Murheiden maa

Viime aikoina on sitten satanut sen heinäkuunkin edestä. Nämä sateet olisivat toki voineet tulle noin kuukausi sitten niin niistä olisi ollut vähän enemmän hyötyä. Nyt ne lähinnä vain kuraavat pellot ja vaikeuttavat puinteja. Ehdimme puida vain yhden iltapäivän ajan ennen näitä sateita, nyt odotellaan koska päästään jatkamaan. Toivottavasti kuivuu että saadaan sitten olkipaalejakin talvea varten.

Välillä toivoo että ei tarvitsisi murhetia säätiloista eikä paljon muustakaan. Sitä kun on niin monen asian suhteen ihan riippuvainen säästä, se määrittää aika isoa osaa meidän maatilallisten elämästä. Ja kuten valituksistani huomaa että ikinä ei ole hyvä. Varsinkaan tänä vuonna. Talvella oli liian vähän lunta ja kuraista, sitten oli liian kuivaa, sitten liian märkää ja kylmää, sitten taas aivan liian kuumaa ja kuivaa ja nyt taas ihan liian märkää. Ja kaikki vääriin aikoihin ja liikaa kerralla. Puh.

Olen ihan oikeasti vähän alkanut mietityttämään koko tätä karjankasvatusjuttua ja maanviljelyä. Varsinkin nyt kun pitäisi rakentaa taas lisää aitaa ja pitäisi miettiä eri laumojen sijoittelua ym. Kuinka paljon rehua tulee kulumaan, paljonko rahaa, mitä kaikkea pitäisi hankkia jne. Että mitä jos ei tarvitsisikaan murhetia ja huolehtia koko ajan. Jos jättäisin itselleni muutaman lehmän laiduntamaan niin olisin ihan onnellinen. Ehkä. En tiedä. Tuntuu että viimeinen puoli vuotta varsinkin on mennyt vähän sumussa ja omat voimat alkaa olla aika vähissä. Tuntuu että kaiken pyörittäminen on minun harteilla. Että vaikken koskaan uskonut niin tuntuisi että ehkä olisi aika luovuttaa.

                                             Toivon todella että tämä on vain hetkellistä.