lupaavan irlanninsetterimme. Poika kuoli hyvin yllättäen. Yhtäkkiä nousi vain kova kuume ja koira meni erittäin voimattomaksi ja apaattiseksi. Koiraamme yritettiin hoitaa yliopistollisessa eläinsairaalassa kovasti, mutta lopulta ei ollut muuta mahdollisuutta kun päästää rakas koiramme kivuista. Todennäköisesti koiralla oli autoimmuunitauti ja sen keho ei tuottanut valkosoluja, jolloin keho alkoi yksitellen tuhoamaan elimiä. Lopulta sydän ei enää kestänyt. Koskaan en ole ketään surrut yhtä paljon ja varsinkin nyt taas syksyllä kyllä sattuu sydämeen kun tämä oli aina meidän koiran parasta aikaa. Sen takia tässä metsästyskaudessa ja syksyssä on hyvinkin haikea tunnelma.
Onneksi meidän setteri kuitenkin saa metsästää nyt paremmilla metsästysmailla niin paljon kun vain tykkää, ilman kipuja <3 Valitettavasti me voimme vain kaivata ja ikävöidä maailman upeinta koiraa, mutta onneksi myös muistella niitä ihania ja hienoja yhteisiä hetkiä.
"Nyt olen vapaa
ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä."
ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä olet?