Sydämen tykytyksiä

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen laitumella katsonut, että joku eläimistä on kuollut, kun makaa aivan reporankana pitkin peltoa. Muistan ensimmäisen kerran kun lehmät ja vasikat olivat muuttaneet meille syystalvesta ja menin aamulla laitumelle ja yksi vasikoista makasi aivan kyljellään katoksessa. Minulta pääsi sellainen äänekäs hengenveto ja meinasin alkaa itkemään kun katsoin että sehän on kuollut! No, vasikka pelästyi hengähdystäni ja hyppäsi jaloilleen sikeästä unesta! Se oli vain ottanut rennosti, niinkuin ne todella usein ottavat. Jotenkin vain aina, jokainen kerta, minulla silti käy muutama ylimääräinen sydämen tykytys että onko sittenkin käynyt jotain! Monesti sitten vahingossa pelästytän nukkuvan eläimen kun varovasti menen luokse kyynel silmässä vain toteamaan että hengissä se on, sikeässä unessa :)

 

Odotan kuitenkin kauhulla sitä hetkeä kun oikeasti jotain tapahtuu. Eläimien kanssa nimittäin aina on mukana se pelko, että jotain sattuu - ja jokaisella se tulee jossain vaiheessa eteen! Tähän asti täytyy vain olla onnellinen, ett kaikki on mennyt näinkin hyvin. Poikimiset onnistuivat todella hyvin eikä pahempia tapaturmia ole sattunut, vaikka tappeluitakin on ollut. Ja ettei myöskään itselle ole käynyt mitään pahempaa kuin muutamia kertoja saanut vahingossa jonkin pienen potkun jalkaan, vähän sarvesta tai tallotut varpaat - onneksi on turvakengät! Eniten pelkään sitä, kun vaikka poikiminen menee pieleen enkä osaakaan auttaa ja sekä emä että vasikka voivat kuolla. Tai jos vasikka ei osaisikaan imeä, joku eläin puhaltuisi, sarvi katkeaisi, jalka menisi poikki, eläimet tappelisivat kunnolla ja jollekin kävisi jotain. Tai tulisi jokin outo tauti tai ihan vain tapaturma. Että eläin kuolisi tai se jouduttaisiin lopettamaan. Jotain tulee jossain vaiheessa tapahtumaan, se on vain fakta. Täytyy kuitenkin yrittää tehdä kaikkensa ettei niin kävisi.

"Keen eye keeps the cattle" on lause jonka kuulee usein. Minua lähinnä pelottaa se, etten tajuakaan jos jotain on vialla. Kovasti eläimien luona käyn, tarkkailen ja usein huomaan jos jokin on oudosti. Mutta se, osaanko toimia oikein, on kyseenalaista. Kun kokemusta ei vielä oikein ole, täytyy vain yrittää luottaa vaistoon. Tällä hetkellä pahimmat draamat ovat olleet lähinnä loiset, jotka viime syksynä vaivasivat karjaa ja nyt kärpäset, jotka vaivaavat vasikoiden silmiä tehden silmäkulmiin ikäviä valkoisia patteja sekä emojen utareiden haavoissa pyörivät kärpäset. Kovasti olen niitä yrittänyt hoitaa veden ja salvojen avulla. Karkailut tietysti aiheuttamat myös pieniä sydänkohtauksia sekä äskettäin kun nuori hieho oli saanut jotenkin veräjän vieterikahvan päänsä ympärille. Onneksi näistäkin on selvitty suht kunnialla.

Kun on eläimiä, oli sitten ihan lemmikkejä tai tuotantoeläimiä, niistä on aina huoli, olit sitten ihan kotona tai varsinkin jos olet lomalla. On niin monta tekijää, mitä voi tapahtua.

Jos urheilija ei tervettä päivää nää niin välillä tuntuu myös, että kun on paljon eläimiä niin aina jollakin on jotain. Jos ei haikulla niin sitten kanalla tai koiralla. Onneksi ei aina mitään isoa, mutta jotain pientä. Hyvä eläinlääkäri onkin tärkeä. Koko ajan saa olla vähän varpaillaan, että varmasti huomaa jos jokin on pielessä. Eläinten kanssa on myös vähän hankalaa, koska ne osaavat aika hyvin piilottaa kipunsa. Täytyy siis olla onnellinen kaikista hyvistä ja onnistuneista asioista ja kun asiat ovat hyvin ja eläimet terveitä, sillä nopeasti tilanne voi muuttua.

Välillä luen kauhulla mitä muualla on tapahtunut että olisinko minä osannut toimia jos se olisi sattunut meillä. Voi olla että kun ensimmäinen kunnon vastoinkäyminen tapahtuu niin olen jo lopettamassa koko eläintoimintaa, niin paljon noihin emoihin kyllä kiintyy. Olen myös kova itsesyyttelijä, joten saa nähdä. Mutta tämä on vain elämää - tapaturmia ja onnettomuuksia tapahtuu. Täytyy vain yrittää olla skarppina, pitää eläimet hyvinvoivina ja tehdä kaikkensa niiden eteen ja toivoa että se riittää. Joskus se ei riitä, mutta silloin on vain yritettävä jatkaa eteenpäin. Elämä on.